Eilen oli perinteeksi muotoutuneen vuotuisen tapaamisen hetki. Tällä kertaa se oli Moisaloiden mökillä. Tapahtuma on kahden saarimökkiläispariskunnan mukava iltapäivä ja alkuilta jutuskelun, muistelun, hyvän ruoan, sekä kohtuullisesti nautitun viinin (mieltymyksen mukaa puna- tai valko-) merkeissä. Koska tämä ei ole maksettu, eikä ylipäätään minkäänlainen, mainos, jätän noista merkeistä viinimerkit tarkentamatta. Hauskaa aikaa tuli taas monta tuntia vietetyksi.
Ennen kahta lähdettiin Avokkaansaaresta kohti Paajalansaarta porhaltamaan. Seitsemän sekuntimetrin kaakkoistuulta näytti sääkartta. Meidän rantaan ei sen suuntainen tuuli juuri tunnu, mutta katse Luonterilta Vierunselälle vyöryviin aaltoihin antoi esimakua tulevasta. Aikamoista ryskettä matkanteko olikin. Alumiinipaatti, niin hyvä kuin se onkin, ottaa töyssyt melko kovina vastaan. Kiukuanselällä tuuli oli onneksi myötäinen, joten aallot eivät niin terävinä täräyttäneet.
Koko lailla täsmälliseti sovittuun aikaa, klo. 14:00, rantauduttiin Voken ja Urkin valkamaan. Sieltä erottiin hieman ennen yhdeksää. Silloin ei hämärä ollut vielä pimeäksi kääntynyt, viinikiintiökin oli kutakuinkin lainlaatijan asettamissa lukemissa. Voke toivotti meille jo veneessä oleville turvallista matkaa, ja varoitti vielä lopuksi, että muista tuo selkäkivi. Minä siihen, että nyt kyllä aliarvioit kippari-Peppen taitoja. Asia on niin, että tuon Selkäkiven ohi olen jo kansakoulun alkuluokilla soutanut keväisin ja syksyisin kouluun kuutena päivänä viikossa. Niin, ja takaisin myös. Siispä ei porhallettu sille kivelle, ei karille millekkään. Tuttua tutumpi kuuden kilsan taival taitettiin lenseäksi muuttuneessa tuulessa turvallisesti omaan laituriin.
Erittäin vinhaan kuluneesta liki työpäivän mittaisesta tapaamisesta en sen enempää ryhdy tarinoimaan. Joidenkin kuvien myötä kuitenkin tunnelmia valotan.
Tässä urkin ottamassa hienossa heijastuskuvassa olen päässyt hyvään seuraan.
Nuoruudenystävät iloisina.
Voke, Urkki ja minä pihalla, mutta ei ihan pihalla.
Ruokaa ja viiniä...
...sitten jälkiruokaa.
...sekä Voke Urkki ja Hilppa hieman ennen Yamarin Cross-merkkisen veneen poistumista.
Tänään oli aamulla ulkona viisi astetta, plussaa sentään. Se on eräs raja. Raja, jolloin on aika helpottaa ilmalämpöpumpun uurastusta laittamalla leivinuuniin tulet. Joten ensimmäistä kertaa sitten toukokuun alun nousee savu siitä piipusta. Kirjoitellessani olen uunia lämmitellyt, nyt on aika mennä laittamaan pellit kiinni. Huomattavasti parempi laittaa nyt pellit kiinni kuin olisi ollut se tehdä eilen. Vanhuus on tuonut käyttäytymiseen ryhtiä ja malttia. Onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti