maanantai 8. heinäkuuta 2019

SATEET TULEE AJALLAAN, ENNUSTEET TAVALLAAN

  Eilen sain konkreettisen esimerkin sääennusteiden luotettavuudesta. Niin Ilmatieteen laitos, kuin Forecakin, kertoivat, että on poutasäätä tuonne klo. 15:sta asti. Näihän ei tod. ollut. Hädin tuskin sain verkoilla käytyä, muikut verkosta päästeltyä, kun alkoi pilviä nostaa. Siis tuossa yhdeksän kantissa. Tarkoituksenani oli saada pilkotuksi loput puut, leikata iltapäivällä nurmikko. No, puut sain halki ja läjään. Tosin vaivoin. Vähän väliä pukkasi kuuroa, milloin tihuuttaen, milloin lorottaen. Mitäs tuosta, vesi on tarpeen. Ja kyllä kesä kuivaa, minkä selkää kastelee. Pääasia kuitenkin, että klapit ovat suojassa. Onneksi julkisivulautakunta ei ole hanakka puuttumaan asoihin näillä nurkilla, sillä ei tuo ilmestys "kauneuvellaan illauta"!
 

  Nurmenleikkuusta ei tullut hevon helvettiä. Aloitti puoliltapäivin ihan jatkuvan läträyksen. Ukkonenkin vähän jyrähteli. 
  "Satakoon, jyrisköön, mutta muikut on savustettava", tuumin. Tuumasta toimeen. Valmistelin pöntön, varasin puut, ryhdyin haikuttamaan, eli mahdollistamaan pöntölle haikuuttamisen, jos tarkkoja ollaan. Sujuihan se, kun oli vedenpitävää vaatetta yllä. 

  Muikkuja tuli eilen syötyä urakalla: päivällä paistettuna, illalla haikutettuna. Ja linja jatkuu tänään: haikutettuja on vielä vaikka kuinka, Hilppa tekee muikkupihvejä lounaaksi. 
  Sata muikkua minun verkossani eilen oli, saman verran naapurin jatassa. Eli ei yhtään enempää olisi tarvinnutkaan. Ei ole tarve eikä hinku verkkoja muutamaan päivään laskea. 


  Mielenkiinnolla odotan, kuinka sääprofeetat tänään onnistuvat. Tuossa seitsemän jälkeen pitäisi sade alkaa, jatkua, väliin melko rankkanakin, huomiseen iltapäivään saakka. Jos edes osan ennustetusta lorottaa, on se hyvä juttu. Luonnolle. Me ollaan sisätiloissa, puretaan viimeaikoina kertynyttä talennejoukkoa. 
  
  Eilen sade lakkasi illan kahussa. Kiertelin tovin pihaa kameran kanssa. Kesäkurpitsaa työntää...


tomaattia lykkää...


...talon takana on päiväkakkra äitynyt kukkimaan...


...amppelikukat voivat hyvin...


  ...ja ritarinkannukset ovat kohonneet omiin korkeuksiinsa...


  ...korkeuksiin, jota ei ole kuunaan nähty, ainakaan täällä. Mittaa niillä on lähes kolme metriä! Ihme, etteivät ole taipuneet tai taittuneet. Vaara suurenee, kunhan alkaa kukintoa pukata. 

  Tavanomaisissa ja rauhallisissa merkeissä jatkuu elo saaressa. Pientä jännityst elämään tuo sääennusteiden luotettavuuden tarkkailu. Pitää sitä jotain olla. Naapurikyttääjäksi ei minussa ole ainesta, eikä täällä paljon mahdollisuuksiakaan. Mutta en kyllä aio valittaa, ennusteiden tasoa moittia. Vai joko sen ehdin tehdä?

  USA voitti taas naisjalkapallon mestaruuden. Aika hallitseva maa, tuolla saralla. Jatkuuko Trumpin ja Megan Rapinoen sapelien kalistelu, säilien suihke? Oletettavasti. Saapahan Trump uutta pohdittavaa, sillä hän on päässyt selvyyteen vapausodan aikaista lentokenttien valtauksista. 
  Hienoa, että monet maailman valovoimaisimmista urheilutähdistä, kuten taiteilijostakin, korottavat äänensä hyvien asioiden puolesta. Joku saattaa paheksua, sanoa, että urheilu ei ole politiikkaa. Ei pidä paikkaansa, sillä kaikki on politiikkaa, vaikka ei saisikaan olla. Sitä paitsi: ei hyvien asioiden puolustaminen ole politiikkaa, se on hyvien asioiden puolustamista.

  Kreikassa vaihtuu valta, reilut kuusi anttolallista alokkaita astuu ruotuun, mustikkasadosta on tulossa huono, sähköauton ympäristöystävällisyys loppuu kuudensadan kilometrin kertalatauskykyyn. Nämä ihan pääuutisten joukossa ylellä. Tosin yle ei tee alokasmäärää helposti ymmärrettäväksi anttolalais-vertauksella. Tajuttavista syistä. Sitä en jaksa ymmärtää, että miksi jokaisen ikäluokan astuminen palvelukseen on aina uutinen? No, ovathan koulujen loppuminen, koulujen alkaminen, varusmiesten kotiutuminen, eduskunnana kesäloman alkaminen, eduskunnan kesäloman loppuminen, you name it, uutisia. Mikäs siinä, tehtiinhän ennen, jossain vieläkin, joka vuosi uutispuuroa. Nykyään tulee uutispuuroa joka tuutista jatkuvasti. 

  Minä menen nyt aamupalalle. Tällä kertaa ilman puuroa, mutta seitsemältä ripaus uutispuuroa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti