lauantai 9. tammikuuta 2016

MITEN SAAT YSTÄVIÄ, MENESTYSTÄ JA VAIKUTUSVALTAA

MITEN SAAT YSTÄVIÄ, MENESTYSTÄ JA VAIKUTUSVALTAA?  

  Siinäpä kysymys. Muistelen muutamia yrityksiä tällä saralla ottamatta kantaa rikosoikeudellisiin, moraalis-eettisiin, tai hyvän tavan noudattamiseen liittyviin kysymyksiin.


  Muinaisen työelämäni ammoisina aikoina minulla oli kollega, joka oli joskus pitänyt kesän-, pari jäätelökioskia Lahdessa. Olkoon herra Zeta. Kysyin, millaista hommaa se oli ollut. Hän kertoi, että muuten ihan jees, mutta oli aina kova duuni opettaa töissä olleet koulutytöt koukkaamaan jäätelökauhalla palloja tötteröön siten, että niihin jäi mahdollisimman paljon tyhjää sisälle.
  Kauaskantoisemmin ajateltuna luultavasti, niin, ja tiettävästi myös, kaveri ei saavuttanut kioskihommeleillaan ainakaan menestystä eikä vaikutusvaltaa, tokko ystäviäkään. Ystäviä hänellä kyllä oli, ihan mukava mies kaiken kaikkiaan. Olisko tuossa "ilman myymisessäkin" ollut puolet eholle pantavaa? Asiaan kuulumattomana muisteluna: Kun herra Zetalle soitettiin pankista, että tili on mennyt yli, vastasi tämä "gentlemanni: "No hyvänen aika, avatkaa uusi, jos entiselle ei enää mahdu!" Tämä tarina on tosi, olin samassa huoneessa puhelua todistamassa.

  Samaisella kollegalla oli kaveri, joka oli yritteliäs. Ainakin pieleen menneiden kokeilujen lukumäärällä mitaten. Herra Zeta oli, tämän tuttunsa talopakettiasennusfirmassa silloin tällöin auttelemassa. Kerran Zetalta asiaa tiedusteltuni, hän kertoi, että persielleen sen toverin firma meni, taas. Kysyin, että miksi?
  "No", aloitti Zeta, " mm. siksi, että se ei maksanut palkkoja. Ja siksi, että se sai jotenkin piikin auki rautakauppaan, osti kalliit työkalut, ja jätti maksamatta. Ja siksi, että kerran, kun mentiin aamulla auto täynnä tavaraa Mäntsälään jotain taloa pystyttämään, se ajoi yhden käytettyjen autojen kaupan pihaan, osti käytetyn peräkärrin, velaksi tietysti, ja jätti maksamatta".
  Herra Zeta raapii haiveniaan ja lisäsi: "Nyt se joutui vaihtamaan maisemia, kai kohta koko maata! On se aika venkula mieheksi".
  Ei saanut kollegan kamukaan ystäviä, menestystä, eikä vaikutusvaltaa. Kun vuosia myöhemmin herra Zetalta kysyin, mitä sille kaverillesi kuuluu, sanoi Zeta tämän löytäneen jostain Etelä-Suomesta lesken, jolla on iso maatila, talli ja hevosia, sekä muutakin matkailutoimintaa. Kaveri kuului olevan siellä "pehtoorina". Toisilla on taito tippua jaloilleen. Onko se oikein? Jätän asian jokaisen itse pohdittavaksi.

  Menestystä haki kiivaasti myös eräs tuntemani rakennusmestari. Hän oli minua muutamia vuosikurssija perässä, joten en häntä vielä tekussa tuntenut. Mutta joidenkin suhteiden avulla hän sai kesätöitä Hakalta, minun työmaaltani. Ihan asiallisesti poika rakennusmiehen hommansa hoiti.
  Sen jälkeen tapasin miehen sattumalta milloin siellä, milloin täällä. Huomasin, että työpaikka vaihtui tiheään.
  Kun sitten, n. 15 vuotta taaksepäin, päätimme tehdä keittiöremontin, ja olin huomannut, että tuo kyseinen vesseli oli kalustefirmassa edustajana, kysäisin häneltäkin tarjouksen. Tarjous oli ihan kilpailukykyinen, mutta asennuspuoli ei tuntunut minusta ihan vakuuttavalta, joten homma meni toiselle. Kun työt keittiössämme olivat tulleet valmiiksi, soi puhelin. Siellä oli sen kalustefirman pomo, joka kysyi, että koska oikein voidaan työ teillä aloittaa? Minä huuli pöyreänä, että mitä helevettiä! Kerroin hommien olevan tehty. Selvisi, että tuo tuttuni oli pomolleen vienyt hyväksytyn tarjouksen. Luuliko tyyppi, että tilaan työn saletisti, vai mikä oli taustalla. Kun asia selvisi, kysyin pomolta, missä kaveri on nyt? "En tiedä, enkä välitä tietääkään!", oli vastaus.
  Viikon päivät tuon jälkeen soitti kyseinen veijari minulle. Kysyi, että onko entisestä firmasta soitettu? "On", vastasin. "Missä sinä nyt olet?" "Oulussa", kertoi mies. "Äläkä kerro kennellekään, äläkä anna numeroa!"
  En ole sen koommin äijästä kuullut, liekö yhä tavoittelee menestystä ja vaikutusvaltaa. Ystäviä saattaa olla vaikeaa tuolla menolla saada.

  Itse en ole niinkään menestyksen ja vaikutusvallan perään koskaan ollut, ystäviä vaan joskus yrittänyt haalia, erilaisin keinoin. Varhaisimpia yrityksiä lienee ollut joskus 1962 tai -63. Silloi(kin) olivat tennarit muotia. Siskoni Ritva kirjoitti kenkiensä kumikärkiin tussilla RIZI. Minä miettimään, että hyvä homma, meikä kans! Rustailin tennareihin PEZI, ja ajattelin, että nyt oon niin kova jätkä, että kyllä Pettisen Leksa, Kolehmaisen Kari, jopa Salosen Iikka, Hiiru ja Järvisen Makekin meikän noteeraa. Naurut taisin saada, sitä paitsi ystäviä ne jätkät oli jo muutenkin. Noin sivumainintana; eipä aikaakaa, kun velj'-Hanskin, siinä kasivuotiaan rääpäleen, tossujen kärjissä luki HAZI.

RIZI kauan ennen tennariaikaa. Oli vielä ohjattavissa.

 

  Ystäviä tarvitaan, mutta jos heidät täytyy väkisin hankkia, ovatko he ystäviä?

  Menestys on suotavaa, jokaisella sopivasti. Mutta sen kynsin, hampain kyynärpäin hamuaminen ei tuo onnea.

  Vaikutusvaltaa jos kellä on, käyttäköön sen oikein, sillä asioihin ja ihmisiin voi vaikuttaa niin monella tavalla.

Lopuksi oma ohjeeni siihen, kuinka saa ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, tai tarkemmin, kuinka niitä ei ainakaan saa:
Kirjoittelemalla epämääräisessä iässä epämääräisiä blogeja epämääräisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti