KULTIVOITUNUT SOFISTI, SOFISTIKOITUNUT KULTIVAATTORI

 Näemmä jotakin tapahtuu. Nähdäkseni jotakin tapahtuu. Tiemmä jotakin tapahtuu. Tietääkseni jotakin tapahtuu. Kuulemma jotakin tapahtuu. Miksei kuulemakseni jotakin tapahtuu? Tuollaisia pohdin äsken aamulenkillä. Vastaus tuli googlettamalla. Kuulemma: Kuuleman, kuulopuheen, kertoman tai huhun mukaan, sikäli kuin olen kuullut tai on kuultu. Eli sana ei juonnu verbistä kuulla, vaan muutamista samaa tarkoittavista substanttiiveista.

  Tulen sinne sinut nähdäkseni. Nähdäkseni olen perillä kuuden aikaan. Luullakseni suomenkielen lyhyt kertaus päättyy nyt.

  Aamulla alkoi lumisateen Hollolassa. Kolmas päivä putkeen, kun lunta sataa, sulaa pois. Enen sadetta kävin lenkillä. Olin viisas: kipaisin ensin kokeilemassa tien pintaa, laitoin nastakengät. Melkoista luistinrataa oli matkan varrella.
 Ensi viikoilla näyttää ilma lämpenevän. Maanantaina on aika kesärengaiden vaihtoon. Liukkaita baanoja ei kaivata sitten, mutta ei taida olla pakkoa minnekään lähteä suhailemaankaan, jos pääkallokelit tulevat. Eikä muutenkaan. Ole tarvetta. Autolla suhata.

  Nyt on käynyt sillä tavalla, että kirjastosta lainatut kirjat ovat tulleet luetuiksi. Siis omaa kokoelmaa pitää hyödyntää. Eikö tuolta löytyne uudelleen luettavaksi kelpaavaa tuotantoa. Tai taas luettavaksi kelpaavaa, sillä monia niteitä olen moneen kertaan lueskellut. Itse asiassa Sinuhe egyptiläisen, perään Täällä pohjantähden alla-trilogian, voisin ottaa työn alle. Sinuhen lukemisesta onkin kulunut aikaa jotakin 40 vuotta. Muistaakseni sen luin teininä ensimmäisen kerran. Silloin se ei oikein purraissut. Kun sitten siinä kolmekymppisenä kirjan uudelleen luin, hämmästyin, kuinka sujuvasti teksti minulle aukesi, tarina vei mukanaan. Ehkä kohdakkoin voin kertoa, miltä opusta tuntuu lukea nyt, seitsemännen vuosikymmenen lopuilla.

  Asemyynti kasvaa USA:ssa hurjiin lukuihin. Kaaokseen ja anarkiaan kai ihmiset varautuvat. Joopa joo. Kaikki kuolevat, mutta minä viimeisenä-meiningillä mennään. Onneksi USA on oma lukunsa.

  Olin kuulevinani uutisista, että  perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana Ville Tavio vaatii presidenttiä johtamaan koronatilannetta. Tavio sanoo, että hallitus ei tee tarpeeksi jämeriä päätöksiä, ja että hallitus politikoi liikaa. Onneksi Tavio ei politikoi. Opportunismi kukoistaa. Kultivoitunut sofisti (nykymerkityksessään) on suunnilleen yhtä harvinainen, kuin sofistikoitunut kultivaattori.

  Sunnuntaina alkaa ylellä kolme uutta sarjaa: Toinen kausi Karpista ja DNA ykkösellä, sekä Tsunami Teemalla. Lisäksi tulee Arenaan keskiviikkona Le Bureau, vakoojaverkosto. HBO:lla ja Netflix:lla riittää valittavaa. Ei ole pakko vanhoja kotimaisia suosikkeja tuijotella. Kaikki kunnia ja arvostus niille kuitenkin. Varmasti Tankki täyteen ja Reinikainen tuovat monille iloa ja vaihtelua koronakurjuuteen.

  Melko rönsyilevää tuntuu kirjoittelu olevan. Ja ennen kaikkea siitä tulevan. Eikä vain tunnu, se myös on ja tulee. Rönsyilevää ja rönsyillen.
  Rönsyilen eteenpäin. Soitin eilen äidin hoitokotiin. Ennallaan on kuulemma, eli kertoman mukaan (kts. 1. kappale) Elinan vointi. Jos jotakin hyvää alzheimerin taudista on pakko löytää, niin se, että äiti ei pahemmin ikävöi omaisiaan, muistele läheisiään. Ainakin näin oletan. Varmasti vanhuksella, joka pää partaveitsenä viettää aikaa lukittuna asuntoonsa ilman mahdollisuutta nähdä ketään muita kuin hoitohenkilökuntaa, ei ole kovin mukavaa. Tosin pää partaveitsenä oleva vanhus kykenee kommunikoimaan puhelimessa, pystyy jopa videopuheluita käyttämään.

  Poikkeusoloja mennään. Pääasia, että riskiryhmään kuuluvat varjeltuvat tartunnalta. Poikkeusoloja liiaksi tuputtamatta laitan niin poikkeus-, kuin normaalioloissa tapana olleen loppukuvan. Laitan kuvan vielä poikkeusoloista onnellisen tietämättömästä pienokaisesta, joka vanhempana tulee kuulemaan, että hän syntyi alkaviin poikkeusoloihin, ja että hänen ristiäisensä siirtyivät ajateltua tuonnemmaksi (viimeinen lause on olettamaa, mutta varsin todennäköinen).