Vuonna 1865 Wilhelm Busch julkaisi kuvakertomuksen Max und Moritz. Siinä vintiöt tekivät kyläläisille seitsemän jekkua. Jekut olivat mm. syöttää Leena-muorin kanoille leivänpaloja, jotka oli sidottu narulla toisiinsa. Kanat kuolivat takertuessaan puun oksaan narusta. Ja laittaa opettaja herra Killin piippuun ruutia, joka räjähti, kun herra Killi alkoi poltella. Sitten kyläläisten kärsivällisyys loppui, heidät jauhettiin myllyssä.
"Tuohan tänne!", myllär paiskaa
tuuttiin kaksi poikaraiskaa.
Ra-ta-ta-ta, kauhealla
mylly jauhaa ratinalla.
"Pojat, joit' ei saatu hyviks
nyt on jauhettuina jyviks".
Muistan hämärästi, että minulle lapsena luettiin tuota kirjaa. En kuitenkaan muista, että minua oltaisi peloteltu vintiöiden kohtalolla, jos en ole kunnolla. Ei ainakaan oppi mennyt perille, jos sitä yritettiin istuttaa. Ei taida kulua kyseinen opus isosti perheiden lastenkamareissa nykyään? Sadut olivat ennen usein julmia ja pelottavia. Uskottiin varmaan, että kauhukuvien maalailu on opettavaista. Ajat muuttuvat, mutta luulen, että on olemassa porukkaa, joille Max ja Moritz on yhä valistava lastenkirja.
Sadusta reaaliaikaan. Yön on pieksänyt vettä. Nyt on hetkellinen paussi, mutta kohta läträä taas tarmolla. Illansuussa on povattu tuulen yltyvän näilläkin seuduilla yhdeksään sekuntimetriin. Se on aika paljon, ja puuskissa vielä enemmän. Siksi varauduin sähkökatkoksiin, laitoin leivinuuniin tulet. Ei sähkökatkoja koko kesänä ole ollutkaan, minkä nyt muutama hetkellinen pätkähdys. Joskus kuitenkin on virta ollut hukassa yli vuorokauden. Spedeä lainaten: "On pitänyt katsoa telkkaria kynttilän valossa." Ei täällä toki mitään hätää ole, vaikka pitkähkö katkos tulisi. Paitsi pakastin sulaa. Pari vuotta sitten, muistaakseni, jouduttiin lähtemään kylmälaukkujen kanssa kotiin ennen laskettua aikaa, kun sähköt pätkähti, eikä energiayhtiö osannut kertoa, kuinka kauan katkos kestää. Muutaman tunnin katkos on iisi juttu, kun on uunit millä lämmittää. Ja veneessä voi hätätapauksessa ladata nykyihmiselle elintärkeitä vempeleitä.
Eilen oli poutaista. Vaikka taisin valottaa, että en gartengestaltung-hommia enää tee, niin tein kuitenkin. Jos sellaiseksi voi lukea kunnostuksen. Keskellä pihaa on 2,5 x 2,5 metrin laatoitettu alue, jossa pidetään kesäisin ulkopöytää ja puutarhakeinua, tarvittaessa tietysti tuoleja myös. Laatat on asennettu 1965, tai 1966. Minäkin olin niitä laittelemassa. 55 vuotta ne ovat siinä jököttäneet. Sammalta on oli kertynyt paljon, samoin multaa reunoille suunnilleen puoleen laataan, ja saumoista kasvoi voikukkaa, piharatamoa, sekä apilaa. Otin asiakseni puhdistaa alueen. Kolme kottikärrillistä roudasin tavaraa mäkeen. Tarkoitus oli pestä laatat painepesurilla, mutta ei, piruhitto, paine riittänyt! Rannasta on pitkä matka. Pumppu ei näemmä jaksa nostaa vettä riittällä forssilla. Olen kyllä joskus ylhäällä painepesuria käyttänyt, mutta silloin oli eri pumppu kaytössä. Se sanoi sopimuksen irti muutama vuosi sitten. Taisi olla hieman tehokkaampi kuin nykyinen, otaksun. Tyydyin siis tavallisella letkulla lirutteluun ja harjaamiseen. Ei kaikki sammal kunnolla irronnut, enkä teräs- ja hammasharjalla viitsinyt työtä viimeistellä. Antaahan talvehtia tuollaisena; parempi se on, kuin neljäänkymmeneen vuoteen!
Tämä päivä kulunee kirjojen ja suoratoiston merkeissä. Ja illansuussa saunotaan. Huomenna mennään kylään iltapäiväkahveille. Menee sekin poutapäivä tärviölle. Vitsi, vitsi. Mukavaa on muutamista tavaksi tulleista vuotuisista tapaamisista pitää kiinni. Ei noita liikaa ole, kalenteriin mahtuisi jokunen lisääkin. Eli ei ole kalenteri siinä kunnossa kuin entisen työkaverin tili. Tuossa 2000-luvun alkupuolella hän sai pankilta kirjeen, missä kerrottiin, että tili ylitetty. Hän soitti tuohtuneena pankkiin, ja sanoi, että avataan uusi, jos entiselle ei mahdu!
Loppuun kuva humalasta. Ihan selvin päin otettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti