sunnuntai 30. elokuuta 2020

ESTERI ESTELI

   Meni hänekseen tämä päivä. Esterin takalisto oli sitä mieltä, että ei ole ulkomaalauskeli. Lattian huussista sentään värjäsin pariin kertaan. Eli valmius pöntön siirtoon on olemassa. Pitää kuitenkin aamulla sadetutkia tutkia. On hyvä tutkia tutkia, jos haluaa osviitta sadepilvien liikkeistä. Onko muuten oikea sanajärjestys tutkia tutkia, vai tutkia tutkia? Tutkimisen arvoinen kysymys. 

  Eilen käytiin Voken ja Urkin kera kylillä. Sörnäytettiin heidän mökilleeen, jatkettiin isolla Busterilla. Anttolassa oli vissiin jotkut venetsialaiset. Kun mentiin, oli parit hollolalaisetkin. No, tiijä venetsialaisista, mutta pienimuotoiset markkinat siellä oli. Joku One man band soitteli viihdykkeeksi, harvoja myyntipöytiä, ihmisiä muutama kymmen ennen kuutta, vieraslaiturissa jokunen vene. Ei kovin räyhäkkä meininki. Tosin markkinat olivat loppumassa, liekö päivemmällä ollut tungosta? Ilma ainakaan ei ollut huono. 

  Torilta hiippailtiin Poijuun. Hyvä ajoitus, ei juuri ketään asiakkaita, saatiin heti tilaus tehtyä. Pian sen jälkeen alkoi porukkaa valumaan terassille. Söimme Poijun burgerit bataateilla. Paikan burgereita olen kuullut kehuttavan. No, ihan kelvollinen, ei mitenkään mieleen jäävä. Tosin minua ei voi pitää burgereiden erityisasiantuntijana. Suoraan sanottuna voisi kahden burgerin ja kahden oluen hinnalla, 48 €, saada jostain rahoilleen parempaakin vastiketta. Mutta Anttolan ainoaa kesäterassia (jaa, Anttolan Hovista en tiedä) kannattaa kannattaa. Enkä tällä kertaa puutu sanajärjestykseen. 

  Illemmalla olisi ollut ilotulituskin, mutta ilo tuskin olisi ollut pimeässä ajamisen väärtti, joten syötyämme, hetken tarinoituamme, jätimme metropolin. Moisalan rannassa olitiin 19.51. Muistan ajan, koska katsoin kelloa, sanoin: "Hyvä aika, miun syntymävuosi!"

  Nyt hieman jätepoliittista asiaa. Maksamme, kuten kaikki kesäasukkaat, jätemaksua jotain 70 €/vuosi. Jätepiste on Maljalantien laidassa Aution kohdalla. Siellä on kesäisin kaksi siirtolavaa sekajätteelle, ja ne ovat viikonlopun jäljiltä yleensä ääriään myöten. Anttolan liepeillä on useampikin paikka, minne voi viedä metalli-, lasi-, kartonkijätteet kierrätettäviksi. Tänä kesänä myös yksi paikka muovijätteille. Mikäpä minä olen sanomaan, mutta sanon kuitenkin: jos vähän useampi näkisi sen pienen vaivan, että erottelisi jätteet, veisi ne oikeille paikoille, niin nuo sekajätelavat täyttyisivät melko harvoin. 

  Selkokieliuutisia mukaellen: Nyt uutisia kesäkurpitsasta. Meillä on kolme kesäkurpitsaa kasvamassa lavalla. Sato alkaa olla lopussa, mutta on niitä tullut! Niitä on syöty keitossa, grillattuna, säilylkkeenä, niistä on tehty lasagnea, ne ovat olleet lisänä monessa ruoassa. Voke toi heidän meillä käydessään kesäkurpitsakakkua. Se oli hyvää. Hilppa teki eilen kesäkurpitsapiirakkaa. Siitä tuli vähän kuin leipää. Päällä kurpitsansiemeniä. Terveellistä. Tänään Hilppa pyöräytti kaakao-kesäkurpitsakakun. Tuskin maltan odottaa kahviaikaa!

  Lopuksi uutisia mielentilasta: Onko Esteri saanut minut negatiiviseen mielentilaan, kun arvostelen Poijun hintoja, ihmisten jätekäyttäytymistä? Ei ole. Uskon, että Poijun hinnat ovat sillä tasolla kuin pitääkin, jotta terassin pitäminen on kannattavaa. Uskon myös, että hiljalleen Aution tienhaaran jätelavojen tyhjennyssykli hidastuu. Kyllä ihmiset tapojaan muuttavat. Joitakin jääriä lukuunottamatta. Mutta jatkakoot he valitsemallaan tiellä, vaikka se ei kaikkien sitä kulkiessa viekään parempaan maailmaan. 

  Esterin vika on kuitenkin se, että taas kirjoitan. Joten valitukset pyydän toimittamaan suoraan hänelle. 

Syys saapuu vaivihkaa, saksankirvelin mielestä on jo saapunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti