Syys on tullut, ainakin alkaneen kuun nimessä. On ilmanalakin syksyiseksi muuttunut. Eilisestä viiden asteen tiputus päivälämpötilaan. Luonto ei vielä tietenkään ruskan värejä pursua, mutta vuodenajan näkee monesta muusta seikasta.
Koska tuli syksy, aloittelin syyshommia. Varovasti vielä, totutellakseni. Aluksi purin trampoliinin. Rungon alaosan jätin paikoilleen, mutta turvaverkon, maton ja reunapehmusteen irroitin, kuivatin ja varastoin odottamaan paria vuoden verran venynyttä pomppijaa.
Otin sitten kesäkurpitsalavan ympäriltä pois jänisten mieliharmin, eli lintuverkon. Kurpitsa on satonsa luovuttanut, nauttikoot jänöt, rusakot, jos mieli tekee.
Omenoiden varistaminen ja keräys oli sitten vuorossa. Tiimellyksessä sain pari omppua päähäni. Onneksi Newtonin Iisakki on jo painovoiman keksinyt. Ei tällä haavaa olisi ollut aikaa niin merkittävään toimenpiteeseen ryhtyä.
Kolme ämpärillistä Hilpan kanssa kerättiin. Latvaoksiin jäi vielä satoa varmaan parin ämpärillisen verran. Painovoima, joka onneksi on keksitty, tuo ne aikanaan alas. Yksi ämpärillinen on jo hillona. Eihän tuo mikään merkittävä saavutus ole, mutta tälle vanhalla ja leikkaamattomalle puulle muistini mukaan paras tulos.
Tähän lopetin syystöihin totuttautumisen. Piti lähteä syömään. Satelemaan alkoi myös, aurinkoisen aamupäivän päätteeksi. Nyt, klo. 11:56, näkyy arska taas pilkistelevän.
Lounaaksi syötiin paistettujen perunoiden kanssa muikkuja. Eilisten paismuikkujen tähteet ja haikumuikkuja. Osan saaliista savustelin eilen iltapäivällä.
Hyviä olivat, muikut. Niitä muuten oli kahdessa verkossa jotain 130 kappaletta. 15 millisestä verkosta tulivat helposti läpi, 14 millisestä piti osa ottaa pois takaperin. Muikuista. Onneksi. Sillä en tiedä, osaisiko edes takaperin kaloja päästellä. Pitää joskus kokeilla.
Hilpan syksynaloitus oli puolukkahillon keitto. Monta purkkia tuota herkkua on nyt jäähtymässä. Huomenna, kun mennään iltapäiväksi Espooseen, viedään Annalle tämän vuoden puolukkahillopurkki ja ämpärillinen omenia.
Huomenna siis käydään Espoossa, ajetaan sieltä yöksi kotiin Hollolaan. Perjantaina taas aamulla kohti Mikkeliä ja Anttolaa. Syyshommia jatkamaan, kun alkuun on päästy. Pottumaan kääntö tulee ensimmäiseksi tehtäväksi. "Ennen tehtiin kaikki käsin, mutta onneksi on nykyään lapiot", sanoi lattiamies Kotrokin, kun lapiolla kolmatta kuutiota lattiamassaa levitteli. Sitä vissiin halusi mestari Lehkoselle tähdentää, että olisihan tähän tilaan Bobcatillakin päässyt. Niin olisi, mutta koneen puuttumiseen oli vankka peruste. Eikä se peruste ollut nuukuus. En minä omistani olisi maksanut. Eli tuolla haluan sanoa, että lapiolla minä pottumaan käännän, en käsin. Enkä jyrsimellä. On sellaista tietoa tullut, että parempi on syksyllä kääntää lapiolla, keväällä sitten ennen istutusta möyhentää jyrsimellä. Olen mr. Googleen luottanut ja lapion kanssa heilunut ne muutamat syksyt, kun meillä kasvimaita on pidetty.
Näihin alkusyksyn aatoksiin ei tällä kertaa ole lisättävää. Kerta se on seuraavakin, lisäilen silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti