SIENESSÄ, MUTTEI PIENESSÄ, VIERAITA, MUTTA TUTTUJA

  Aamu alkoi pilvisenä, vähän satelikin. Kymmenen kantissa alkoi ilma lämpenemään. Kysyin Iirikseltä, josko tämä lähtisi kanssani lähimetsään sieniä etsimään. Iiris siihen, että jos äitikin lähtee. Niinpä meitä kohta marssi joukko kohti takamaita: Anna, Iiris, Joni ja mä.

  Pikkasen kanttarellejä löydettiin, Iiriksen kori lähes täyteen, minun kymmen kertaa sen vetävä pohja peittoon. Eli ainekset soossiin, kun vieraita oli päivällä tulossa. Nimittin Emma, Joni II, Shade ja Luna. Niin, ja Matti-koira.

  Kun puoli kahden aikaan kävin viueraat hakemassa, alkoi aurinko, kuin tilattuna, paistaa. Lämpötila kolkutteli heti hellelukemia.

  Ihan kelpo atreria syötiin.

  Menu:
  Salaatti (omasta penkistä)
  Keitetyt perunat (omasta pellosta)
  Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-tomaatti-paistos (kesäkurpitsa omasta penkistä
  Suvumuikut (omasta verkosta, itse saavustettu)
  Savulohi (Lidlin syvänteestä, itse savustettu)
  Kanttarellikastike (itse poimittu)
  Kaurarieska (itse tehty Rapoin myllyn kaurahelmistä)

  Maistui. Kaikille, mikäli oikein ymmärsin.

  Ilma alkoi olla läkähdyttävää. Me Jonin (Joni I) kanssa kerättiin arvovaltainen onkitiimi, lähdettiin ulapalle. Tiimin koostumus oli seuraava:
  Matkan johtaja ja kippari Peppe.
  Perämies ja onkivastaava Joni.
  Vanhempi onkija Shade.
  Nuorempi onkija Luna.
  Onkiharjoittelija Iiris.

  Ensin sörnäytettiin Leppäniemen kupeelle, paikkaan, mistä talvisin tulee ahventa pilkillä. Kippari Peppe laski ankkurin, laittoi molempiin vapaonkiin, sekä yhteen venepilkkiin, madot koukkuihin. Vanhempi onkija Shade otti toisen vavan, mutten huomannut hänen kertaakaan katsovan kohoon päin. Nuorempi onkija Luna sai toisen vavan. Hän silloin tällöin vilkaisi, että nyppiikö?

Onkiharjoittelija Iiris ilmoitti selkeänä kantanaan, että ei tällä kertaa osallistu kalastukseen. Perämies Joni seurasi tilannetta valppaana, ja tyrkytti Iirikselle, väliin huonolla menestyksellä, hattua päähän. Kippari Peppe uitti pilkkiä.
  Kun ei tuntunut kenenkään pyytöön tarttuvan, ja tyyni ranta oli kuuma, kapteeni Peppe ehdotti, että eiköhän ajeta jollekin kalliolle rannalta onkimaan? Miehistö suhtautui asiaan myönteisesti, joten onget ylös, matkaan. Muutaman satametrisen ajettuamme ihmettelin, että miksi vene kulkee niin raskaasti, ei meinaa nousta pintaan. Sitten äkkäsin. Hellitin kaasua pois. Joni kysyi, että mitä nyt. Minä sanoin:
  Opetan sinulle nyt erään onkimiseen liittyvän perusasian. Se on, että kun vaihdat onkipaikkaa, ota ankkuri ylös!"  Samalla aloin kiskoa tuota unohtunutta välinettä veneeseen. Tokaisin Lunalle:
  "Oli se himskatin hyvä, että ei tarttunu ankkuri pohjaan. Mehän oltais kiskottu maapallo pyörimään vastapäivään! Tiijä mikä paniikki siitä olis syntynyt? Venäläisiä tai Trumppia ne olis varmaan syytelleet!"
  Tuon pienen välikohtauksen jälkeen jatkettiin matkaa pienelle kalliosaarelle. Siellä jonkin aikaa onkia liotettiin. Ei nykyn nykyä. Siis takaisin mökille. Siellä odotti kahvi kahden kakun ja keksien kera.

  Nyt ovat  muokeet uimassa, aikuiset paimentamassa. Paitsi minä, joka raahasin läppärin verannalle, aloin kirjoittamaan. Täällä, verannalla, on siedettävä lämpötila, kun on läpiveto.

  Alkaa porukka hiippailla rannasta kartanolle. Pitää vissiin lopetaa. Muutamaan kuvaan onkireissulta.