MUISTOJA KEVOLTA

Edesmennyt, R.I.P., enoni Olli ja vaimonsa Tarja, niin ikään joukoistamme poistunut, päättivät aloittaa 90-luvun taitteessa mittavan projektin, hankkivat Kevojärven rannalta Utsjoelta 1 ha:n tontin, millä oli jo pieni lautarakenteinen saunamökki. Olli oli tuolloin jonkun vuoden viidenkympin paremmalla puolella, Tarja useita vuosia nuorempi. Ostopäätökseen vaikuttivat, käsittääkseni, Mustallamerellä parkissa olleen, myrskyn mukaansa ottaman ja runteleman moottoripurjeveneen vakuutuskorvaus, siteet Utsjoelle (heillä oli osuus kimppamökkiin Puksalassa, Utsjoen varrella), ja mielessä väikkyvä mahdollisuus hyödyntää tulevaa ”linnaa”, kaupallisesti käyttäen Ollin lääkäritaustan mukanaan tuomia yhteyksiä mm. lääkefirmoihin.

Niinpä veljeni Hannu ja minä kävimme ”rikospaikalla” ensimmäisen kerran v. 1990. Silloin ei vielä toimiin päästy, enemmänkin suunniteltiin. Ongelmana oli tie, oikeus siihen toki kuului, mutta luonnonpuiston ja Kevon tutkimusaseman maitten läpi johtava reitti oli haastava; sen verran jyrkkä Kevojärveen laskeva tunturinrinne oli. Mutta seuraavana kesänä päästiin alkuun. Silloin oli rakenteilla tienparannus välillä Kaamanen - Nuorgam. Vanha tie oli yksikaistainen, muutaman sadan metrin välein levennyksiä kohdattavien väistämiseksi, saksalaisten aikanaan sodan loppuvaiheissa tekemä. Siis vielä 1991! Tietyömaalla oli tietysti lukuisa joukko kaivureita ja pillareita. Käytimme paria kuskia tilannetta katsomassa, josko ilta-, tai yötönyötöikseen tien tekisivät? Mutta ei, ei kukaan uskaltautunut hommaan. Mutta elekääpä huoliko; BobCatteja rakennuksilla töissä seuranneena tiesin mihin ne pystyvät. Siispä ottamaan selvää. Ivalostahan sellainen löytyi, ojakauhalla varustettuna. Kaveri tuli katsomaan, sanoi, että kyllä minä siihen tien teen, teki myös! Pääsimme siis perustusten tekoon. Kaivuun tuli ”mehumaijalla” tekemään paikallinen yrittäjä. Ensimmäisellä kerralla hän sanoi mäen päällä: ”Kyllä minä tuonne ajan, mutta alas en katsoa tohdi!” Kaivuu tuli siis tehtyä, samoin viemärit ja vesikaivo.

Talohan oli tuleva rinteeseen, kolmeen kerrokseen, alakerta harkkoa, kaksi muuta hirttä, reilut 100 m² kerroksessaan. Sujalan Eero, luontaistalouden harjoittaja, mies, keneltä tontti oli ostettu, omisti mellevän maastoajoneuvon ja kookkaan peräkärryn. Niillä hän roudasi meille puutavaraa anturoihin, styroxit, sementin ja betonisoran, harkot, sekä laastin suursäkeissä. Anturat tuli laudoitettua ja valettua. Myöhemmin samana kesänä siellä muurattiin kellarikerroksen harkot, minä en paikalla ollut.

VELLOKSET VAHTII SOKKELINVALUA

Velj-Hanski oli saanut toimeksiannon hirsikehikosta. Niinpä hän ja Huttusen Matti sen Piskolan pellolla, Piskolan metsästä kaadetuista rungoista veisti. Hirret olivat paikanpäällä sahattuja muistaakseni 28 senttiin.

Pääsiäisenä 1992 sitten Olli oli masinoinut talkoisiin melkoisen joukon, meitä oli kaikkiaan viitisentoista. Hirret ja vesikattoon tarvittava tavara kuljetettiin pikitien varresta (parisen kilometriä) moottorikelkoilla, 2 perävaunullista tukkirekkaa. Meillä oli 3 kelkkaa; Hanelin hyytyi 1. päivänä, kannatti siis tuoda 1200 km:n päästä. Mutta viikossa kehikko oli pystyssä, muut poistuivat, Haneli, Vasa-Masa ja minä jäätiin toiseksi viikoksi rustaamaan vesikatto.

SISÄTYÖVAIHE ALKAA KESÄLLÄ 1992

Sen jälkeen kävimme viikon-kahden-kolmen jaksoissa taloa rakentamassa, aina, kun siihen aikaa ja mahdollisuuksia oli. Suunnilleen valmis ”Kevonsuu” oli 1994 tai 1995. Joitain vuosia ehtivät Olli ja Tarja Kevolla viettää. Sitten Tarjan munuaiset pettivät. Liian työlääksi olis tullut dialyysihoito kahdesti viikossa Rovaniemellä, reilun 400 km.:n päässä. Niinpä he joutuivat rakkaasta paikastaan luopumaan 2000-luvun alkupuolella.

KEVONSUU ILMASTA

Opettavaista oli tuo yhdeksänkymmenluku. Rakentamisesta, minä vanha kettu, opin, että jos lähin rautakauppa (Veljekset Johansson Nuorgamissa, Suomi-neidon päälaella) on 50 km:n ja isompi Ivalossa 150 km:n etäisyydellä, on syytä miettiä joka ruuvi ja nippeli, joita aiotussa työvaiheessa tarvitaan. Ja sen ,että Utsjoen muutaman muurarin palkkaaminen kesällä on lähes mahdotonta, ovat nääs Tenolla soutamassa. Ja sen, että LVI-urakoitsija saattaa olla, kun häntä kipeimmin tarvitaan, Vetsijärvellä siianpyynnissä.

Myös sen opin, että kiire on siellä tuntematon käsite; jos saamelainen sanoo, että tulen kohta, se voi tarkoittaa paria viikkoa.  Esimerkki: Utsjoen varrella oli eräällä etelän miehellä mökki. Hän oli tilannut paikalliselta taitavalta puusepältä mökilleen kulmakaapin. Kun tilauksesta ei muutamaan vuoteen mitään kuulunut, hän soitti tekijälle kysyen, josko kaappi olisi valmis, hän tulisi pariksi viikoksi Utsjoelle? Tähän mies, ”ei nyt ehdi, kiire pakkaa päälle. Pitää mennä jänkhään pariksi viikoksi katsomaan kevään tuloa!” Arvot kohdallaan, eikö?

HANELI VALMISTAUTUU HARRIN SALAKALAAN KEVOJOEN SÄRKILLÄ

Paljon olisi tarinoita niiltä n. 10 vuoden aikana tehdyiltä lukuisilta Pohjois-Lapin reissuilta. Koettua tuli yöttömät yöt, kaamokset, itikat ja mäkäräiset (ei tosin Kaisaa), Tenon lumo, salakalastus, poroerotus, tunturit ja luonto. Koska blogi alkaa venyä luvattoman pitkäksi, kerron enää yhden tositapahtuman.

Velj.Hanskiahan ei kalasta pois saa pidettyä, hän vispaa virveliä aamukasteessakin. Siis meidän täytyi jokusia (lue ”useita”) kertoja uhmata lakia ja määräräyksiä. Kävimme puroista tammukoita madoilla onkimassa (matojen käyttö on ehdottomasti kiellettyä), tallustelimme luonnonpuistossa (kielletty muulla, kuin merkityillä reiteillä), kävimme virvelöimässä lohta ja harjusta. 

KYMPPIKILONEN TENOLTA JA POJAT KAHVITTELEE VUOLIMUS TSIESKULJÄRVELLÄ

  

Kerran olimme olleet Kevojärveen laskevalla Tsarsjoella, luonnonpuistossa tietenkin, vapoinemme. Pienillä lipoilla sieltä pyydettiin, saalis toistakymmentä 1-2 kiloista ”tinttiä”. ”Lohet” näet kutevat Tenojoessa, mutta ”tintit” ja osin ”jalatkin” nousevat Utsjokeen, Kevojokeen, sekä muihin mahdollisiin pienempiin virtoihin. Kun palasimme, levitimme kalat pihalle ihailtaviksi. Kuinka ollakaan, polun päästä alkoi häämöttää puistomestari Kyrön Kari (Kari-Pekka Kyrön isä). Hänellä oli mökki lähellä, ei siellä muita mökkejä ollutkaan, oli tontin ostanut Sujalan Eeron isältä, oikeastaan vaihtanut vanhaan Lantikkaan. Noh, kun Tarja lähestymisen huomasi, nähtiin lohenmätön maailmanennätys. Kun hän niitä jätesäkkiin nakkeli, oli yht’aikaa vähintään kolme ilmassa ja yksi kädessä. Luulen, että Kari asian huomasi, ei herrasmiehenä siihen viitsinyt puuttua.

PEPPE JA KOIRAT KEVOJÄRVELLÄ (PEPPE TAKIMMAISENA) JA KAHVIHETKI 

SERKKU-JOHANNAN SEURASSA

 

PILKKIÄ JA LOIKOILUA JOSSAKIN TUNTURISSA

Harmittaa, että siihen aikaan valokuvaus ei ollut harrastukseni. Olli-enolla oli, hän oli taitava, omisti kunnon kaluston. Serkkutytöiltä Susannalta ja Johannalta löytyy varmasti korvaamattomia otoksia Kevon tiimoilta.

KEVONSUU KAAMOKSEN KOURISSA