Kun perhe Tiilikainen puoliltapäivin saapui, alkoi juhannuksen vietto. Se alkoi aterialla. Monen sortin tarjottavaa oli emäntä loihtinut kesäkeittiön buffetpöytään. Oli uusia pottuja, oli papinsilliä, oli sienisalaattia, olipa Peppen grillaamaa possun sisäfileetä, maissia ja paprikaa.
Iiristä ei saanut pidettyä pois rannalta ja vedestä ihan heikoin voimin. No, mukavaa rannalla on olla, näillä keleillä, näillä veden lämpötiloilla.
Niissä touhuissa meni aika aika mukavasti. Siis tarkoitan, että aika meni aika mukavasti. Tautologian mestarien aamiainen, sano Kurt Vonnegut. Kahvit välillä kiskaistiin. Raparperipiirakan kanssa. Ja me Iiriksen kanssa pantiin päähineet vaihtoon.
Naapurin Hannun kanssa käytiin laskemassa muutama muikkuverkko joutessamme. Jospa pääsis huomenna haikuttamaan. Illalla, sillä päivällä mennään Otavaan Amyn luokse syömään.
Hanelin kanssa oltiin sovittu, että tikku raapaistaan kahdeksalta. Kahdeksalta, koska lapsia oli kokolle tulossa, muitakin kuin Iiris ja Liisa. Vähän pilveili, kun Piskolaan ajettiin...
...mutta kokolla taivas taas selkeni. Kyllä lämpöä piisasi, kokosta ja isosta pallosta. Hyvin paloi kokko...
...tuumasi Peppe.
Taina kiikutti kokkorannalle kahvit ja, kuinkas muuten, rapareripiirakkaa. Jotenkin se kuuluu juhannukseen. Ennen juhannukseen kuuluin jotain muuta, mutta nyt on hyvä näin. Miten on muuten Iiris saanut raajansa noin solmuun. Käärmetyttö?
Kokkoväkeä kokolla.
Hyvissä ajoin palattiin. Iiriskin alkoi olla poikki, kun oli aamulla seitsemältä herännyt. Nyt lapset nukkuvat. Kohta kömpii Peppekin unten maailmaan.
Huomenna on taas puuhapäivä, paljon erilaista toimintaa. Ja ilma jatkuu kesänä. Mikäpä ollessa.
Tähän kuvaan lopetan taaton arinan eli aaton tarinan. Aaton tarinasta tuli kuvatarina. Juhannuspäivän tarina on toinen juttu. Ilmestyneekö koskaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti