perjantai 15. tammikuuta 2016

JÄLKEEN JÄÄNYTTÄ

  Asiat johtavat toiseen; olen viime aikoina pohdiskellut kuolemaa. Lähinnä sitä, mitä meistä jäljelle jää.

  Meistä jää jäljelle se, minkä olemme ansainneet. Tarkoitan, että niille, jotka jäävät meiltä kaipaamaan, vaihtoehtoisesti kohottelevat maljoja poismenollemme, jää meistä muistot, mitkä perustuvat siihen, kuinka olemme meitä muistavia kohdelleet. Ne muistot elävät niin kauan, kuin meitä muistelevat elävät.

  Meistä jää jäljelle, jos sellaista on,  merkittävä elämäntyö tieteen tai taiteen saralla, mahdolliset legendat, joissain tapauksissa urhoolliset/hirvittävät teot. Ne elävät sukupolvien ajan, ehkä kauaskin tulevaisuuteen.

  Meistä jää jäljelle lahoava arkku, maatuva ruumis. Ne ovat olemassa vuosista kymmeniin, ennen kuin luut lopullisesti hajoavat.

  Meistä ei jää jäljelle rahaa, omaisuutta, mammonaa, manttaalia, velkaa, saatavaa. Ne me jätämme jälkeemme. Käytäntö on osoittanut, että raha ja omaisuus häviävät melko nopeasti luonnollista tietä, velka tuntuu elävän kohtalaisen vanhaksi.

  Mitä sitten perukirjaan laitetaan? Sinne listataan varat, omaisuus ja velat. Sinne ei tule mainintaa läheisten hyvistä, muistoista, ei kaverijoukon haikeista tunteista, ei karsaasti katsoneiden sukulaisten ilonpurkauksista, ei vihamiesten hykertelystä, ei maalatuista tauluista, ei sävelletyistä biiseistä, ei kirjoitetuista kirjoista, ei avustustyöstä, ei joukkomurhista.
  Ehkä hyvä niin, ettei ole sellaista "jälkikirjaa", mihin nuo "jäljelle jääneet" merkattaisiin. Aukottoman ja totuudenmukaisen laatiminen saattaisi ola mahdotonta.  Joku voi sanoa, että jumalan muistivihkoon ne on kaikki räntätty. En voi kiistää, kun en tiedä. Ja kai jumala, jos olemassa on, on jo tietokoneaikaan siirtynyt. Voidaan siis puhua jumalan "human file'istä"

  Mutta mitä edellä kirjoitetulla ajan takaa? No sitä, että kumpaan kirjaan tulisi ihmisen saada enemmän merkintöjä?
  "Perukirjaan, ja saatavien puolelle, pliis", sanovat sukulaiset, mikäli heiltä kysytään.
  "Jälkikirjaan, ja hyvien muistojen, merkittävien tekojen sarakkeeseen, pliis", sanon minä, mikäli minulta kysytään.

  Kun tätä blogia eilen aloitin kirjoittaa, en vielä Helmin kohtalosta tiennyt. Nyt tiedän. Siis lisään asian tähän väliin ennen blogin tälläystä eetteriin.
  Helmi nukutettiin ikuisuuteen eilen ip. Joku salaperäinen tauti uuvutti Hempan, ja isäntäväki joutui tekemään raskaan päätöksen. Raskaan mutta oikean; koiran kannalta parempi päästä lepoon, kuin kärsiä ja alistua jatkuviin, hyödyttömiksi osoittautuneisiin tutkimuksiin. Joten on aika hahmotella Helmin peru-, ja jälkikirja.

  Helmi jätti jälkeensä ruoka-ja vesikupit kolmeen eri paikkaan, kaksi talutushihnaa, talvi-, ja sadetakit, pelastusliivi, kaksi vajaata pussukkaa makupaloja, sekä joitain vähän käytettyjä leluja.

  Helmistä jäi jäljelle muisto mäyräkoiraksi harvinaisen sosiaalisesta yksilöstä, useimmiten tottelevaisesta kaverista, ja rotunsa kauniista edustajasta, joka oli Tiilikaisille jatkuva, meille
satunnainen ilon-, ja ylpeydenaihe. Helmi tulee elämään ikuisesti onnellisissa muistoissamme.


  Talvi sitten tuli kunnolla. Pakkasta yli 10 astetta ties kuinka kauan, luntakin nyt 10-15 senttiä. Tuulista on ollut, pakkanen siis purevaa. Parina aamuna ovat lenkit jääneet normaalia lyhyemmiksi, kun olen ensin tehnyt puolen tunnin kolahommat. Ja huonosti auratuilla/auraamattomilla teillä on yllättävän raskasta kulkea. Jos pikku hangessa hiljalleen käveleksii, ei ymmärrä, kuinka paljon enemmän energiaa kuluttaa viiden sentin lumikerroksessa reilun kuuden tuntikilometrin vauhdissa kulkeminen puhtaalla asfaltilla menemiseen verrattuna. Eli kai ne normaalit kalorit on tullut kuluteltua, reilusti.

  Eilen oli illalla yhtiökokous. Emme ole aikoihin niissä käyneet. Yhdeksän huoneiston yhtiössä vanii vaara joutua hallitukseen tai tilintarkastajaksi. Onneksi yhtiössämme on ollut vaihtuvuutta, lähinnä kolmioiden kohdalla. Uudet ja nuorehkot asukkaat ovat innokkaita osallistumaan. Olemme usein antaneet valtakijan naapurillemme, jonka tiedämme olevan "jalat maassa",  Viime vuonna "hallituksen tytöt", kolme uudehkoa asukasta, saivat aikaan ukovarastojen huoltomaalauksen. Talkoilla, tietty. Ei siinä sen kummempia, vaikka ei siitä niin kovin kauaa ole, kun, ainakin muutamat, varastonsa sutivat taloyhtiön ostamilla maaleilla.
  Kun sitten, taisi olla kesäkuussa, tuli tiedote , missä pyydettiin sinä ja sinä päivänä klo. se ja se osakkaita tulemaan talon jätekatoksen luo päättämään varastojen väristä. Minä siihen, että kamoon, ruskeiksihan ne maalataan, niin kuin ennenkin. Mutta mitä vielä, Hallitusrouvat olivat saaneet pääänsä, että keltaiseksi ne pitää värjätä. Kun julkisivukin on keltaista tiiltä. Minä ja AK, ainoat eläkeläiset ja "järkimiehet" (tässä täytyy mainita, etteivät ihan kaikki asunnot olleet edustettuina, järkimiehiä, ja -naisia, jos niikseen tulee, ilmaantui myöhemmin lisää) siihen, että ei helevetissä. Me sanoimme, että eihän se keltainen tummanruskeaa peitä, kuin monella maalauskerralla. Ja että ulko-ovet, ikkunanpokat ja ikkjunanpäälliset ovat ruskeita. Ja että tuo väri kuuluu tämän ikäiseen taloon. Ei auttanut. Meidät AK:n kanssa jopa velvoitettiin maalaustarvikkeet yhtiön piikkiin hankkimaan. Siis hallitus valitsi värikartasta värin. Kertoivat myös, kun sitä kysyin, että isännöitsijä on kunnalta tarkistanut, että värin voi vaihtaa.
  Ajankohdaksi sovittiin heinäkuun viimeinen viikko. Niin sitten maalattiin. Kolme kertaa piti vetää, että jälki kutakuinkin elvollista oli. Siis maalipinta oli. Väri puolestaan oli karmea! Kyllä siinä moni talon asukas, vielä useampi naapuri, kävi päivittelemässä. Minä yritin, sovun miehenä, lohdutella, että kyllä siihen silmä tottuu. On se tottunut; puolen vuoden katselun jälkeen enää harvoin lentää persiilleen, kun katseensa talon julkisivuun luo.
  Eli kannattais käydä yhtiökokouksissa. Mutta enpä mennyt taaskaan. Katon (konesaumattu pelti) maalauksesta on kai ollut puhetta. Jollen aivan väärin muista, se maalautettiin v. 2000 +/- vuosi. Huoltoväliksi kai jossain mainitaan 15 vuotta. Mutta, mutta...Päällisin puoli katto on moitteettomassa kunnossa. Siellä ei liikuta, eikä siten pintaa kuluteta. Sanoinkin kaverille, jolle AK:n estymisen vuoksi jouiduin valtakirjamme antamaan, että käyttää valtuutustaan siihen, että lumien sulettua kate tarkastettaisiin ja huoltotarve kartoitettaisiin. Ja siihen, että kattoa ei missään tapauksessa maalata talkoilla; kaikki asukkaat eivät pysty katolle nousemaan, eikä talkoista anneta takuuta. Kate on pestävä tietyillä aineilla ennen maalaamista. Kukapa vahtisi, että se tulisi kaikkien osalta kunnolla tehtyä. Sama juttu itse maalaamisen kanssa.
  En ole ketään jututtanut, joten en vielä tiedä, mitä kokouksessa on päätetty. No, kyllä siitä pöytäkirja aikanaan tulee.

  Kuten huomaatte, olen aktiivinen rakennusmestari, heti valmis innolla syöksymään yhteisiin ponnistuksiin, vastaamaan roimakkaasti taloyhtiön asettamiin haasteisiin.

  Helmistä on tullut nappailtua satoja kuvia. Lopuksi muutama onnistuneimmasta päästä, ottajan jääviydellä valittuina.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti