Olen pannut merkille, että viime aikoina (varmaan aiemmin myös, mutta en silloin ole pannut merkille) ovat monet poliitikot, eräät muutkin haastateltavat, käyttäneet ilmaisua malliin "äärimmäisen tärkeää...", "äärimmäisen vaikeaa...", "äärimmäisen hyvä...", jne. No, eikös "äärimmäinen" tarkoita, että se on lähimpänä viimeistä laitaa, lipsahtamassa yli. Miten siis voi olla monia "äärimmäisen tärkeitä" asioita? Tätä arssinoin sydänyön unettomina hetkinä. Koska poliitikot ovat aina oikeassa, päädyin lopputulemaan, että viimeiselle laidalle on muodostuttava rivi näistä "äärimmäisistä" tapauksista. Varmaan tuon rivin taakse syntyy jonoja vähemmän äärimmäisistä, paikkaansa laidalta hamuavista asioista. Nämä sitten odottavat kieli pitkällä, valmiina siirtymään eteenpäin, jos ja kun joku "äärimmäistä" horjahtaa tyhjyyteen.
Yllä oleva selvennykseksi siihen, miksi käytän tuollaista äärisanaa otsikossa. Jos kerran poliitikot, miksen minä kans'?
Joopa joo. Aamusta ajelin vielä kattourakkaa omalta osaltani lopettelemaan. Puuttui pohjoispäädyn räystäs ja viimeiset pellit kummaltakin lappeelta. Aikaa vievää se oli, killua aamuhuurteisella katolla ja huurteettomilla tikkailla. Samoin lopetuspeltien kavennus otti oman aikansa.
Katolla liekkuessamme näimme, kun nuottaporukka, joka vetää Virtasaareen, ajeli tienpäähän, äärimmäiselle rannalle, itse asiassa.
Kymmenen jälkeen oli homma tehty. Roudattiin meikän työkalut ja alumiinitikkaat veneelle. Minä lähdin ajelmaan Reissalmen puolelle tarkoituksena katsoa, onko sieniä ilmaantunut.
Onneksi en silloin tiennyt, mitä Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija kertoi illalla kuuden uutissa. Hän näet kertoi, että on ollut surkea sienikesä. Koko maassa, koko kesän, on ollut tilanne, että ruokasieniä on ilmaantunut vähemmän, kuin miesmuistiin.
No, vaikka olisin tiennyt tuosta erikoistukijan lausunnosta, olisin varmasti mennyt katsomaan omin silmin. Minä kun en usko velhoja, enkä ääri-ilmiöihin sieniasioissa.
Niinhän siinä sitten kävi, että parissa tunnissa keräsin hieman kanttarelleja, jokusen herkkutatin, muutaman vaaleaorakkaan. Niin, ja talven suolasienet! Oli taas säkää. Haaparouskuja oli ilmaantunut melko mukavasti. Vaikka jäljistä näin, että samoilla huudeilla [sic] oli joku muukin ihminen liikkunut sieniasioissa, sain osani talteen. Nyt on rouskut putsattu, likoavat yön yli.
Hilppa, joka kuvassa vielä putsaa tuohukkaana sieniä, pääsee niitä ryöppäämään tänään. Kesäkeittiössä on nykyään hyvä kaasuliedellä sienet kiehauttaa.
Kun olin juuri rantautunut sienimestalle, soi puhelin. Haneli soitti, kertoi, että nuottaajien ilmoittaneen, että olisi vähän muikkuja. Velj'poika kysyi tarvitsenko? Minä kerroin mielelläni ottavani meille paistmujeet, parisenkymmentä kappaletta. Haneli lupasi tuoda ne autolla laavulle. Näin hän teki. Sen näin puiden lomasta tällaiseessa "satumetsässä" ruoskuja etsiessäni.
Suureksi hämmästyksekseni, ilokseni tietysti, en hirvikärpäsiä bongannut kuin yhden. Se surautti vauhdilla kumakarvoihini, mikä johti tuon kelvottoman karvaaseen loppuun. Eli opetukseksi hirvikärpäsille: "Jos lennät Peppen kulmakarvaan, koet kuoleman karvaan."
Hilppa oli minun poissa ollessani käynyt keräämäässä viiden litran ämpärillisen puolukoita. Kuuluvat olevan nyt kypsiä. Samoin oli hän nostanut vähät porkkanat maasta, tuonut tomaatit ja kurpitsat sisään, pois mahdollisen hallan purennasta. Tomaatteja ollaan syöty toista kuukautta. Nyt saavat loput kypsyä sisätiloissa. Etummaisessa vadissa ei ole pihvitomaatteja, vaan omenoita, Lidlin omenatarhasta peräisin.
Lopuksi todisteeksi kuva siitä, että äärimmäine lape on pellitetty.
Ja vielä ehdin tällätä äsken pikaisesti kipaisemani otoksen aamuruskosta. Kuikatkin olivat näkyä ihailemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti