lauantai 26. syyskuuta 2020

TOHINAA

  On ollut vaihteeksi tohinaa; perhe Tiilikainen saapui eilen. Iirikseltä oli viime näkemän kadonnut puoli metriä tukkaa...


...mutta Liisalle ei ollut kasvanut lisää puolta senttiäkään


  Laitan, varmemmaksi vakuudeksi, Annan ottaman kuvan tukanleikkaustapahtumasta. Voitte siitä itse mitata.


  Aika on kulunut lasten touhuja seuraillessa. Liisa on oppinut konttaamaan. Istumaan myös. Lapsiportti pitää taas laitella eteen, ettei pääse pikkuinen tipahtamaan
 
  Esikoululainen ei ole luulemma vielä koulussa päässyt syventymään numeroiden saloihin. Kirjainten kanssa ovat enemmän pelanneet. Kuvassa Iiris ratkoo Jonin pädiltä jotain aakkosiin liittyvää tehtävää. 


  Lainasi minulta kuulokkeet. Siitä sain sopivan vinkin synttärilahjaan: Kävin ostamassa Powerista lasten kuulokkeet, mallia "UNICORN, lila". Ei saa kertoa Iirikselle.

  Iiris nukkuin, Liisan tulon myötä vakiintuneeseen tapaan, kanssamme pumppapatjalla. Taas tarvitaan tarkennus. Me emme Hilpan kanssa nukkuneet pumppapatjalla, ainoastaan Iiris. 
  Illalla kuulin, kun hän jutteli ennen nukahtamistaan sadun lukeneelle Hilpalle. Tää meni yheks tarkennukseks: Ei Hilppa ollut nukahtanut, vaikka kyllä aikanaan nukahtikin. Mutta sadun luki hän ennen Iiriksen nukahtamista. Toki ennen omaansa myös. Jos tarkennus tarvitsee tarkennusta, voin privaatisti valottaa.  Iiris siis jutteli, esitti myös taitojaan yhteenlaskussa, vaikka sitä ei vielä ole ollut opetusohjelmassa. Kaksi plus kaksi ja kolme plus neljä sujuivat mainiosti, mutta sitten hän päätti räväyttää: "Kuusi plus kuusi on.... kymmenen!" Oletan, että tytöltä loppuivat sormet kesken. Mutta yritystä löytyy. 

  Tänään Tiilikaiset olivat Jonin veljen tytön Millan 1-vuotis juhlilla. Tulivat äsken takaisin. Muu porukka lähti vielä ulos, koska heiltä oli liikunta jäänyt olemattomiin. Minä, aamulenkin tehnyt, jäin kotiin. Olo on jostain syystä vetämätön. Ei onneksi mitään koronaan viittavaa havaittavissa. 

  Huomenna Tiilikaiset palaavat taas Espooseen. Me lähdetään maanantaina aamusta Anttolaan. Nyt ollaan vain perjantaihin. Tullaan silloin kotiin, mennään lauantaina Iirksen 6-vuotisille, sunnuntaina takaisin saareen. Pari viikko katsellaan lehtien putoamista. 15.10 on veneen syyshuolto. Tai paremminkin koneen. Veneen huolto rajoittuu kerran vuodessa tapahtuvaan pesemiseen. 
  Luultavasti tullaan 16. päivä kotiin muutamaksi päiväksi. Tiistaina 20. 10. on renkaidenvaihto. Sen jälkeen vielä mennään saareen tekemään loput syystyöt, laittamaan paikat talvikuntoon. 
  Luultavasti vien perämoottorin Hanelin rantaan talvehtimaan lokakuun viimeisinä päivinä. Jos sen jälkeen vielä veen väljässä saareen mennään, mennään soutuveneellä. 
  
  Sitten alkaa jäitten odotus. Ei mökille ennen tammikuun loppua tai helmikuun alkua ole aikomus mennä, mutta jäitä kyllä toivotaan. Kunnon jäät, sitten sopivasti lunta. Vanhan ajan talvi. Kunpa sellaisen vielä näkisi ja kokisi. Ettei tule toista talvea putkeen, kun en lumikengillä ollut. Katkesi muistaakseni vuodesta 1995 jatkunut harrastus. Kele. 

  Talvi tulee aikanaan. Murehditaan ensin syksyn murheet. Tai oikeastaan toivotaan syksyn toiveet. Toivon, että isot yöpakkaset kiertäisivät Avokkaansaaren vielä kuukauden ajan, jotta saisimme pitää vedet päällä kauden loppuun asti.

  Lauantai-illan alun kirjoitus on tässä. Tasapuolisuuden vuoksi laitan vielä yhden kuvan Liisasta, joka kyllä yrittää kasvattaa tukkaansa, vaikka ei se yhtä nopeasti tapahdu, kuin isosiskolta lyhentäminen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti