KORONAN SIVUVAIKUTUS

  Korona lienee aiheuttanut lukemattoman määrän sivuvaikutuksia. Ennen kuin ne voi lukea, ne täytyy laskea ja kirjoittaa ylös. Siihen en aio ryhtyä. Kerron yhdestä omakohtaisesta. Kirjastot laitettiin reikeliin, kun poikkeustoimiin Suomessa ryhdyttiin. No, kirjastot avautuivat asteittain, kun rajoituksia alettiin purkamaan. Minä en kuitenkaan ole kirjastossa käynyt sitten helmi-maaliskuun taitteen. Miksen? Siksen, että luettua tulee kesäaikaan paljon talvikautta vähemmän, ja opin kahlaamaan läpi omaa kirjahyllyäni. Siellä ei ole lukemattomia kirjoja, mutta joukko sellaisia, joiden uudelleen-, tai kolmanteen kertaan lukeminen on ihan paikallaan.  Olen mm. lukenut James Lee Burkea, Colin Dexteriä (muutaman Morsen sain Aijan muuton yhteydessä, jokunen on itselläni), ja Håkan Nesseriä, hänen Van Veeteren-sarjaansa.

   Eilen aloitin sarjan viidennen osan Komisario ja hiljaisuus. Kirjoista jää usein mieleen jotakin sellaista, minkä panee erityisesti merkille. Tätä nidettä en ole kovin paljon ehtinyt lukea, mutta jo on ajattelemisen arvoista eteen tullut.

  Alkusivulla:

 Kuvitelkaa kaksitoistavuotias tyttö.

 Kuvitelkaa, miten hänet raiskataan, häväistään

 ja murhataan. Älkää pitäkö kiirettä.

Kuvitelkaa sitten Jumala.

                                            M. Barin, runoilija

Sivulla 50:

  Van Veeteren ja hänen ystävänsä Mahler keskustelevat sakkipelin lomassa.

  Mahler: "Ei. Lapset eivät saa kadota. Eivätkä varsinkaan kuolla. Niin kauan kuin Meidän Herramme ei pysty panemaan sitä yksityiskohtaa kuntoon, minä kieltäydyn uskomasta häneen."

  

  Van Veeteren: "Sama täällä. Ole hyvä, sinun vuorosi."

  Nesseristä pidän juuri siksi, että hänen kirjoistaan löytyy usein pureskeltavaa. Melko tavalla pystyn yhtymään Mahlerin ja Van Veeterenin ajatuksiin. Miksen myös runoilija M. Barinin, joka taitaa olla fiktiivinen henkilö. Niin ovat Mahler ja Van Veeterenkin. 

  Fiktiivisillä henkilöillä on monesti kumman samankaltaisia ajatuksia kuin heidät luoneella. Vaikkakaan ei aina. Tai sitten joittenkin fiktiivisten henkilöiden luojat ovat melko vinksahtaneita. 

  Kirjoista se. Vettä pieksää Hollolassa urakalla. Toivottavasti Anttolassa myös. Kotona sadetta pidetään. Ilolla kuuntelen ropinaa, joka alkoi jo illalla, on jatkunut välillä pientä taukoa pitäen jo kellonkierron. 

  Tämä taitaa olla ennätys. Minulle. Kirjoitan toista blogia kellonkierron sisään. Syytän sadetta. Syytän sitä, että lukeminen, vaikka niin hyvä kirja on menossa, ei ota tuulta alleen. Syytän epäsuorasti koronaa, persuja, Rustaa, Trumppia ja kadun kunnossapitoa. Jokaiselle syytökselle on perustelu olemassa. Jääköön tällä kertaa salaisuudeksi. 

  Syytyttämiset sikseen. Nyt kehuja. Kävin Äsken Bauhausissa ostamassa hevonkakkaa. Ihan totta, en puhu sontaa. Se oli ainoa paikka, josta googlettamalla löysin Biolanin Hevonkakkaa 5,5 litran lootan. Ei ollu Tokmannilla, ei ollut Puuilossa, ei ollut Motonetissä, ei ollut K-Raudassa, ei ollutr Rustassa. Kärkkäiseltä en katsonut, tietystä syystä. Enkä Hankkijalta, sillä se on ihan toisella puolella Lahtea. Bauhausista siis löytyi. Ja oli mukava siellä asioida. ei ihmispaljoutta, ja ystävällinen henkilökunta oli kilpaa palvelemassa. Menen toistekin.

  Näin ajatteli Peppe Rodinin hahmona sadepäivänä Hollolassa.