LATAUTUMASSA

  Ihmisten ilmoilla ollaan oltu pari päivää. Siitä ajasta suurin osa kahdestaan tai Iiriksen ja Liisan kanssa. Ei ole agorafobia päässyt vaivaamaan. Eikä torikauhu. Yleisesti en agorafobiasta en osaa sanoa, mutta torikauhu on testattu usein, Mikkelin torilla, eikä oireita ole ilmennyt. 

  Eilen lähdettiin kohti Espoota jo ennen kuutta. Jonilla oli työpäivä, Annalla meno Mikkeliin, lähtö jo kahdeksalta, joten lapset tarvitsivat päällekatsojaa. 

  Kurja oli keli. Pimeätä ja vettä kuin sanonko kenenkä mistä? Syyspimeällä, varsinkin syyspimeällä sateessa, ajaminen ei ole mukavaa. Kai siksi se tuntuu ikävältä, kun on päässyt unohtumaan. Pimeässäajo. Ennen, kun duuniin lähti kelillä kuin kelillä, ei se tuntunut missään. Se hyöty aamulla oli, että tuli testattua pitkät ajovalot. Ties milloin olin niitä tarvinnut. Eihän moottoritiellä juuri pitkiä voi käyttääkään, mutta, tapani mukaan, ajoin Mäntsälään vanhaa tietä. Mukavaa ja hermoja säästävää, mikäli minulta kysytään. 

  Kun Lähderantaan saavuttiin, oli Joni lähtenyt töihin. Iiris, topakka koulutyttö, oli jo herillä, Liisa havahtui pian. Kohta lähti Anna kohti Mikkeliä. Puoli yhdeksän suoritui Iiris koulumatkalle. Me jäätiin talonvahdeiksi. Ulos ei ollut asiaa, vettä vihmoi tuulen kanssa. Hyvin aika kului Liisan kanssa leikkiessä. 

  Iiris pääsi koulusta jo kello 12. Liisa oli silloin päiväunilla. Vettä sateli yhä. Iltapäivällä sade hellitti, joten päästi vähän ulkoilemaan. Pyörillä piti lasten päästä matkaan, vaikka määränpää oli vain sadan metrin päässä. Topakaita pyöräilijöitä, ainakin isompi. Pienemmällä on vasta alkeet sisäistyksessä.

  Ennen neljää piti tulla sisään. Iirksen täytyi valmistautua harrastukseensa. Puoli viideksi vein hänet Kauniaisiin Kasavuoren koululle, missä hänellä oli tanssitunti. Liittyy tietysti Iiriksen luisteluharrastukseen. Olisin osannut koululle ajaa ilman navigointia, mutta laitoin Googlemapsin varmuuden vuoksi päälle. Onneksi lähdettiin ajoissa. Maps ajatti eri reittiä, mitä olisin ilman sitä usmuuttanut. Kävi tietysti niin, että yhdessä risteyksessä en ehtinyt kääntyä, ja mentiin harhaan. Sitten tuli tietöitä.  Mr. Google kehotti ajamaan kapeaa katua pitkin. Katua, jolle oli ajokielto. Minä ajoin. Pian katu pieneni entisestään, loppui metsään kuntopolun varteen. Eiku takasin. Kun pääsitiin seuduille, minkä tunnistin, lopetin satelliittipalvelun, ajoin ihan omilla tiedoilla perille. Tuosta episodista huolimatta oltiin ajoissa perillä. Iiris sanoi "täytyy mennä tanssitunnille", minä jäin seisomaan pihaan. En kylläkään pitkäksi aikaa, vaan lähdin dallailemaan. Bembölen tietä kävelin ensin toiseen, sitten toiseen suuntaan. Vartin yli viiden palasin koululle. Tunnin piti loppua 17:20, mutta vasta 17:35 alkoi pientä tyttöä, muutama poikakin joukossa, purkautua ovista ulos. Paluumatka tehtiin luottaen Peppe-papan ja Iiriksen taitoihin. Hyvin onnistui. 

  Joni oli jo tullut duunista, Anna matkalla Mikkelistä kotiin. Me startatttiin Hollolaan. Kotiin päästiin ilman pitkien valojen käyttöä. 

  Tänään perhe Tiikikainen tulee Lahden suunnalle. Menevät iltapäivällä Iiriksen ja Liisan Milla-serkun 2-vuotissynttäreille. Sitten Anna ja Joni tuovat lapset meille, lähtevät elokuviin, katsomaan Dyyniä. Me saamme viettää aikaa Iiriksen ja Liisan kanssa lisää. 

  Ehkä mekin mennään Hilpan kanssa Dyyni katsomaan. Kirjan olen joskus kauan sitten lukenut. Ensimmäinen, David Lynchin ohjaama elokuvaversio vuodelta 1984 (Orwellin vuosi!), on jäänyt jostain syystä näkemättä. Ehkä mennään viikon kuluttua. Ollaan silloinkin sivistyksen liepeillä, koska lauantaina, 2.10. pidetään Iirikselle yllätyssynttärit. Yllätyssynttärit, joita Iiris on toivonut!

  Huomenna lähdetään taas saareen. Tässä sateisen aamun löpinää Hollolasta, missä lataudun maanantaina alkavaan puuprojektiin viinereiden ja suklaan voimalla. Kyllä kalorit, vai mitä jouleja ne on, alkaa kulumaan, kun moottorisaha pärähtää. 

  Loppuun sisarukset hiekkalaatikolla.

Loppujen loppuun Iiriksen ottama edustava tuplaselfie.