sunnuntai 12. syyskuuta 2021

JOLLAIN LAILLA

  Sateisesta Hollolasta ollaan palauduttu sateiseen Anttolaan. Ei sentään läpikotaisin kastuttu venematkalla, vaikka kaiken aikaa ripotteli. Nyt on tavarat sisällä, muonat jääkaapissa, pakastimessa ja komeroissa. Ai niin, ja pitsa uunissa. Päivän ensimmäinen ateria on lämpenemässä. Yksi kerrallaan pitää meillä pitsat lämmittää, sillä aikanaan hommattu perusliesi ei ole niin perusteellinen, että siinä olisi kiertolämpötoimintoa. Ei huolta, syödään ensin toinen puoliksi, sillä aikaa kun toinen lämpenee. 

  Juuri tuli Annalta viesti, että hekin ovat kotonaan Espoossa. Lähtivät näet meiltä Aija-mummille Lahteen syömään vähän ennen kuin me suunnattiin nokka kohti Etelä-Savoa. 

  Molemmat lapset, Iiris sekä Liisa, olivat olleet muutaman päivän yskässä ja nuhassa. Nyt olivat jo melko pirteinä, minkä nyt vähän köhää ja lopuillaan olevaa nuhaa. Liekö vielä taudin oireita, kun Iiris aamulla yläkertaan tultuaan kävi sohvalle pitkälleen. Liisa tietysti häntä paijaamaan!

  
  Aika pian nousi tyttö kuitenkin istumaan, kun sai luvan katsoa yhden pätkän Netflixiltä. Ja Liisa viereen, vaikka ei toosaa kuullemma yleensä jää tuijottelemaan.


  Jonin lippis on tuossa kuvassa päässyt sopivasti esille. Voin paljastaa, ettei mies itse ollut sohvan takana.

  Aamulla ei Hollolassa vielä satanut. Join kahvit kuuden jälkeen, ja koska ketään ei elävien kirjoihin ilmoittautunut, toimeuduin aamulenkille. Ilman sauvoja tosin. Kiersin Kunttiksen kautta. Hollolan pääkirjasto komeili utuisessa aamussa klo 7:00 näin edustavasti.


  Pieni, mutta viihtyisä lukusali oli tietysti ilman aamulehtien tiirailijoita. Vaikka omatoimikirjasto on sunnuntaisinkin auki aamuseitsemästä alkaen. 

 
  Lukukausi alkaa minulla, Hilpalla myös, marraskuun alussa. Pitkä lista on kertynyt Lastukirjaston suosikeihin. Alkaa lukukausi ja varauskausi, sillä suurimman osan havittelemistani teoksista joutuu varaamaan. Aika hyvin olen edellisinä talvina saanut suosikkilistan tyhjennetyksi. Ja monen monta muuta nidettä myös luetuksi. Talvi on siis lukukausi, kesä muukausi. Kausivaihtelua ei meillä muuten sitten olekaan. 

  Eilen tein hankintoja. Jostain syystä sain viime viikolla päähäni, että ostan metsurin viiltosuojahousut ja turvasaappaat. Tähän saakka olen huidellut ilman suojavarusteita. Tai no, on minulla kuulosuojaimet ja visiiri sahatessa ollut. Uskoisitteko, että ainakin kuulosuojaimet? Kun olen näin kauan selvinnyt ilman vahinkoa, niin ehkä paras olla koettelematta onneaan enempää. 
  Yksi todellinen vaaratilanne on ollut. Jokunen vuosi sitten tarttui teräketju housunlahkeeseen reiden sivussa. Onneksi olin hereillä! Tempaisin sahaa ylöspäin. Ohut housukangas repesi, eikä teräketju ehtinyt imaista laippaa lihaa leikkaamaan. Olisi voinut käydä huonosti. En edes tuosta tapauksesta tullut järkiin, vaan jatkoin vuotuisia sahauspuuhiani entiseen tapaan. Lopulta järki voitti. Nyt on emmeet hyvät. Kyllä, ihan meikäläisen tapaisten jästipäiden takia, pitäisi jollain lailla tähän asiaan puuttua. Vaikka jollain lailla. Mutta toisaalta, sekin laki tulisi jästipäiltä kevyesti rikotuksi. Mikään ei mukavampaa kuin lain rikkominen. Paitsi veronkierto. Täytyy tarkentaa, että en nyt tarkoittanut itseäni. Vaikka lakia ei tule juurikaan tahalliseti rikottua, niin joskus saattaa tulkinta olla löysää. Verot olen maksanut. Jos en aina rallatellen, niin kumminkin ilman kommervenkkejä. Kun sen on tehnyt, ei omatunto kolkuta terveyspalveluja käytettäessä. Joillakin tuntuu olevan suunta päinvastainen. Orpoa kuunnella Orpoa. 

  Äsken syötiin Lidlistä ostetut neljän juuston pitsat. Uusi tuttavuus. Ei ole pakastepitsa, vaan eineshyllystä löytyvä. Hyvänmakuinen oli. Aika suolainen kyllä. Ja melkein Haapasalon Villen hatsapurin veroinen pommi. Toivottavasti ei ala mahassa uhmomaan. Hilpalla nimittäin alkoi. Mahaa uhmoa. Kun kesällä 2020 syötiin Puumalan satamassa hatsapurit. Ei sentää uhmonut niin rajusti kuin Päätalon Kallea, kun hän oli ahminut jouluna lanttulooraa!

  Näihin ravinnepitoisiin sanoihin lopetan turinan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti