sunnuntai 26. toukokuuta 2019

PITÄÄ OTSIKOKSI LÄTKÄSTÄ: LÄTKÄSSÄ LÄTKÄÄN

  Meinaa viime vuodet melko kyynisesti lätkän mm-kisoihin, kilpaurheiluun ylipäätään,  suhtautunut degeneroitunut rakennusmestarikin innostua. Melkoisia suorituksia suuria meriittejä vailla olevilta pelaajilta. No, on valmentajalla toki meriittejä. Siinä yksi, ja iso, syy menestykseen. Jalonen on jalostunut entisestään. Eilen oltiin taas ikuisen probleeman äärellä: "Mitä tapahtuu, kun vastustamaton voima kohtaa järkkymättömän esteen." Niinhän siinä tapahtui, että toinen ehdottomista selviytyjistä joutui taipumaan.
  Kapteeni Marko "Mörkö" Anttilan rooli joukkueelle on ollut valtava, ja on vahvistunut peli peliltä. Vaikka unohdetaan Ruotsi-ottelun tasoitus ja Venäjä-matsin voittomaali, niin miehen väsymätön puurtaminen ja vastustajan häiritseminen on ollut kullanarvoista katseltavaa. Toivottavasti tuo työ tosiaan palkitaan kullalla.
  Saattaa olla, että tänä iltana moni eurovaalien tulosiltaan henkisesti valmistautunut joutuu vaihtamaan kanavaa. Se on todettava, että vaarallisen hyvältä Kanada vaikuttaa. Tsekki oli heppoinen vastus kanukkien käsittelyssä. Lisäksi alkusarjan tappio Suomelle varmasti nostaa Kanadan joukkueen voitonnälkää. Mutta kuten sanottua, ihmeitä voi tapahtua, kun vastustamaton voima kohtaa järkkymättömän esteen. On jo muutaman kerran tapahtunut, miksei taas?

  Mitäs muuta maailmalla tapahtuu? Ei näytä ihmeitä tapahtuvan. Jääkiekko ja euro-vaalit hallitsevat kotimaista mediaa. Jos haluaa laajemman kuvan tapahtumista pallollamme, pitää käydä selaamassa muiden maiden mediaa. En kyllä viitsi, mutta uskon, että Gambian, Surinamin, tai Bhutanin lehdet eivät hehkuttele jääkiekolla, ennakoi euro-vaaleja. Kaikella on aikansa, kaikella on paikallisuutensa, kaikella uutisarvonsa, arvo, mikä on sidottu tiettyihin peruskohtiin. Ei Suomessa, ei Euroopassa, ainakaan tavallisen tallaajan kohdalla, varmasti herätä isoa mielenkiintoa tieto Afrikan Unionin poliittista kuvioista ja Gambian rajanaapureiden lukumäärästä (vain Senegal), Surinamin poliittisista kuvioista (luulen, että aniharva tietää edes Surinamin pääkupungin nimen: Paramaribo), tai Bhutanin panoksesta Himalajan seudun jousiammuntakisoista. Jos asioita suhteutetaan, niin Euroopassa ja USA:ssa sekä Kanadassa, alueilla, missä jääkiekko ja eurovaalit jotenkin noteerataan, asuu noin 1 100 000 000 ihmistä, mikä on vajaa 15 prosenttia pallomme väkiluvusta. Karkea, ei mihinkään perustuva, veikkaukseni on, että enemmän kuin 15 prosenttia, ihmistä ei ole ikinä edes kuullut jääkiekosta, eikä saman verran asukkaista ei tiedä mitään Euroopasta. Joten hehkutetaan Leijonia, nautitaan menestyksestä, kun sitä tulee, mutta muistetaan, että ei se loppujen lopuksi niin kovin tärkeää ole. Kyllä muinaiset kiinalaiset asian oivalsivat: "Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä." Muuten, kiinalaisista viisauksista yksinkertaisuudessaan nerokas on sanonta: "Jos et tiedä tietä edessäsi, kysy neuvoa vastaantulevilta."

  Nyt, kun asioiden suhteuttanminen on todettu yhtä tärkeäksi, kuin vodka-martiinin sekoitus (vodka : martiini = 2:1, makuasiaksi jää, haluaako sen sekoitettuna vai ravistettuna) voidaan päivittää tilanne. Eilen tultiin Hollolaan. Nurmikkomme loisti siistinä ja vasta leikattuna. Kiitos, hyvät naapurit!. Muutamia hankintoja tehtiin. Tänään käyn vielä muutamassa kaupassa. Ovathan lähes kaikki puodit nykyisin aukin sunnuntaina.
  Anna, Joni ja Iiris ovat Lahdessa, Aija mummilla. He tulevat meille aamupäivällä. Syödään yhdessä, joudaan kahvit. Mennään sitten porukalla tapaamaan Elinaa. Tiilikaiset lähtevät varmaan sietlä Espooseen.

  Huomenna taas suunta Anttolaan. Mikkelissä pitää mennessä ruokaa haalia, Joretuotteelta hakea tilattu pressu kesäkeittiön aukkoon. Vielä matkalla poiketaan Kangastalon puutarhalla Parkkilassa. Kolme amppelia, tomaatin-, kurpitsan-, kesäkurpitsantaimia, ehkä jotain muutakin, sieltä ostetaan. Kangastalon puutarha on ollut vuosikausia käyntikohteena. Aiemmin lähinnä kukkia, nykyisin myös kotitarnekasvattajalle tarpeellisia hankintoja. Paikka on hyvä; hinnat sopuista, valikoima laaja. En tiedä, mitä amppelit maksavat heidän torimyymälässään, mutta puutarhalta ostettuna ne ovat sellaiset 30-50 prosenttia halvempia, kuin esim. Lahden torilla. Se täytyy muistaa, että käteiseen pitää varautua. Taitaa olla harvoja tuon kokoisia yrityksiä, mitkä eivät hyväksy muuta, kuin selvää rahaa. Tai kyllä heiltä pankkisiirronkin saa, jos cash on finaalissa.
  Jos vielä muistan, käyn Anttolan Kone- ja Urheilusta lunastamassa muutaman Hauhalan kalastuskunnan verkkomerkin. Niitä ei keväämmällä vielä ollut, Pitkälahden merkit jo aiemmin sain ostettua. Hauhalan merkkejä ei kovin usein tarvita; kalastus tapahtuu pääosin Pitkälahden vesillä. Mutta merkkien merkitys paljastuu alempana, kohdassa "Tiistaina laitetaan..."

  Huominen menee tietysti matkustaessa ja asioiden hoidossa. Ehkä ip. rakentelen tomaatille suojaa piha-aitan länsipäätyyn. Istutussäkkiin on tarkoitus muutama taimi laittaa kasvamaan. Ehkä ei ihan vielä, mutta hyvä tehdä olosuhteet sopiviksi ajoissa.

  Tiistaina laitetaan naapurin kanssa kokeeksi muikkuverkot Potinlahden syvänteeseen. Norpparauhoitus sallii alle 22-millisten verkkojen pidon. Se on hänessään, tuleeko sieltä mitään, ainakaan mujeita. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Asioiden suhteellistamisen nimissä arvelen, että maapallon väestöstä  noin 0,4 prosenttia tuntee muikun. Arvio perustuu olettamaan, että muikkutietoisia on sellaiset 30 miljoonaa (Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Balttian maissa ja Saksassa, satunnaisesti muualla. Eli 7 500 000 000 / 30 000 000 * 100 = 0,4).

  Mietin, että en taida kuitenkaan aloittaa saunaremppaa tulevalla viikolla. Tiilikaiset tulevat ensi viikonlopuksi saareen. Anna ja Iiris jo ehkä torstaina. On aina olemassa mahdollisuus, että jotain odottamatonta ilmenee. Ehkä parempi olla ottamatta riskiä. Toki pientä sellaista, mutta... Ehtii sen "pyhän paikan" tehdä seuravalla viikollakin. Ja silti ollaan edellä aikataulusta jota ei ole.

  No niin, katsokaahan lätkää, asian itselleen tärkeäksi kokevat, surffatkaa kanavilla. Jotenkin ne sitten päättyvät, kisat ja vaalit. Ja eläkää yltäkylläisesti, kuin nuo mitkä lienee voikukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti