lauantai 13. huhtikuuta 2019

VALHALLA-AHO JA FUTISTA LÄNSI SAKSASSA

  Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta tuo Valhalla-Aho, vai onko se Halvalla-Aho, on pelottava mies! Pelottava mielipiteiltään, pelottava habitukseltaan. Sen enempää yksilöimättä, analysoimatta: en pysty hänen esiintymistään katsomaan. Piste.

  Nyt loppui, poliittinen pomilointi. Ystäväni Ruikku on nörtistynyt. Hän lähetti minulle yöllä (1:03-1:06) neljä sähköpostia. Niissä oli kussakin kuva, ilmeisesti kännykällä albumista ikuistettuina.

  Tässä ensimmäisessä kuvassa ollaan v. 1970 tai 1971 jonain sunnuntaina menossa potkimaan palloa. Asuinpaikkamme (Gartengestatung Johan Simmons) sijaitsi keskellä peltoja, ja kun sadot oli korjattu, eli syksyisin, talvisin (lunta ei Stutgartin ympäristössä ollut kuin pari viikkoa) ja keväisin pelloilla oli hyvä palloilla.


  Joskus siellä oli joukko paikallisia nuorukaisia samoissa puuhissa, joten saatiin ihan pelejäkin aikaan. Niistä ei valitettavasti ole kuvaa. Pitää kysyä Ristolta, löytyisikö hänen albumistaan sellaista. Siellä oli myös paljon omenatarhoja, joissa puita oli harvakseltaan. Sellaisilla paikoilla myös käytiin potkimassa. Alla olevan näköistä niissä oli. Olut näytti tauolla maistuvan.


  Kuten olen varmaa ennenkin kehua retostanut, tuolla Saksan työreisssulla käytiin katsomassa VfB Stuttgart vs Bayern München silloisella Neckarstadionilla. Eli livenä nähtiin Franz Beckenbauer, Gerd Müller, Uli Hoeneß, Paul Breitner, Georg Schwarzenbeck, monet muut huiput. Hieno hetki elämässä!

  Seuraava kuva on otettu muistaakseni keväällä 1971. Meille tuli ikävä metsään, joten metsään mentiin. Muutama kymmenkilometrinen piti ajella, jotta siimekseen päästiin. Kuvan on ottanut jompi kumpi meidän jälkeemme Simmonsille duuniin tulleista suomalaisita nuorista hortonomeista. Riston kasvot ovat tunnistamattomat, mutta kyllä hän vieressäni napottaa.


  Olut ja viini olivat tuossa maassa meistä käsittämättömän halpoja ja helposti ostettavissa. Niitä tuli siis reissulla viljeltyä, mutta ei kohtuuttamasti, kuten moni saattaisi luulla. Eikä me suinkaan töissä olutta kitattu, kuten kymmenpäiswesta jugoslaavijoukoista useimmat. 
  Koska lauantait olivat työpäiviä, jäi sunnuntai ainoaksi lepopäiväksi, päiväksi, jolloin pystyi hieman ympäristöä kiertelemään. Diskoja tuli tietysti lauantai-iltaisin jonkin verran tahkottua. 

  Viimeinen Ruikun lähettämistä kuvista on hieman arvoitus. Ei kohteeltaan, vaan sijainniltaan. En lainkaan muista, missä se on napattu. Voisi olla vaikka Mikkelistäkin, mutta jos se on Riston albumissa samoilla sivuilla ollut, niin sitten varmaankin Weiblingenista, tai Stuttgartista.


  Joka tapauksessa siinä kulkee nuori mies, jolla on kohtalaiset vaatteet. Lahkeetkin aikansa mukaiset.

  Palaan kuitenkin lopuksi siihen, mistä aloitin. Huomenna on vaalipäivä. Minun on varmaan katsottava vaalivalvojaisia hamaan loppuun saakka. Jo senkin takia, että aamulla nukuttaisi myöhempään. Maanataina on näet labra klo. 8:45, eikä ennen sitä saa nauttia, kuin puoli lasillista vettä. Tuskaa, tuskaa, kahvin tuskaa! Eli kurja aamu, vaalituloksista riippuen voipi olla tuplakurja. Minulle riittäisi pelkkä kurja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti