Tuon määritelmän mukaan jokainen teos voi olla tekijän kantilta katsottuna taidetta. Entä mikä on taidetta kokijan asemasta tarkasteltuna? Sekö, minkä kriitikot taiteeksi julistavat? Sekö, mikä oppikirjoissa kerrotaan? Sekö, mikä näyttelyissä, esityksissä, konserteissa ja kirjamessuilla mainesanoin julkituodaan, palkinnoilla kuorrutetaan?
Onko joku punk-biisi tai joku gaffiti taidetta? Ja jos ne ovat, ovatko ne punk-biisi tai graffiti
Liian vaikeita kysymyksiä minun ratkaistavakseni. Joten tyydyn tuohon määritelmään; taidetta on kaikki se, millä tekijä yrittää omia tuntemuksiaan ilmaista.
Entä mikä on hyvää musiikkia? Mikä on hyvä leffa. Millainen on hyvä näytelmä. Onko paras kirja paksuin kirja? Mikä on hyvä taulu, patsas, valokuva?
Joku kokee Frank Zappa'n "Over-Nite Sensation"-albumin paremmaksi, kuin Kake Randelinin "Kop kop kop"-plätyn...
"Kesäillan valssi" voi muutaman mielestä hakata mennen tullen "Citzen Kane'n", muutama arvostaa enemmän Aki Kaurismäen "Varjoja paratiisissa"- leffaa kuin "Poliisiopisto vitosta".
Marcus Proust'in "Kadonnutta aikaa etsimässä"vetoaa toiseen enemmän kuin Heikki Hietamiehen romaanit, Volter Kilven "Alastalon salissa" hakkaa kevyesti Harlequin-sarjan toisen listalla.
Onko sellainen teos hyvä, jota kriitikot kilvan ylistävät, sellainen huono, jonka maan rakoon polkevat?
Voiko teos olla hyvä, jos se on tehty "kaupallisessa" mielessä?
Kai asia on niin, että jokainen on oma kriitikkonsa. On hyväksyttävä, että se, mikä jostakusta tuntuu, kuulostaa, näyttää, jne, hyvältä, on hyvää, ja on myös taidetta. Ja mikä kukaan on hänelle kertomaan, että tuo on hyvää, tai tämä on huonoa.
Nyt, jälkikäteen ajateltuna, huomaan, että olen elänyt aikaa, jolloin tyrmäsin elokuvia, kirjoja, musiikkia, niitä edes näkemättä, lukematta, kuulematta. Siihen vaikuttivat mm. ennakkoasenne, lukemani arvostelut ja kuulemani kommentit. Nyt ajattelen toisin; ei ole reilua dissata mitään, mitä ei ole omakohtaisesti aistinut. Tietysti on niin, että monista tekijöistä on jo ennakkokokemusta, minkä perusteella voi päätellä, että "tuo ei oo mun juttu". Siitä huolimatta, jos ei kyseistä teosta ole kuullut, nähnyt, lukenut, kokenut, ei pidä mennä sitä puheissaan tai kirjoituksissaan haukkumaan. Kaikille ja kaikelle pitää antaa mahdollisuus.
Kuten tarkkaavaiset??? lukijat??? ovat huomanneet, en ole puhunut sanaakaan korkeakulttuurista. Enkä puhu; jätän sen niiden asiaksi, jotka siitä jotain tietävät.
Pakkanen meni sitten "persiilleen". Liukasta tuli. Kelit vaihtelee, talvi etenee. Aika rientää; Isä-Erkin poismenosta on ihan pian kulunut kymmenen vuotta, ja otin tänä aamuna pakkauksesta viimeiset liki viisi vuotta sitten Dressmann'ilta ostamistani (kolme kahden hinnalla) kalsareista. Samoin menevät passimme kohta vanhoiksi. Muistan nuo asiat siitä, että sekä passien uusinta ja kalsarien osto tapahtuivat hieman ennen 60-vuotispäivääni, minkä vietimme Kreetalla. Erkin kuolemalla ei noihin asioihin tietysti ole mitään konnotaatiota.
Ja vielä on mainittava, etteivät nuo Dressmann'in kalsarit ole olleet ainoa, mitkä ovat käytössäni näinä liki viitenä vuotena olleet. Olipa vain yksi kappale päässyt unohtumaan.
Ja passeista sen verran, että pitää laittaa kohlakkoin anomus vireille; käy homma netissä, ennen kuin ovat vanhoiksi menneet. Passit. Passien henkilöt toki ovat. Menneet vanhoiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti