HOLLOLA-MIKKELI, PAKSUA ALAPILVEÄ

  Ajeltiin päivällä Hollolasta Anttolaan. Oli erilainen matka kuin aikoihin. Olemme onnellisessa eläkeläistilassa, joten olemme saattaneet ajoittaa matkamme vähäliikenteisiin aikoihin. Nyt sattui perjantai, iltapäivän alku, loma-aika, ja vielä osalla matkaa kovaakin sadetta. Se merkitsi liikenteen hidastumista. Ei tosin mitään seisovia jonoja, ei sinne päinkään, mutta kun on muutaman vuoden tottunut tätä väliä suhaamaan aikaisina aamun tunteina, ja liikenteessä on ollut väljää, tuntuivat nuokin hidastukset oudoilta.

  No, perille päästiin. Joni ja Iiris tulivat veneellä vastaan. Pientä kuuroa heitteli silloinkin, mutta ei pahasti kastellut.

  Talo oli pystyssä, kaikki kunnossa. En sitä tosin epäillytkään. Tai siis en epäillyt paikkojen olevan kunnossa, vaan en epäillyt paikkojen olevan epäkunnossa. Siis epäilin paikkojen olevan kunnossa. Tuliko selväksi?

  Ihan mukavasti oli "nuorison" aika kulunut, vaikka ilma vähän epävakaista olikin. "Veranssi" on vieläkin koristeltu kesäjuhlien jäljiltä.

  Kun saatiin kamat purettua, oli Anna tekemän ruoan aika. Iiris oli jo ehtinyt heittäytyä vauvaksi, ja ängetä itsensä syöttötuoliin piirtelemään. 

  Ja siinä hän myös söi, vaikka jalat eivät meinanneet alle mahtua.

  

  Liisa pötkötteli hyväntuulisena lattialla. 

  Huomisen vielä sataa, sitten alkaa paremmat kelit. Uskotaan ennusteita. Päästään Jonin kanssa muikkuverkon laskuun, Iiriksen kanssa sienimetsään, marjametsään myös. Taitaa lähitulevaisuus olla ylipäätään varattu luonnonantimien haalimiseen. Yksi uusi vähän mittavampi projektikin tuli päätettyä. Sen toteutus on esissä viikon, ehkä parin, kuluttua, kunhan kaikki tarvittava on paikalla. Siitä enemmän ennemmin tai myöhemmin. Lähinnä myöhemmin.

  Politiikassa tapahtuu valitsemiemme edustajien lomaillessakin. Perussuomalaiset ryhtyivät jahtaamaan pääministeriä kovin ottein. Taitaa kannatuksen aleneminen ottaa koville? No, ne onnettomat, jotka kannattavat, saavat iloa riemua elämäänsä, mutta tuskin uusia ääniä kovasti noilla konsteilla ilmaantuu. Kyllä suomen kansa on sen verran fiksua, että ei kaikki sentään läpi mene. Vaikka niinhän minä arvelin Trumpin valinnan kanssakin. En suomen kansasta, mutta paikallisesta. Toisin kävi. Tokko toista kertaa? Ja taas kerran vaikka. Parempi olla olematta oraakkelina. Mutta tuntuu siltä, että mr Trumpin osakkeet laskevat kaiken aikaa. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Niin kuin ei mennä persujen oikeusuhkailujen kanssa. Maailma on niin vinksahtanut mesta, että mitä vaan voi tapahtua. Tuota, tätä, niitä ja näitä kun ajatteleekin, tekee mieli  lähteä Maailmanlopun Ravintolaan. Ei jyväskyläläiseen kopioon, vaan siihen oikeaan, mistä saa parhaat pangalaktiset kurlauspommit!  

 

  Ennen kuin maapallo raivataan pois linnuradan pikatietä hidastamasta täytyy vielä kerätä tosiaan ensi talven sienet, marjat poimia, toteuttaa se mainitsemani projekti. Ja tietysti toivoa, että galaktisen neuvoston päät (siltä osin, kun neuvoston jäsenillä edes on päätä) kääntyvät, ja kotiplaneetamme saa hiljalleen elellä omassa tietämättömyydessään, ja tietämättömänä itsekeskeisyydessään, ymmärtämättä, mitä 42 tarkoittaa. Minäkään en tosin ymmärrä. Tiedän kyllä, että 42 on vastaus perimmäiseen kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta. Sen ratkaisi supertietokone Syvä miete, eikä aikaa kulunut kuin seitsemän ja puoli miljoonaa vuotta. Sitä Syvä miete ei kuitenkaan pystynyt ratkaisemaan, mikä on tuo perimmäinen kysymys. Joten muuallakin maailmankaikkeudessa ollaan huuli pyöreänä. Ei maapallo ehkä olekkaan niin töhelö paikka.