tiistai 14. syyskuuta 2021

PELASTUSTÖITÄ

  Eilen oli tuulinen ja sateinen päivä, tänään tuulinen. Tarkoittaa sitä, että eilen oltiin pirtissä. Tänään sentään tuiverrukseen pääsi askartelemaan. Valitsin tarjolla olevista hommista venevajan kengittämisen. Tai tunkkauksen. Kengittäminen tarkoittaa lähinnä alimpien lahojen hirsien vaihtamista. Tai hevoselle tehtävää operaatiota. 

  Olin jo pultannut kakkosnelosen kiinni runkotolppiin. Ihan sahatavaraa se oli, patikka. Tämä tarkennukseksi, sillä kakkosnelosta (50 X 100) on monen sorttista. On sahapintaista, on hienosahattua, on mitallistettua, on höylättyä. Mitalistettu on 48 X 98, höylätty 45 X 95. On vielä yhtä laatua, sellaista jota en ole nähnyt. Asia tuli minulle kauan sitten selväksi, kun Höyry-Häyrinen selostaessaan jotain lätkän mm-ottelua ja siinä virinnyttä tappelua sanoi "siellä mäiskitään niin, että mailoista tulee raakahöylättyä kakkosnelosta!" Pitää vissiin ensi kerran Leinosen Sahalla kysyä, josko olis muutamaa metriä sellaista tavaraa tarjolla. Kysyin kuitenkin ensin mr. Googlelta. Hän kertoi, että mitallistettu on toiselta nimeltään karkeahöylätty. Olisiko Höyry tätä tarkoittanut raakahöylätyllä? Vai yhdistikö raakapontin ja höylätyn? Höyry kun ei aina ehtinyt kovin tarkkaan miettiä, mitä suustaan laski tulemaan. 
  Meni hieman sivuun aiheesta. Minä siis otin pullotunkit esiin, petasin ne kolmen ensimmäisen runkotolpan viereen, aloin nytkytellä. Tästä homma alkoi.

 
  Lopputulos ei kovin erilaiselta näytä, mutta sellaiset 15 senttiä parhaimmillaan nousi tämä sivu. 


Jos kuntoa ja voimia riittää, pitää tulevina kesinä, tai siis jonain tulevista kesistä, oikoa vaja kunnolla. Se tarkoittaa sitä, että pitää siirrellä tavaroita, purkaa lattiaa muutamasta kohtaa, tunkata juoksujen alta. Samalla vaihtaa, tai ainakin vahvistaa rakenteita. Rannan puoli on reilun puolen metrin tolppien päällä, joten ongelma on lähinnä talolle päin oleva sivu. 
  Kannattaa homma kuitenkin tehdä, sillä tämä n. 10 X 6 metriä kooltaan oleva rakennus on kyllä kullan arvoinen. Siellä mahtuu säilyttämään kummasti koneita ja kaluja. On työpöytää ja pystyy kaapan ja halkaisusirkkelinkin virittämään pientä askartelua varten. Verkot saa vappeellen sisätiloissa, syyssateelta, miksei kesäkuuroltakin, suojassa. Kierrätys kulkee myös venevajan kautta: on jätesäkit muoville ja kartongille, peltiämpärit lasille metallille. Ei tule paljon roudattua sekäjätettä Aution tiehaarassa olevaan pisteeseen, siihen, mistä vuosittain maksetaan. 


  Huomenna on tuuli luultavasti maltillisemmissa lukemissa. Täytyy arpoa seuraava työtehtävä. Mutta vasta aamulla. Elämässä pitää olla jännitystä! 

  Torstaina käydään Mikkelissä. Käydään viikon eväät. Sitten jaksaa päivittäin duunailla aamulla arvotut hommat.
 
  Puolipäivätyönä meikäläisen puuhailu jatkuu, vaikka eivät helteet enään voimia rasita. Oikein hyvin sopii 7-11. Iltapäivät ovat pyhitetty nokosille ja kulttuurille. Kulttuuri sisältää hieman lukemista ja suoratoiston katselua. Talonmiehen hommat tulee kuitenkin hoidettua tarvittaessa, vaikka iltapäivisin. Kuten tänäänkin, saunanlämmitys. Saunomista en laske työaikaan kuuluvaksi. Se on vertattavissa aamukahviin, lounaaseen, päiväkahviin, illalliseen, iltakahviin, hampaiden pesuun, huussissa tai kaukaisimman nurkan takana käymiseen, eli jokapäiväiseen elämään. Paitsi että saunominen on yleensä jokatoinenpäiväistä. 

  Selvitykset loppukoot. Taidan heittäytyä kokovartalon nojalle.

  PS. Onneksi ei ole sähkökatkoja tullut. Alueuutissa kerrottiin, että Etelä-Savossa on talouksia ilman sähköjä. Vilkaisin häiriökarttaa. Ei näköjään kovin paljon kynttilän valossa kyhjöttäviä sentään näkynyt olevan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti