lauantai 31. lokakuuta 2020

PYHÄINPÄIVITYS

  Jos ei ollut meteliä saaressa, niin ei ole täälläkään. Melkein kuin ei ketään muuta asuisi lähitienoilla. Viikolla saattaa isompi ajoneuvo, mm. roska-auto, ajaa kadulla, mutta näin pyhä(in)päivänä ei sellaistakaan ääntä kuule. 

  Aamulla käytiin viemässä havut ja kyttilät haudoille. Ei ollut puoli yhdeksän tungosta siellä. Hautausmaalta ajettiin suoraan Isotiilijärven parkkipaikalle, kierrettiin järvi. 8500 askelta, tunti ja vartti, ilman sauvoja. Yleensä, kun olen pakollisen järvikierroksen syksyllä tehnyt, on jo ollut, ainakin rannoilla, jäätä. Nyt ei tietoakaan. Liekö korona-ajalla osuutta, mutta melko lailla oli ihmisiä kuntopoluilla. Enimmäkseen varttuneempia, olihan vasta aamupäivä, mutta kyllä nuorempiakin joukossa näkyi. 

  Päivällä syötiin hirvipaistia ja ensimmäinen sienisalaatti vuosikertaa 2020. Sitten nokoset, päiväkahvit, ja Netflixiltä jaksot 4 ja 5 sarjasta Musta kuningatar. Suosittelen. 

  USA:ssa vaalit lähestyvät. Meillä lähestyy influenssarokotus. Molemmat ovat 3. marraskuuta. Molemmat tärkeitä. Yleismaailmallisesti ehkä ensin mainittu tärkeämpi. 

  Huomasin ylen sivuilta, että Sean Connery on kuollut. Ysikymppiseksi ennätti huikean uran tehnyt näyttelijä, monen mielestä ainoa oikea Bond. R.I.P.

  Samalla, kun tätä kirjoitan, mietin, että mistähän kuvan juttuun tempasis? Selailin arkistoja. Sieltä poimin välikuvaksi ainoaa oikeaa James Bondia, Sean Connory'a, kunnioittaakseni, tämän otoksen, jossa sukua, tuttuavia, ja minulla James-vyö!


  Huomenna varmaan taas lenkkeillään, syödään loput hirvipaistista ja sienisalaatista, katsotaan Mustan kuningattaren viimeiset jaksot. Eli ei uutta pilviverhon takana piileskelevän auringon alla. 
  Saman kaltainen meno jatkuu ma., ti., ke. ja to. Paitsi ilman hirvipaistia, sienisalaattia ja Mustaa kuningatarta. Pe. muuttuu illalla meininki: Perhe Tiilikainen saapuu maisemiin. Sitten riittää tohinaa, tavaroitten ja Liisan väistelyä, lapsiportin aukomista ja sulkemista, vaikka mitä. 

  Vähän outoa on tämä kotana asuminen. Kaksi yötä ollaan vasta täällä vietetty. Kohta hommaan tottuu. Aika hyvin olen kai jo tottunut; en kertaakaan ole yöllä ulos kuselle mennyt! En toki päivälläkään. Ei tässä vielä ihan muistiloppuja olla! Mutta tosipuheessa viime yönä suunnistin kodinhoitohuoneeseen vessareissulla. Reitti on samankailtainen kuin mökillä makuuhuneesta ulos. En kuitenkaan lorotellut. Toivoa on. 

  Viiden uutiset lähestyy. Menen katsomaan, onko kummempaa ilmaantunut. Loppuun Haneli ja Peppe Lapissa jotain -65.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti