Omaa kantaani asiaan on vaikea määrittää. Itse teen näillä muutaman yksilön norppavesillä sen, mikä täytyy, enemmänkin. Enkä suin surminkaan halua olla myötävaikuttamassa norppakannan pienenemiseen.
Maakuntaneuvos Matti Viialainen Puumalasta kirjoittaa asiasta tämän päivän Länsi-Savossa. En ole jutun faktoja tarkastanut, mutta pitäähän Viialais-Masaan luottaa, kun käytiin yhtä aikaa oppiskoulua Mikkelissä. Eri luokilla tosin. Mutta jos, ja luultavasti kun, asiat ja luvut ovat siten, kuin Viialainen kirjoittaa, saa se, ainakin minut, ajattelemaan. (Viialaisen kirjoituksen löydät täältä: https://lansi-savo.fi/mielipide/lukijalta/9a1f1d80-5141-48ed-af10-fffbec4c2176).
Ajattelen mm., että riittääkö se, että norppakanta pysyy suunnilleen tällaisena, vai pitääkö sen kasvaa? Jos pitää, niin kuinka suureksi?
Kumman etu painaa enemmän: Saimaan vesistöstön muodostumisesta asti (n. 11 000 vuotta sitten) alueella viihtyneen ja sinne 8 000 vuotta sitten saarroksiin jääneen norpan, vai seutuja yli 10 000 vuotta asustaneen, sinne hyvien riistamaiden ja kalavesien vuoksi saapuneen ihmisen?
Niin se on, minusta, että molempien etu pitää ottaa huomioon. Viialaisen kirjoituksessa mainittu Saimaan verkkokalastuksen osuus koko Suomen verkkokalastuksesta on sellainen, että ympärivuotinen rauhoitus tuntuu liian radikaalilta. Nykymenettelyä (rauhoitettu heinäkuun 1. päivään asti) tulee ilman muuta jatkaa. Ehkä heinäkuun loppuun kestävä rauhoitus olisi paikallaan? Ehkä asiat voisi hoitaa niin, että heinäkuussa ei verkkoja ihan minne vaan laitettaisi? Eikä huvin vuoksi, mentaliteelilla, että jos sattuis kuha tulemaan. Loppukesästä ovat kuutit kasvaneet, vahvistuneet, joten verkkokuolemat ovat harvinaisempia.
Kauan ollaan täällä eletty, norpat ja ihmiset. Ihmiset ovat vihanneet norppia, ampuneet ne kiukuissaan, jopa tapporahat mielessään, lähes sukupuuttoon. Norpat olisivat varmasti vihanneet ihmisiä, jos olisivat osanneet.
Kaikkia luontokappaleita pitää vaalia, mutta ei hysterian ja hetken synnyttämän kiihkon vallassa. Tilaa Sinisellä Saimaalla on niin norpalle, kuin ihmisellekin. Etevämmät nyt pohtimaan sopivaa menettelyä. Verkkolankojen ohennus varmasti auttaisi kuutteja pääsemään niistä irti? Keksikää lisää, viisaat.
Siinä oli norppaa ja kuuttia, nyt kurppaa ja noottia. Lehtokurppa, tuo mainio kurnuttaja, iltahämärän liihottaja, asustelee taas lähistöllä. Nyt en tiedä, missä se on pesinyt, mutta kesäkuun aika se lenteli havanitojeni mukaa monta kertaa pihapiirin yli tuonne itäpuolen rannalle. Ennen lehtokurppa pesi ties kuinka kauan talon länsipuolen koivikossa, pitkän heinän suojassa. Vaan sattui niin, että kun Heguli mehumaijoineen tuli reilut 15 vuotta sitten kaivamaan keittiön harmaille vesille soudatuksen, hän ajaa liputteli koivikon halki, ja murskasi vahingossa kurpan pesän munineen. Sen jälkeen asiasta, syystäkin, suivaantunut kurppa pysytteli poissa. Nyt parina kesänä, olen sen menoa ja ääntelyä päässyt todistamaan. Ihan nostalgian puolelle meinaa mennä, koska muistan nuo kurnutuksen ja suhisevat matalalennot aivan lapsuudestani.
Noottia ei tähän tule. Se on mukana ainoastaan sanamuunnoksen vuoksi, kuten olette ehkä arvanneet. Voisin tietysti muuten noottin laittaa, mutta envoi, koska en ole valtio. Jos olisin valtio, olisin valtio valtiossa. Silloin voisin laittaa valtiona nootin valtiolle, missä olen valtiona. Mutta näin ollen olkoon blogi nootiton.
Syy miksi taas kirjoitan piilee siinä, että on sataa tihuuttanut koko päivän. Nyt alkaa jo olla puotaista. Ei vettä tullut solkenaan, mutta parin päivän aikan kuitenkin ihan mukavasti.
Sateen ollessa aamusta tuhnuttamista, tein sentään vähän hommia: tuunasin uutta savustupaikkaa. Kärräsin tulisijan ympärille kiviä peittämään ladotut tiilet. Eli tein kosmeettisen operaation.
Vielä asettelin laattakivet kulkutieksi kesäkeittiöltä pöntölle.
Pisteeksi iin päälle, sateen lopetellessa valumistaan iltapäivällä, laittelin seinälle tason laskutilaksi. nyt alkaa paikka olla kotväen mieleinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti