tiistai 2. heinäkuuta 2019

LOMAMATKALLA JOSSAIN ULKO-SUOMESSA

  Toinen päivä Ahvenanmaata Ahvenanmaalla alkaa olla pelattu. Aamu alkoi heräämisellä. Minä suoritin sen ensimmäisenä, yllätys, yllätys. Keitin pari kuppia sumppia pressopannulla, söin muutaman leipäpalan. Koska tiesin, että seuraava valveille kömpivä on Joni, ja että siihen on aikaa tunnin verran, lähdin kävelylle. Kiepaisin pienen lenkin lähistöllä olevan uuden omakotialueen tienoilla, sitten suuntasin kalasatamaan. Ei näyttänyt toimintaa olevan, eikä varmaan aluksia ulapalla, koska laiturit olivat aivan täynnä.
  Kun palasin hiljaiselta Maarianhaminan laitakaupungilta majapaikkaan, ilmaantui Joni alakaertaan. Pian hipsutteli myös Iiris joukkoon, sitten Hilppa, kohta Annakin.
  Kahvia jouduin keittelemään pariin otteeseen, ennen kuin kaikki olivat saaneet aamupalan syötyä. Sitten valmistautumaan päivän turistiosioon. Mutta ensin piti mennä ostoskeskukseen ja H&M:iin, sillä Anna oli ottanut mukaan väärät farkut, eli sellaiset, jotka eivät mahtuneet hänelle. Siis kauppakeskus Maxinge'en. Tunti siellä viivähti.
  Uudeenkarheat farkut Annalla ja Iiriksellä yhtä uusi kesähaalari. Siitä kelpasi suunnistaa kohti Eckerö'ä. Ajellessa tehtiin työnjako: perhe Tiilikainen menee Smart Parkiin, Hilppa ja minä Metsästys- ja kalastusmuseoon. Niipä heivattiin Tiilikaiset leikkipuiston kohdalla pois. Sovittiin, että ilmoittelevat, kun ovat tarpeekseen leikkineet.
  Me jatkoimme matkaa. Museo sijaitsee idyllisessä paikassa, suojaisella rannalla, missä on kymmeniä vanhoja venevajoja. Osa niistä on punaisia, osa harmaantuneita.


  Olin tällä rannalla käynyt, nukkunut yhden yön veneessä, joskus 1980-luvun puolivälin maissa. Tällaisiin maisemiin muistan silloin heränneeni.


  Silloin ei paikalla ollut juurikaan mitään muuta. Nykyisin on: tankkausasema, ravintola ja museo. Museoon ensin suuntasimme. 


  Siellä oli paljon tavaraa nähtävänä. Mm. mielenkiintoisia koneita: Moottorikelkka...


...sekä perämoottoreita, joista tämä esimerkkinä.


  En usko puhuvani paskaa, jos sanon, että moottorikelkka ei ole liukuhihnalta pullahtanut Museon kierrettyämme menimme rannalle syömään. Kalaa syötiin, hyvää oli. Sitten käveliksimme ympäristöä katselemassa. 



  Välillä ajettiin kylälle, parin kilsan päähän, kahville. Kun Tiilikaisista ei kuulunut mitää, sörnäytettiin takaisin tuulisille kallioille.
  Reilut kolme tuntia Anna, Joni ja Iiris viihtyivät Smart Parkissa. Ehkä yksi heistä olisi viihtynyt pitempäänkin. Kun kutsu kävi, haimme heidän mukaamme. Käytiin vielä porukalla katsomassa tuota viehättävää vanhaa kalasatamaa. Sitten takaisin Maarianhaminaan, Jomalan S-Marketin kautta.

  Nyt ollaan käyty keskustassa syömässä. Iiris on vetäytymässä levolle. Pitkä päivä, taas, on minullakin takana. Uni saattaa maittaa, vaikka outoja paikkoja minun nukkumattini on aina vierastanut.

  Huomenna taas uudet suunnat, nyt itään. Pomarsund ja Kastelholm. Pommern jääkin sitten torstaiksi. Asunnon luovuttamisen ja laivan lähdön väliin jää sopivasti aikaa museolaivaan tutustumiseen.

  Reippaasti Iiris on jaksanut olla touhuissa mukana. No, onhan touhu ollut pitkälti hänen ehtojensa mukaan rakennettua.
  Ilma on ollut viileää, tuulista, mutta eipähän ole ollut isommin ruuhkaa ja läyhkettä missään, missä ollaan poikettu. Sopii minulle mainiosti.

  Tässä tältä päivältä. Vielä pari kuvaa: Anna ja Iiris Eckerö'n vanhassa kalasatamassa...


...sekä Joni ja Iiris aamutoimissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti