HIDASVERKKAINEN

  Eilen tultiin kotiin. Hilpalla on ollut työntäyteistä. Eilen hän keitti hilloksi viime vuotisia marjoja, jotta sai Anttolasta tuodut sienet ja marjat mahtumaan pakasteeseen. Sitten hän teki kurkuista monta purkillista säilykkeitä. Tänään hän leipoi kolme pellilistä lihapiirakkaa vietäväksi Liisan ristiäisiin. Ja joutessaan pussitti mustikoita pakkaseen. Nyt jo helpottaa, ehtii jalkojaan liottamaan, kynsiään lakkaamaan. 

  Ehdittin sentään eilen illansuussa viedä kanttarellejä parille ystävälle. Mukava oli kummasakin paikassa vähän kuulumisia vaihtaa, kun ei somea likeisempää tapaamista ole aikoihin ollut. 

  Minä olen päässyt helpolla. Kunhan vaan olen vähän kaupoissa käynyt. Ja omenasadon pihan valkeasta kuulaasta kerännyt. Kaikki kahdeksan. Saman verran oli tippunut, lintujen nokittavaksi päätynyt. No, yhden piirakan niistä saa tehtyä. Viedään Anttolaan, vastavuoroisesti. 

  Kahden pakastimen taktiikalla me mennään; toinen kotona, toinen saaressa. Tällä hetkellä on vuoro kotipakastimen olla tupaten täysi. Puolukat vielä pitää jonnekin saada mahtumaan. Tai hilloa tehdä kaikista. Paitsi ettei niitä vielä ole edes kerätty. Kuukauden kuluttua kuitenkin on, jos maailman kirjat pysyvät järjestyksessä. Ehkä joudutaan Saarelan pakastin jättämään syksyllä päälle? Kolmatta laitetta ei kyllä enää hankita. Tolkku se pitää olla, hamstratessakin. 

  Katriina tulee tänään meille. Seitsemältä on bussi Lahden Matkakeskuksessa. Minä käyn hänet hakemassa. Katriina on yötä meillä, lähtee kanssamme Espooseen. Tuodaan sieltä takaisin, ja huomisilta hän lähtee bussilla Mikkeliin. Olisi meidän kyydissämme päässyt maanantaina, mutta tarkka tyttö ei halua missata koulupäivää. 

  Huomenna klo. 14 on Liisan kastetilaisuus todellisuutta. Onneksi, saattaa kohta olla tiukennuksia koronan vuoksi tulossa. 

  Hollolassa(kin) ilmaantuu pääkoppaan outoja ajatuksia. Tänään mm. sellainen, että mikä on äkkipikaisen vastakohta? Onko se pitkämielinen? Harkitseva? Vai volisiko se olla hidasverkkainen? Pitää tehdä aloite, Kotimaisten kielten keskus saa ottaa kantaa. 

  Kun olin tuon asian saanut itselleni selväksi, heräsin ihmettelemään "vaivihkaa"-sanan alkuperää. Kielitoimiston mukaan vaivihkaa tarkoittaa salaa, salavihkaa. Tiedetään, tiedetään, mutta mitä on vihka? Eiku goolettamaan. Löytyi: 

  Murteissa käytetyt sanat 'vaivihkaa' ja 'salavihkaa' tarkoittavat 'salaa, hiljaa, huomaamattomasti'. Niiden alkuperä on verbissä vihkata ('suhista, mennä vauhdikkaasti') ja vihkaista ('mennä tai käydä nopeasti')  Verbi 'vihkaista' sekä 'vihistä' ('sihistä, havista') kuten myös 'viheltää' ja 'vihma' ovat samaa onomatopoeettista (eli toiminnasta aiheutuvaa ääntä jäljittelevää) alkuperää.  Lähde: Suomen sanojen alkuperä 3: R-Ö. (SKS 2000).

  Eli silleen. Tästedes vihkaan huussissa, tai vihkaisen rantaan, niin että hippulat vinkuu. Piipahtaminen tai käväisy ei enää ole pop Lehkos-Peppen sanastossa. Tästä pääsemmekin seuraavaan kysymykseen: Mitä ovat hippulat? Mr. Googlelta apua anomaan: 

  Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan hippulat olivat pieniä koriste- tai muita esineitä reessä tai hevoskärryissä. Kovaa ajettaessa sitten hippulat vinkuivat. 

  Nyt tiedän, lukijat myös. Paras tehdä toppi. Jos suomen kielen sanoja ryhtyy pohtimaan, niin se on loputon suo tarvottavaksi. Aika mielenkiintoinen tosin. Varsinkin, jos poikkeaa pitkospuilta. 

  Jahans. Koska suon ylitys on keskeytetty, alan valmistautua vihkaisemaan Matkakeskukseen. Kuva pitää laittaa. Lainaan Annan lähettemän huomisesta päähenkilöstä. Aivan selvää yhdennäköisyyttä edesmenneen isäni Erkin kanssa havaittavissa.