POIKKEUS

  Nyt on kovat piipussa. Poikkeuslaki astunee tänään voimaan tielyiltä osin. Taputtakaa Persut, rajat sulkeutuvat. Ilmeisen oikea päätös hallitukselta. Meillä on onneksi hallitus, joka kuuntelee asiantuntijoita ja ottaa kuulemisen onkeensa. Jotenkin tuntui upealta, kun eilen hallituksen tiedotustilaisuudessa puhui rivistö naisia. Selväsanaisesti puhui, ryhdikkäästi esiintyi. Ei tullut ikävä Sipilää, ei Orpoa, ei Stubbia, ei Kataista, ei Sinistä Menneisyyttä (ent. Tulevaisuus). Mieleeni on jäänyt muistikuva jostain entisen hallituksen tiedostustilaisuudesta. Se oli varmaan Sipilän hallituksen alkuaikoina. Tiedotuksen päätteeksi Sipilä, valtiovarainministeri Stubb ja taisi olla työministeri Lindström (tai sitten ukoministeri Soini) löivät ylävitoset tyytyväisen omahyväinen ilme kasvoillaan. Ajattelin silloin "on tempora, o mores!". En kovin vanhoilliseksi itseäni luokittele, mutta tuollainen toiminta ei sovi hallituksen tärkeimpien ministerien julkisuudessa esitettäväksi. Tehkööt kabineteissaan mitä lystäävät.

  Täytyy yksi koronauutinen tähän laittaa. Ylen sivuilta: "Vessapaperin hamstraaminen saattaa tukkia Britannian viemäreitä."  Juttua auki klikkaamatta tulee auttamatta mieleen, että ovatko britit niin köhkösiä, että käyttävät vessaperia, sitä ensin hamstrattuaan, hulvattuja määriä? Tarkastelu kuitenkin paljastaa, mistä on kyse. Kyse on siitä, että koska hyllyt ammottavat tyhjyyttään, osa väestöstä joutuu käyttämään vessapaperin korvaavia tuotteita, esim. talouspaperia, kosteuspyyhkeitä tai teollisuudessa käytettäviä paperipyyhkeitä. Nämä saattavat tukkia viemäreitä. Joopa joo. Hamstraus on ihan perseestä, noin ylimalkaan. Viimeinenkin tolkku tuntuu ihmiseltä haihtuvat, kun on oma perse kyseessä.  

  Jos olisi toukokuu, niin meidän olisi helppo sopeutua poikkeuslakiin. Oltaisiin tietysti saaressa. Siellä on toukokuussa harkittu rikos, jos saa aikaan yli kymmenen ihmisen kokoontumisen. Jos olisi toukokuu, vedet vapaina, niin Anna, Iiris ja vauva olisivat varmaan myös välillä Avokkaassa, Joni viikonloppuisin. Päiväkoteja ei olla vielä sulkemassa, mutta suositus on, että jos on mahdollista, lapset pidetään kotona. Tiilikaisilla se on, siis mahdollista. Jonilla oli alkuviikko vapaata, johtuen viruksen vaikutusten pohtimisesta, mutta hän menee torstaina taas duuniin. 

  Meihin ei poikkeuslaki liiemmin täälläkään vaikuta. Ei olla juuri missään käyty. Lenkille pääsee, kauppaan pääsee. Kirjastot menevät kiinni, mutta toivottavasti omatoimikirjastot toimivat. Me kyllä varauduttiin tuhdilla lukupaketilla eilen kirjastossa käydessämme. No, jos lainakirjat loppuvat, niin pitää omaa kirjastoa ryhtyä kahlaamaan. Viimeisessä hädässä voi ostella e-kirjoja. Korostus sanalla "viimeisessä". Leffat ja teatteri ovat jääneet rikollisen vähille käynneille. Nyt ei ole oikea, eikä edes mahdollinen, hetki ryhtyä asiaa korjaamaan. Ensi talveen menee tuon asian kanssa, ainakin. Joten mennään vanhoilla rutiineilla: Ylös, ulos, lenkille, alas, petiin, unille, välissä ruokailua, lukemista ja televisiota, kirjoittamista myös. 

  Kirjoittamisesta vielä. Pirtäisiköhän minun ryhtyä päivittämään alunperin noin 25 vuotta sitten kirjoituskoneella kirjoittamaani tekelettä. Se on scifijuttu, käsittelee retkikunnnan matkaa Tau Cetiin. Olen sen reilu kymmenen vuotta takaperin naputellut koneelle. Silloin tein "kässäriin" jonkin verran muutoksia. Sen koommin en ole tiedostoa avannut. Melko lapsellinen juttu se on, mikäli oikein muistan. Sitä paitsi tietous ja tekniikka ovat kehittyneet huimasti. Ei sillä toki ole väliä, kun scifistä on kyse. Tai on, siten, että oikea scifi luo sellaisia tulevaisuudenkuvia, mitkä saattavat olla joskus mahdollisia. Vaikka mikäs kukaan ihminen on sanomaan, että tuo ja tuo ei ole mahdollista. Jos ei ole tässä universumissa mahdollista, niin saattaa olla parauniversumissa. 

  Tuo yritelmäni, työnimeltään TAU CETI, jäi minulta kesken. Vaikka lähetin sen konekirjoietun nivaskan muinoin parille kustantajalle, tiesin, että loppu on töksähtävä ja harkitsematon. Muistaakseni minulle tuli eteen tilanne, missä ei ollut enää aikaa viimeistellä kirjoitusta, mutta polte saada jotain palautetta oli niin suuri, että postitin nipun. Palautuskuoren ja postimerkin kera postitin. Muistaakseni meni aika kauan, ennen kuin sain kirjoituksen takaisin. Ensin toiselta, pian toiselta kustantajalta. Molemmissa saate, missä kiitettiin yhteydenotosta ja pahoiteltiin tosiasiaa, että heillä ei ollut juuri nyt käyttöä sen kaltaiselle kiroitukselle. Ei mitään arvostelua tai kommenttia tai neuvoa, opastusta, tietysti ollut. Siihen tyssäsi se unelma. Tyssäsi, ja sen olin sisimmässäni kaiken aikaa tiennyt. 

  Nyt on aikaa. Varsinkin, jos ei aseta aikataulua. Ehkä klikkaan tietyn kansion auki, luen aikaansaanokseni, mietin, onko siinä jotain sellaista, mikä puoltaa tekstin retusointia, lopun uudelleenhahmottamista. 

  

  Kiinalaiset sanovat, että miehen kuuluu elämän aikana istuttaa puu, rakentaa talo ja kirjoittaa kirja. Olen lukuisan määrän puita istuttanut, lukuisia taloja ollut rakentamassa, ja kirjoittanut kirjan. Kirjan julkaisusta eivät kiinalaiset ole pitäneet erityismaininnan arvoisena, joten täytän "jokamiehen" määritelmän, eli elämä ei ole mennyt täysin hukkaan. 

  Koska jotakin pitää loppukuvaksi keksiä, niin olkoon se nuotanpotkijoiden (Haneli ja Matti H.) rantautuminen Hiekkalahden apajarantaan muutama vuosi sitten.