Aamun pikkupakkasessa heitetyn obligatoorisen lenkin varrella listasin mielessäni rock'n rollin ja rhythm and bluesin käännekotia, näihin genreihin mielestäni eniten vaikuttaneita asioita tai ilmiöitä.
50-luvultahan kaikki alkoi, oli Chuck Berry, Elvis, Little Rickhard, Eddy Cohran, John Lee Hooker, Muddy Waters, etc., jotka loivat perustan. 60-luku toi Beatlet, ilmiöistä suurimman. John Mayall koulutti lauman loistavia kitaristeja. Jimi Hendrix jätti lähtemättömän jälkensä rock'n rolliin. Sitten Dylan tarttui sähkökitaraan, ja antoi, folk-kansan vaikerruksen hiljaa laantuessa, mausteensa alalle. 70-luku toi meille Sex Pistolsin ja punkin. 80-luku puolestaan grungen, minkä isoisäksi Niiloa mainitaan, ja Nirvanan. Tämän jälkeen alkoi ilmeisesti dinosauruksi muuttumiseni, sillä on enää muita kulmakiviä osaa mainita. Edellä luetellut ovat siis minua mielipiteitäni, ei mikään kiveen hakattu rock'in analyysi.
Muistan, kun kultaisella 60-luvulla mm. suosikki esitti kysymyksen siitä, kummasta maasta, USA:sta vai Englannista, rock on kotoisin ja kumman maan musa on parempaa. Meikähän, mitään mistään tietämättömänä, Beatlejen, Stonesien, Animalsien, Kinksien, Pretty Thinksien, etc., lumoissa oli sitä mieltä, kummankin kysymyksen kohdalla, että vastaus on Englanti. Tosiasiahan tietysti on, että rock'in juuret ovat bluesissa ja USA:ssa. Samoin siellä tehtiin loistavaa musiikkia, mutta Englannin panos oli silloin niin kova, että se hautasi paljon rapakon takaista tuotantoa alleen. Ajatellaanpa viiden "mystisen mieheni" alkuperää: Niilo ja Leonard ovat Kanadasta, Bob USA;sta, Van Pohojis-Irlannista ja John Englannista. Kaikki maat rock'in valta-alueita.
Jo kauan sitten ovat rajat hävinneet myös rock-musiikissa, mistä päin tahansa palloamme voi putkahtaa todellisia helmiä, jopa Suomesta. Siis mitään kaksinjakoa tälläkään alalla ei ole ollut 60-luvun jälkeen (jos oli silloinkaan).
John Mayall
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti