Toinen jonoihmetys on, että luulevatko lähimmäiset selviävänsä kassan ohi nopeammin, jos he hilautuvat edelläolijaan nähden "tappituntumalle?" Minua ainakin ärsyttää, kun joku hyökkää selästä työntäen lastaamaan ostoksiaan taakseni hihnalle. "Mukavuusalueelle" tunkeutumisen kyllä kestän, joillakin saattaa vaan olla alhaisempi toleranssi.
Ratkaisun saatte ihan itse päätellä.
Kun lähes kaikki planeettamme valtioiden päämiehet (entschuldigung frau Melker, dovanokite ponia Grybauskaite, etc., yleisnimitys valtiota johtavalle henkilölle) ovat yksimielisiä rauhan tarpeeliisuudesta, ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä, nälänhädän ja vesipulan poistamisen välttämättömyydestä sekä ihmis-, ja tasa-arvon merkityksellisyydestä, miksei juuri mitään tapahdu? Onko niin, että ne änkyrät, jotka ovat, milloin mistäkin asiasta, eri mieltä, ovat niin vaikutusvaltaisia, että pystyvät kumoamaan enemmistön haluamien toimenpiteiden täytäntöönpanon? Vai onko niin, että enemmistön haluamat toimenpiteet ovat vain sanahelinää planeetanlaajuisilla forumeilla? Onko niin, että taloudelliset ja sotilaspoliittiset päämäärät ajavat kaikkien uudistusten edelle päättäjien hymistellessä valittaen sormet ristissä selän takana?
Ratkaisu on planetaarinen demokratia: Kaikki YK:n jäsenvaltiot äänestämään muutoksista. Enemmistön kanta toteutetaan. Piste. Yksinkertainen tapa toimia, mutta ei toimi. Eikä toimisi, vaikka niin sovittaisiin. Ihmiskunnan ongelma on itsekkyys. Edes Dante Alighieri ei neroudessaan itsekkyyttä seitsemään kuolemansyntiin sisällyttänyt. Hänen pitäisi haudastaan käsin täydentää listaansa kuolemansynnillä numero nolla. Lisäsihän Isaac Asimovkin robotiikan kolmeen pääsääntöön nollannen pääsäännön, kun huomasi sen tarpeelliseksi. No, onhan Danten listalla "Ahneus" numerolla 5. Sama asia, kuta kuinkin. Mielestäni liian alhaisella numerolla tosin.
Voiko immeinen, noin globaalissa mitassa, keskivertoisesti, olla tyytyväinen? Asiaa olen silloin tällöin mietiskellyt. En ole ratkaisuun päässyt. Siihen, mikä on tyytyväisyyden keskiarvo. Toinen on tyytyväinen yhteen kameliin, toinen halajaa tuhatpäiseen nautalaumaansa lisää päälukua. Yksi elää onnellisena vuorayksiössä perusturvan kera, yksi miettii myrtyneenä kolmenkymmenen huoneen kartanossaan pörssiheilahtelujen vaikutusta miljoonatuloihinsa. Eräs viettää seesteistä viikonloppua vaimonsa ja kahdeksan lapsensa kanssa Takakylän perämailla lauantai-illan saunaolutta siemaillen, eräs taistelee kolmannen vaimonsa aikuistuvien lapsien kanssa metropolin keskustan ökyasunnossa kiroillen skumpan väärää lämpötilaa.
Tyytyväisyyden perusteita ei voi listata. Tyytyväisyys riippuu tarpeesta, onnellisuus riittävyyden tunteesta. Tyytyväisten ihmisten määrää ei voi peilata ulkoisiin puitteisiin. Siksi lienee vaikeaa määrittää pallomme ihmispopulaation keskimääräinen tyytyväisyysaste.
Olkaa siis tyytyväisiä siihen, mitä teillä on. Haaveilla voi, saa, pitää. Mutta haaveet eivät saa olla esteenä sille, että on onnellinen ilman niiden toteutumista.
Miksei ihminen viisaudessaan ole keksinyt laitetta, mikä kertoo vaikkapa alle kahden metrin etäisyydellä olevan lajitoverin mielentilan; onko tämä rauhallinen, jännittynyt, kuohuksissaan, raivoissaan, amokin riivaama? Luulisi aivokäyrien etäluennan olevan mahdollista tässä langattoman teknologian maailmassa. Siinä olisi konsti ehkäistä määrättömästi aiheettomia solvauksia, spontaaneja pahoinpitelyjä, provosoituneita päällekarkauksia ja huonosti suunniteltuja ryöstöjä. Moni mieleltään vinksahtanut jäisi patoutumiaan purkamaan poistuvalle selälle, moni nyrkki livahtaisi ilmaan, moni veitsi huitoisi tyhjää, moni Siwan kassa ehtisi painaa nappia, moni perheväkivalta jäisi toteutumatta, jos piippari pärähtäisi, värähtely varoittaisi. Nokialta potkitut sun muut startupilaiset, tässä teille ilmainen vinkki.
Kun innovaatiosaran ojan yli kerran harpattiin, niin miksei joku Pelle Peloton keksi ja kehitä sovellusta, mikä yhdistää mobiililaitteen jääkaapiin, pakastimeen ja ruokakomeroon. Ei tarttis töihin lähtiessä kauppalappuja kirjoitella, ostoslistoja miettiä. Ei kun illalla K-Markettiin. kännykkä esiin. Ohjelma ilmoittaisi listan puuttuvista ruokatarpeista. Vaikkapa siten, että tiettyjen perusaineiden puutteet tulisivat aina listalle. Ja jos sovellukseen näpyttelisi, mitä aikoo illalla syödä, se ilmoittaisi puuttuvat raaka-aineet.
Kehittyneempi versio olisi tietysti eteisen komeroon asennettava laatikko, mikä olisi yhteydessä ruokavarastoihin, lämmitys-, ja ilmastointijärjestelmiin, saunan kiukaaseen, digiboxiin, hälytyslaitteisiin, you name it. Älylaite kommunikoisi tämän "keskusyksikön" kanssa säädellen tarvittavia asioita, listaten olemassa olevia puutteita. Saattaapi olla jo olemassa, tuollaisia systeemejä. Voisi jonkin krediitin kustantaa, moinen ylellisyys. Mutta mukavuudesta pitää olla valmis maksamaan. Kiireiselle ja unohtavalle ihmiselle tuiki tärkeä lisäominaisuus. Minäkö muka kalkkis?
Kerran, syksyllä taisi olla, tulin miettineeksi, että yhteiskunnan tulisi kustantaa kaikille niille, joilla ei ole varaa, älypuhelin tai tabletti. Samoin tulisi huolehtia siitä, että niitä opittaisiin käyttämään. Vähäosaiset ja vanhukset jäävät junasta pikemmin, kuin uskommekaan. He jäävät tietotekniikan rattaiden alle, verkostuvan maailman ruhjomiksi. Pankit lopettavat käteisen jakamisen. Bussi-, ja junalippuja ei saa kuin netistä tai automaatista. Rautakauppastakaan ei pian saa palvelua, kuin ajanvarauksen kautta. No, harvemmat vanhukset tai syrjäytyneet rautakauppaa kaipaavat. Mutta monilla iäkkäillä ei ole halua, ehkä ei kykyäkään, omaksua verkkopankin saloja. Jos ei ole nuorempia sukulaisia tukena, vaikeuksia tulee varmasti jokakuukautisen eläkkeensä kuun 1. päivänä jonottomaan tottuneille.
Entäpä laitapuolen tallaajat? Voi olla, että heille ei edes anneta pankkikortteja. Mistä nostaa rahat päivittäiseen maksalaatikkoon ja Valdemariin? Pitäisikö osa avustuksista ohjata suoraan lähisiwaan ja keskustan Alkoon, joissa olisi piikki auki niin kauan, kuin on saldoa? Ei, mutta ihan oikeasti; ei se varmasti kovaosaisten ongelmia ja niiden parempiosaisille mahdollisesti aiheuttamia hankaluuksia helpota, että heidän jokapäiväistä elämänkulkua vaikeutetaan.
Pankit vähentävät henkilökuntaansa minimiin, kassapalvelut poistetaan, jäljelle jäävät saavat oppia tekemään töitä väliin aamuaikaisin, väliin iltamyöhään, toisinaan viikonloppuisin. "Asiakkaiden pitää päästä pankkiin, silloin, kun se heille sopii", on johtoajatuksena. Niin tietysti pitääkin. No, nyt lipesin aiheesta, johtunee henkilökohtisesta perspektiivistä. Se, mitä ajan takaa, on, että jotenkin pitäisi turvata myös niiden rahahuolto, joilla ei ole taitoa, laitteita, luottoa eikä tarmoa pysyä rattaiden läyhkeessä.
Kun aamuisin dallailee pitkin Hollolaisraitteja, väliin Lahden puolellakin poikkeilee, tapahtuu pään sisällä omituisia asioita. Aivot, eivät ainakaan koko ajan, ole keskittyneet kuunneltavaan musiikkiin. Monia omaan elämään kuuluvia välähdyksiä, ratkaisun poikasia ja pieniä parannuksia ovat aamulenkit tuottaneet. Myös useimmat alkusysäykset blogehin olen sauvat käsissä saanut.
Tänä aamuna, vuoden ensimmäisenä, tulin miettineeksi, miksi asiat menevät usein niin, että kun ihminen tajuaa, kuinka hänen tulee elämänsä elää, aikansa viettää, onkin aika jo melko vähissä. Ikä tuo viisautta, niin se on. Persoonakysymys, tietty, kuinka aikaisessa elämänvaiheessa viisaus alkaa työntyä esiin. Omalla kahdallani koen, että oikeastaan vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtää, mitä elämältä haen. Parempi myöhään, kuin.... Toivottavasti on vielä aikaa elää sen tiedon kanssa.
Tähän pulmaan ei ratkaisua ole. Ihmiset ovat erilaisia; jotkut kasvavat nopeasti, toisille ei mikään aika riitä. Tähän on tyytyminen.
Tuli taas näpyteltyä, pyhät ovat pitkiä. Pitää pikkuhiljaa valmistautua seuraamaan, kuinka Herakles seviytyy Nemean leijonan, Kerberoksen, Lernan Hydran kanssa. Puhumattakaan Augeiaan tallien vaativasta siistimisestä.
Tuumiskeli Peppe -Gubbe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti