Jos olisin nuori mies miettimässä tulevaisuutta, niin hakeutuisin haastemieheksi. Töitä riittää: eilen, reilun tunnin aikana, kuulin Ylen aamussa kolme kertaa sanottavan, että uusia haasteita on tulossa. Jonkun on perille toimitettava, eikö?
Koska en ole nuori mies, en ryhdy etsimään tietoa haastemiehen pätevyysvaatimuksista. En, vaikka eläkeputkien katkaisusta paljon puhutaan. Koska olen vanhahko mies miettimässä tulevaisuutta, pohdin, jatkoksi edelliseen blogiini, ihmiskunnan tulevaisuutta.
Profetoin, siinä edellisessä, ihmiskunnan paskantavan päällensä, jollei merkittävää käännettä asenteissa tapahdu. Nyt mietin, että onko sillä oikeastaan merkitystä, noin kosmoksen pitkän tähtäimen suunnitelmassa? Suhteellisesti ajateltuna maapallon kohtalon voi samaistaa koko lailla hiekanjyvän kohtaloon Saharassa. Hetkauttaako ketään ihmistä hiekanjyvän kohtalo Saharassa? Tuskin. Valtaosaa ihmisistä ei hetkauta edes eläinlajien jatkuvasti kasvava häviäminen palloltamme. Jos maailmankaikkeudella on tiekartta!?!?, niin sen laatijoilla saattaa olla hiekanjyväsyndrooma. Tai ehkä me olemme yksi lukuisista testeistä kohti lopullista pangalaktista kosmosta? Jos näin on, olemme viimeisellä hilkulla, kokeen missaaminen on sinettiä vaille. Ehkä siis liitymme muiden tilaisuutensa sössineiden olomuotojen joukossa maininnaksi Maailmankaikkeuden ensyklopediaan. Näin voi käydä, jos kosmoksen suunnitelman takana on yhtä piittaamaton taho, kuin ihmiskunta pääpiirteissään on. Sitäkö haluaisitte? Jos haluaisitte, jatkakaa yllemme ulostamista, jos ette, muuttakaa tapanne.
Tuo pohdiskelu on tietysti perusteetonta fantasiaa. Mitä sitten? Niin ovat suurimman oppositiopuolueenkin monet kannanotot ja postaukset. Tai sitten ne ovat joko valhetta, tai tahallisesti vääristeltyjä ja kontekstistaa erotettuja lainauksia. Valheet ja vääristely ovat ahterista. Fantasiassa ei liene mitään pahaa. Kukin unelmoikoon ihannemaailmansa.
Vaikka viimeinen olen mitään sanomaan,
unelmista suurin on saada rakastaa,
rakastaa - edes unelmaa!
laulaa Hector biisissään Viimeinen unelma. Ja planeetaamme voi myös soveltaa saman laulun sanoja, sanoja, joilla Heikki tarkoitti Elvistä ja Beatlesia :
Se oli viimeinen - ei tule suurempaa,
ihanteista suurin... ei synny suurempaa,
ei milloinkaan - ennen seuraavaa...
Tiistaiaamun avaus on tehty. Kohtapian (koska sanonta "loppuviimein" tuntuu olevan pop, niin miksei myös "kohtapian?") lähdetään Lahteen. Hilpalla on aika kampaajalle. Minä käyn tekemässä muutaman hankinnan, eli mahdollistamassa pari yliviivausta reissuvihossa.
Tiilikaiset tulevat vikonloppuna maisemiin. Me poistumme viikonlopun jälkeen maisemista, vetäydymme vapaaehtoiseen karanteeniin. Aika, eikäku kovin, hyvältä näyttää sääennuste ensi viikolle. Mikäs on karanteerata.
Koska olen täällä kaupunkimaisessa kunnassa, enkä ole kuvia napsinut, laitan loppuun kesäkuvan kohta kuuden vuoden rajapyykin saavuttavasta Iiriksestä. Kuva on ajalta eul (ennen uutta laituria).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti