Monenmoista on tullut tänään tehdyksi. Aluksi puuhailin sitä sun tätä. Sitten kävin hakemassa soutuveneen Potinlahdesta kotirantaan. Mukavasti se soljui perässä.
Kun olin saanut soutupaatin teloilleen, sähkökoneen paikalleen, oli Hilppa ehtinyt aloittaa kukkapenkkien perkaamisen.
Minulle lankesi tuvan ikkunan alla rehottavan angervon alas leikkaaminen. Kun hain työkaluja aitasta, kävin samalla vilkaisemassa, onko raparperi jo lähtenyt nousemaan. Olihan se. Tai ne. Vaikka kuva on vain toisesta, niin samassa vaiheessa ovat molemmat.
Entisellä hallituksella oli tapana leikata. Nykyinen ei jouda leikkauksia miettimään. Minä leikkaan, mitä miehen pitää leikata.
Operaation loppusiivous kuului vielä leikkaajalle. Hilppa jatkoi seuraavasta penkistä hommaansa.
Kun roippeet oli roudattu lehti- ja risukompostiin metsään, oli arska lämmittänyt yökohmeet yläkasvimaalta, joten minä huokuttelemaan puutarhajyrsintä toimeen. Pienen suostuttelun jälkeen hän oli valmis, joten pottumaan kimppuun.
Mitähän minä kuvassa osoitan? En kai mykrän päälle meinannut ajella? Alakasvimaa oli vielä kymmenen jälkeen aivan kohmeessa. Sen mylläämisen jätin huomiseksi. Tai ylihuomiseksi. Puuhastelin niitä näitä, kunnes oli lounaan vuoro.
Ilman ruokalepoa usmuutin veneellä Piskolaan hakemaan siellä talvehtineet ulkomaalit, pari muutakin asiaa.
Kun sieltä palasin, sain juuri veneen pressun paikoilleen, kävelin pirttiin, niin jo tuli mese, että Rehulan Juha on puolen tunnin kuluttua Potinlahdessa. Olin luvannut häntä jeesata veneen vesillelaitossa. Niinpä rantaan, pressua pois, rikospaikalle. Juha tuli minuutilleen kerrottuna aikana. Ähellettiin, turvaväli muistaen, paatti veenväljään. Pakko tunnustaa, että kun kone kahdestaan autosta veneen perään kannettiin, jäin väli pakostakin metriin. Mutta ei yskitty, ei aivasteltu.
Juha sai koneen käyntiin, mutta melkoisen määrän nykäisyjä se vaati. Minä ajoin vielä perässä Jänissaareen jeesaamaan miestä piipunsuojuksen poistossa. Jeesaus käsitti tosin ainoastaan tikkaiden alapään paikoillaan pysymisen varmistuksen. Hyvä, että pyysi mukaan. Paskempi juttu, jos lähtee tikkaat alta, kun on yksin saaressa.
Kotiuduin kello jotain puoli kolme. Katsoin päivän työt tehdyiksi. Ei mikään orjatyöpäivä, mutta seitsemästä yli kahteen kuitenkin. Ja monen sortin arpeetia. Melkein multitaskausta. Ei se ole kuulemma hyväksi aivoille, multitaskaus. Vaikka ei tuossa liiemmin aivojaan tarvinnut rasittaa. Paitsi jyrsimen kanssa, kun kytkin ei meinannut ottaa päälle, eli eivät halunneet terät lähteä pyörimään. Siitä selvisin snadilla pään raapimisella ja vaijerin kiristämisellä.
Itse asiassa pidempi työpäivä tänään oli, mitä olen pitänyt tapana. Melkein täällä menee niin, että aamupäivä duunaillaan, iltapäivä ollaan Ellun kanana. Paitsi silloin, kun isompi urakka menossa, tai muuten tähdellistä tekemistä. Eikä tuo ole sääntö, tuo aamupäivän aikataulu. Ja vaikka olisi, niin ei sääntöä ilman poikkeusta. Onko poikkeusta ilman sääntöä? En ossaa sanuva.
Koska loppukuva on melkein sääntö, poikkeuksena poikkeus, niin olematta tälläkään kertaa poikkeava, laitan vielä kuvan aamulta, kun lähdin soutuvenettä hakemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti