maanantai 28. maaliskuuta 2016

LEHDETÖNNÄ

  Koska lehdillä on ansaittu pääsiäisvapaa, painotaloilla ainakin, luon pikakatsauksen kuulumisiin.

YLE

-Pakistanissa yli 70 kuollut Talibanin tekemässä pommi-iskussa - - - kärsimysnäytelmille ei ole loppua.
-Brysselissä järjestetyssä terroristi-iskussa kuolleiden muistotilaisuudessa öykkärehti pieni mustiin pukeutunut joukko tehden natsitervehdyksiä ja huudellen kuolemaa arabeille - - - löyhäpäisyys on kansainvälistä.
-lintuinfluenssaa havaittu etelä-korealaisella siiikarjatilalla. Maa julistautui lintuinfluenssavapaaksi valtioksi kuukausi sitten - - - sellaista se on vapauden kanssa sillä kolkalla palloamme.
-moottorikelkkailijat ajoivat Kangasniemellä sulaan, yksi kateissa - - - evoluutio on tuottanut itsetuhoisen ja virheistä oppimattoman ihmisen, ilmeisesti populaation hallitsematonta kasvua suitsimaan.
-rollarit pitivät historiallisen konsertin Kuubassa liki puolelle miljoonalle katsojalle - - - Kuuba aloittaa länsimaistumisen varovasti 1960-luvulta.

Ilta Sanomat

-kokoomuksen kansanedustajan Eero Lehden mukaan kuntoilu alentaa ministeri Stubb'in arvovaltaa - - - kaikella kunnoituksella ja kaikesta päätellen edustaja Lehdellä ei olisi ministerin tehtävissä saman kaltaista riskia statuksen devalvaatioon.
-Kristianstadissa Ruotsissa tapahtui eilisiltana kunnon joukkotappelu. Paikallisella yhdistystalolla olivat meneillään jonkinlaiset juhlat, kun muutaman henkilön aloittama rähinä paisui ainakin 70 ihmisen nujakaksi, mikä jatkui vielä sairaalassakin - - - jos oli ennen häät Härmässä kauhiat, niin osataan naapurissakin. Vai johtavatko juuret sittenkin lahden itäpuolelle?

Iltalehti

-Etelä-Suomen taivaalla nähtiin eilen illalla kirkas tulipallo. Ilmoituksia tehtiin Ursan Taivaanvahtipalveluun useita kymmeniä - - - KKT:n (Keinokartanontie) tietotoimiston mukaan Maanvahtipalveluista ainakaan Securitas, G4S tai ISS Palvelut eivät olleet saaneet ainoatakaan ilmoitusta. 
-CareerBliss on rankannut viisi ammattia, joissa ihmiset ovat onnellisimpia. 1 Rehtori, 2. Keittiömestari, 3. Lainaneuvottelija, 4. Automaatioisinööri, 5. Tutkimusapulainen - - - ajat ovat muuttuneet siitä, kun suomalaisten toiveura oli kaksoisammatti; kesäisin kansakoulunopettaja, talvisin kääntösiltavahti.

MTV

-New Yorkin keskuspuistoon on ilmestynyt Donald Trump'in hautakivi - - - uutinen ei tarkenna paikkaa, mutta toivotaan, ettei Srawberry Fields'iin. 

Länsi Savo

-mikkeliläisestä Matilaisesta tuli  Turun toiseksi vahvin mies - - - allekirjoittanut pelästyi aluksi, että väkikato Mikkelistä Turkuun on saanut Rohus-vellosten jälkeen jatkoa. Mutta tarkempi tutustuminen artikkeliin toi helpotusta; kyseessä olikin Turun Vahvin Mies-kilpailuista! 

  Kaikilla forumeilla on tietysti samoja uutisia, joten en jaksa enempää surffailla. Desuttom, pitää lähteä hakemaan äiti-Elina lounaalle, käydä sitä ennen autopesu suorittamassa. Ei nimittäin ilikiä nuin likasella pirssillä Annaa ja Iiristä lähtee Helsinkiin kuskoomaan.

Iiris aamulookissaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti