KEVÄTTALVEN TASAUS, osa I

  Aamulla ennen kahdeksaa pantiin Hyundai supattamaan kohti Mikkeliä. Ajettiin Laajalammin kautta onnittelemaan Lunaa. Iltapäivällä. hänellä 6-vuotiskekkerit, mutta sattuneesta syystä ollaan estyneitä läsnäolemaan.

Juhlakalu feikkilaseissa viisaan näköisenä:

  Kahvit siinä hörpittiin, sitten Anttolaan. Hanelin luota haettiin ahkio ja pulkka, matka jatkui Potilahteen. Jäätie kylältä Piskolaan, sieltä Piekälään on hyvässä kunnossa. 

  Autopaikka meinasi rannassa olla kortilla; oli jotkin pilkkikisat meneillään, autoja runsaasti. Saatiin lopulta pirssi parkkiin, tavarat kyytiin, lumikengät jalkaan, eteenpäin. Vartin yli 11 oltiin perillä.

  Mökillä kaikki reilassa. Rapuilla tavanmukaisesti hieman tavaraa:

  Sisällä oli mukavat +15, kun olin etäkäskenyt eilen illalla kaksi puhaltavaa patteria työskentelemään. Tavarat sisään, suojat pois piippujen päältä, tohottaja leivinuunin nuohousluukkuun tohottamaan, kammarin uuniin tulet. Kohta myös leivinuunin leiskat. Sitten dallaamaan kulkuteitä paskioon, puuliiteriin, saunalle, roskikselle.

Huussilta käsin näytti tältä:

  Sitten tekemään avantoa, jotta vesihuolto saadaan pelaamaan. Lunta kymmenen, kohvajäätä viisi, vettä pari, rautajäätä reilut kaksikymmentä senttiä. Siinä ei kauan nokka tohissut. 

  Oli jo aika viivästyneen lounaan; haikulohta ja perunasalaattia Lidl'in valikoimista oli tarjolla. Perräisille ei ollut aikaa; Hilppa lähti rantaan putsaamaan lumet laturilta, minä jäin rappusia etsimään ja uunien tilaa tarkkailemaan. Pellit sai pian sulkea. Ja löytyivät ne raputkin lopulta.

  Minäkin painelin hetkeksi rannalle. Arska paisteli täydeltä terältä, rouva nautti jo kevätkeleistä. Mikäs ollessa?

  Kohta kolmen korvilla kahvin keittoon; minä baristana, Hilppa avasi petivaatteita lämpenemään. Sieltä paljastui, että muutkin kuin me tykkäävät sängyssä nukkua. Peiton alta, lakanoiden välistä, löytyi jonnii verran hiiren papanoita. Sen ymmärrän, että kelvollisilla patjoillamme on lysti makoilla, mutta että paskoo vuoteeseensa?! Imuri käyttöön, lakanat vaihtoon, sillä ongelmasta selvittin. Onneksi petihyyryläinen ei ollut orava, joka venevajasta tuuraa ja lumilapiota hakiessani minua tervehti. Niilä kun on tapana nakertaa täytteet huut helevettiin, liekö pesän pehmikkeeksi vievät. Ei niin, että olisivat mökissämme ikinä ilkivaltaa harjoittaneet, mutta venevajassa pari vanhaa patjaa ovat saaneet aikoinaan melkoista höyhennystä.

  Kahvit juotiin, mietittiin, mentäiskö vielä rannalle, kun ovelta kuului kolinaa. Katriina, Haneli ja Kusti sieltä tupsahtivat moikkaamaan. Kahvetta oli onneksi jäänyt heille puolimukilliset, paitsi Kustille. Eikä se olis joutanu korviketta litkimäänkään; piti tutkia talon ympärykset.

  Siinä tovi rupateltiin. Kohta vieraat jo rupesivat lähtöä tekemään. Me saattamaan, rantaan asti vain, tietysti. 

Kusti puotteli saman tien salmen yli Piekälän puolelle, hävisi metsän siimekseen. Haneli ja Katriina lähtivät menemään kohti Potinlahtea ja autoa. Kahti jäi puoliväliin taivalta Kustia huhuilemaan. Aikansa maaniteltuaan kadonnut lammas koiran vaatteissa tulla jornotteli esiin. Ei antanut itseään hihnaan laittaa, eli "vekutteli". Seurasi kuitenkin Katriinaa, joten episodi päättyi onnellisesti.

  Hetki vielä laiturilla istuksittiin. Kun arska alkoi laskea, ilma viiltä, vetäydyttiin sisätiloihin. Minä tätä kirjoittamaan, Hilppa lukemaan, Karin Fossum'ia, näemmä.

  Kohta varmaan joku pussikeitto ja paahtoleipää nautitaan, jotkut uutiset katsotaan. Sitten Vera Standhope, mutteripannuespressot, True Detective. Kohdallani saatta uni voittaa ennen T.D:n toista jaksoa. Mikäs siinä, katselen aamulla, sianpieremän aikoihin, kun en täällä viitsi aamulenkille hyökätä.

  Niin se kului/kuluu ensimmäinen päivä saaressa. Seuraavista raportoin ystävieni iloksi, vihamiesteni ivan kohteeksi, ja tältä väliltä olevien haukotuksien aiheeksi päivittäin. Tai sitten en.

Iltakevennyksen näkymiä: