Joku asianatuntija sanoo, että oli oikein avata Uudenmaan rajat, toinen sanoo, että se oli karmea virhe.
Joku asiantuntija sanoo, että rajaa ei olisi oikeudellisin perustein voinut pitää kauempaa suljettuna, toinen sanoo, että se olisi ollut mahdollista.
Joku asiantuntija sanoo, että hengityssuojaimia ei ole välttämätöntä käyttää, toinen sanoo, että niitä on ehdottomasti käytettävä.
Mihin tässä uskoo? Ei ainakaan asiantuntijoihin. Siis mihin sitten? Herää kysymys, tunteeko asiantuntija asiansa? Vai luuleeko asiantuntija tuntevansa asiansa? Vai julistaako asiantuntija agendaansa löyhin perustein?
Itse asiassa onko asiantuntija edellytykset jossakin määritetty? Onko niin, että asiantuntija voi tuntea asiaansa huonosti. Tai ei ollenkaan? Wikipedia määrittelee näin: Asiantuntija on henkilö, jolla on kanssaihmisiään selvästi perusteellisemmat ja laajemmat tiedot joltakin alalta. Siis on, määritetty. Kuinka sitten voi olla, että asiantuntijat ovat samasta asiasta täysin eri mieltä? Sehän tietysti johtaa siihen, että kukin uskoo sitä asiantuntijaa, joka viesti miellyttää enemmän. Se taas johtaa suukopuun, riitaan, nahinaan, käsirysyyn, pahimmillaan kapinaan tai vallankumoukseen.
No joo, tuon epämääräisen asiantuntija-tittelin alla lausuntojaan antavat saavat minusta olla ihan mitä mieltä tahansa. Laitan tähän kohtaan varmaan usein toistamani määritelmän. Määritelmä ei tietysti ole minun, kuten kuvasta ilmenee:
Siirrytään tarinaan. Tähän sain inspiksen aamulenkillä, kun vastaani tuli Iso Tiilijärven lenkkipolulla iäkäs herra. Tunnistin hänet, mutta en ehtinyt häkellylkseltäni pysäyttää. Tämä herra oli muinoin Lahden Säästöpankin lakimiehenä toiminut E. R. 1970-luvulla E.R. oli yksi neljän porukasta, joka kävi useana vuonna Helsingissä katsomassa yleisureilun Maailmankisoja. Muut kolme olivat Päijät-Hämeen SP:n joku johtaja I.N., isä Erkki ja minä.
Maailmankisoissa oli yleensä mukana eri lajien huippuja, suomalaisten parhaimmisto tietysti. Nähtiinpä siellä maailmanennätyksiäkin, mieleeni muistuu ainakin Samson Kimobvan 10 000 metrin juoksu 1977.
Lahdesta Helsinkiin ajettiin iltapäivällä, yleensä minä olin kuskina, vaikka ei alkoholia reissuilla viljelty. Johtui varmaan E.R:sta. Hän oli urheilumies luita ja ytimiään myöten. Luulen, että jos hänen tilallaan olisi ollut periaatteiltaan löyhempi henkilö, olisi saattanut joku pullo jo menomatkalla auki narahtaa.
Aina Helsinkiin ajaessamme teimme kisaveikkauksen. Siinä kukin vuorollaan veikkasi jokaisen lajin voittotuloksen. Vähiten pisteitä saanut kustansi sitten paluumatkalla kaikille pullakahvit. Muistelen peesanneeni omat arvaukseni siten, että olin muitten välimaastossa. Näin varmístin, että en kertaakaan joutunut maksumieheksi.
Tuo penkkiurheilujoukko oli melkoisen oikealle kallistunut, minua tietysti lukuunottamatta. E.R. varmaan kaikkein patamustin Kokoomuslainen. V. 1976 Seppo Hovinen kiskaisi keihästä pitkästi yli 90 metriä ja voitti kirkkaasti. Hovinen edusti Tul'in seuraa, ja muistan E.R:n hymyn olleen kiskaisun jälkeen himpun väkinäisen. Kaikella kunnioituksella urheilumiestä kohtaan.
E.R. on nyt varmasti reilusti yli kasikymppinen. Tietääkseni hän on harrastanut mm. suunnistusta akatiivisesti koko ikänsä. Sen huomasi aamun lenkkipolulla hoikasta olemuksesta ja ripeästä vauhdista. Jos vielä satutaan vastakkain metsikössä, yritän ehtiä hänet seisauttaa. Tuskin hän minua tunnistaa, mutta kun kerron kuka olen, niin uskon, että isä-Erkki on ainakin muistissa.
Kaikkea tää korona saa aikaan, ja kaikesta voi koronaa syyttää. Niipä syytän sitä, että taas lähti yksi blogi bittiavaruuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti