Nythän on niin, että alkaa muisti tehdä tepposia. Itseasiassa olen jo parin kolmen vuoden ajan huomannut, että ostoslistan kotiin jääminen johtaa uuteen kauppareissuun. Samaten pitää kaikki tuleviksi aiotut tekemiset laittaa kalenteriin, varmuuden vuoksi. Tärkeät, tai tärkeäksi kokemani asia kyllä vielä, onneksi, muistan. Mutta silti on tavaksi tullut kaikki sovittu, suunniteltu, tai päätetty naputella muistiin, hälytyksen kera.
Pahinta on, että jotkin arjen rutiininomaiset pikkuasiatkin alkavat lipsua: Sytytän kammarin uunia, ihmettelen savua, ja pelti pirulainen on kiinni! Lähden (kotoa) kauppaan, ja auton luona huomaan avainten unohtuneen. Täräytän terhakkaana aamulenkille, ja heijastinnauha puuttuu käsivarresta. Pieni juttuja, mutta huolestuttaa, kun aiemmin luonnostaan hoituvat asiat eivät enää välttämättä toimikkaan. Noh, kyllä tämän kanssa vielä elää, toimeen tulee, ja eteen päin porhaltaa; muistanhan, että nimeni Pentti Hirvonen, ja että asun Läyliäisissä!
Toiseen asiaan. Oletteko joskus tosi fiksussa seurassa sisäistäneet oman statuksenne. Tyhmyyden summa on tunnetusti vakio, ja sen ymmärtäminen saa kyllä jalat pysymään tanakasti tantereessa.
Vielä yksi toteamus: Anttolassa on kp-osamäärä todella alhainen. Johtuu osaltaan harvasta asutuksesta, mutta suhteutettuna esim. Lahden vastaavaan ero on huikea. Kp-osamäärähän, kuten muistanette, tarkoittaa kusipäiden lukumäärää neliökilomeriä kohti.
Kohta alkaa valostua, mutta en tuohon kolakkaan tuuleen viitsi aamusuodulle lähteä. Eikä "dawn" ole missään tapauksessa kuvan kaltainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti