Tukka oli matkan tiimellyksessä päässyt vähän sekaantumaan. Tai sitten Emman pihalla Lunan kanssa trampoliinilla hyppiessä.
Me käytiin Hilpan kanssa päivällä Elinan luona. Äiti oli hyvällä tuulella. Vietiin kukka ja tavan mukaan suklaata, mitä hän tykkää popsia. Tällä kertaa olin ostanut mm. pussin Da Capoja. Kun avasin pussin, sanoin äidille, että älä syö kovin monta, näissä on rommia. Hän otti yhden. Sitten laitettiin ulkovaatteet päälle, lähdettiin ulos. Elina nappasi vielä toisen lähdettäessä. Näinkö mielleyhtymä alkoholiin oli saanut hänet nauravaiselle päälle. Kun äiti huristeli rollaattorilla loivaa luiskaa takapihalle, kihersi hän naurua, ja sanoi, että meinaa karata mopo käsistä. Joskus äidillä on tuollaisia kirkkaampia hetkiä.
Ulkona oltiin aikamme, käveltiin aidatun pihan antamissa puitteissa, istuksittiin keinussa, ihmeteltiin naakkojen puikkelemista viereisen kerrostalon räystäspellin alle, taivasteltiin puitten orastavia silmuja. Jäistäkin puhuttiin, koska Vesijärvi siinteli puitten lomasta. Kun sisään palattiin, sanoi äiti, että mukavaa, kun saa välillä nauraa, mutta nauroin niin, että alkaa heikottaa. Kysyin, että ei kai sinulle krapulaa pukkaa? Ja taas alkoi kiherrys.
Tarkennukseksi sanon, että ei Elina koskaan ole paljoa alkoholia nauttinut. Juonut toki, mutta liekö ikinä humalassa ollut.
Kevyellä mielellä saatoimme hoitokodista lähteä; hyvässä hoivassa, hyvällä mielellä, Elina tuntui olevan.
Elina ja Hilppa turisemassa pihakeinussa Lepolankadulla. Äiti selittää kiivaasti "rommipäissään".
Huomenna mennää porukalla Lahteen, ravintola Coppaan, syömään Jonin äskettäisten synttäreiden kunniaksi. Ei se ihan poikanen enää ole, Jonikaan.
Maanataihin asti Tiilikaiset meillä ovat. Sitten me eläkeläiset jäädään odottelemaan raporttia jäiden lähdöstä. Taidan jo huomenna laittaa veneakut latautumaan. Tiistaina muutama hankinta. Näin ollaan eväitä vaille valmiina tien päälle, kun tieto tavoittaa.
Halla-Aho ei tietojen mukaan (yle, IL, IS) irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan. Eipä tietysti, suoraselkäinen mies. Kuten sanottua, ryhdikäs voi pysyä mielipiteissään, olkoot mielipiteet mitä tahansa. Toisaalta; vaikka irtisanoutuisi, niin ei se mitään merkitsisi: Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee! En vaan jaksa käsittää, että kolkyttuhatta ääntä hänelle annettiin, puolueelle paljon enemmän. Eivätkä ne äänet tutkimuksen mukaan enää tulleet enimmäkseen entiseltä kannattajakunnalta, vaan porvaristosta on alkanut esiintyä liikehdintää kovien, tai entistä kovempien, arvojen suuntaan. Pelko persiessä, että jos Persut ovat poissa hallituksesta, niin kuikas käy neljän vuoden kuluttua? Mutta ei kuitenkaan Persuja hallitukseen! Hoitakoon tuleva hallitus asiat niin hyvin, että oppositiossa ei päästä pullistelemaan. Vaikka ainahan siellä pullistellaan. Se on pelin henki.
Mitäs muuta mualimalla? Aha: Trump kehui Libyan sotapäällikköä, jota ulkoministeri Pompeo kovisteli vielä puolitoista viikkoa sitten (yle). Siinä maassa ei oikein tiedetä, mikä on kanta mihinkin. On ministerin kanta,on edustajainhuoneen kanta, on senaatin kanta, on kongressin kanta, ja lopuksi (tai ensin, tai sillä välillä) on Trumpin kanta. Ja tuntuu, että se kanta on syntynyt sydänyön hetkillä Valkoisen talossa twitteriin kirjaimia töpötellen. Onko se usa:n virallinen kanta? En minä ainakaan saa selvää, kuinka on.
No joo, kohta on iltapalaa; savulohta, kylmää lammaspaistia, ranskalaisia. Ja salaattia. Pittää männä purasemmaan.
Loppuun kollaasi pääsiäistytöstä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti