KOTIIN ENNEN AIKOJAAN

  Nyt pääsivät ilmat yllättämään. Siinä mielessä yllättämään, että rannat alkoivat sulaa melkoisella tohinalla. Mitäs, kun oli muutama päivä lähes kymmenen asteen lämpötiloja. Vielä eilisaamuna olin mielellä, että sunnuntaihin ollaan saaressa. Eikä alkuiltapäivästä tehty kävelylenkki jäällä muuksi mieltä muuttanut. Mutta kun illankahussa kävin rannalla, äkkäsin, että ei perkele, kohta ei päästä jäälle! Hain tuuran, astuin kevyesti laiturilta jääkannelle. Vielä se kantoi, mutta tuura meni tiputtamalla läpi. Kun palasin tupaan, sanoin Hilpalle, että viisainta lähteä aamulla, ettei tule ongelmia. Hän oli samaa mieltä, kun kerroin tilanteen. 

  Kyllähän jäälle kevyesti vielä lauantaina tai sunnuntaina olisi päässyt. Mutta sitä varten olisi pitänyt raahata vesikelkka sulia metsiä myöten varjoisimmille rannoille. Tavaroita on aina sen verran mukana, että ei niitä viitsi, eikä jaksa, kantaa. Joten aamulla sitten lähdettiin. Aamuyöstä oli sen verran pakkasen puolella, ainakin jään pinnalla, että ei ollut vaikeuksia päästä matkaan. Jää muuten kyllä kestää, mutta jos ilmat tallaisina jatkuvat muuttuu pian mustaksi, alkaa puikottua. 

  Eilen päivällä oli jäillä tämän oloista ...

...ei lainkaan vaarallisen näköistä. Laituriltakin pääsi vielä kevyesti jäälle. Ja laiturilla sai myös aurinkoa.

  Oli jäällä tietysti vaaranpaikkoja myös...

...mutta tuollaiset paikat kyllä näkee ja tietää tutuilla vesillä.

  Ilmat siis tekivät tepposen. Ensimmäinen kerta, muuten, kun on joutunut saaresta hyvien ilmojen vuoksi lähtemään. Joskus näinkin päin.

  Nyt sitten ollaan Hollolassa, odotetaan jäitten lähtöä. Lauttojen seassa varmaan, kuten viime vuosina on ollut tapana, Piskolasta Avokkaaseen veneen luotsaan. Vähintään Potinlahteen, Hilppaa ja tavaroita hakemaan, pitää toimia jäänmurtajana. Lahti kun on pohjoiseen päin, eikä siitä tuuletkaan yleensä jäitä hajota tai pois kuljeta. 

  Mutta muihin asioihin. Suomi on jo käyttänyt tämänvuotisen kiintiönsä luonnonvaroista, eli meillä on tänään ylikulutuspäivä. Ylikulutuspäivä aikaistuu vuosi vuodelta. Tehdään kaikki yhdessä jotakin, että se lähtisi siirtymään myöhäisemmäksi.

  Uutisissa kerrottiin, että toiveissa olevissa nopean radan junissa on ongelmana se, että ne eivät ehdi pysähtyä väliasemille. Tarkoittanee sitä, että jos matkustaa Helsingistä Tampereelle, pääsee junasta pois Rovaniemellä? Vai tarkoittaako? Ei vissiikään. Kai ne tarkoitti H:ki -Turku ja H:ki - T:re välejä.

  Riitäköön tämä uutisista. Olenko kertonut triumfistani hirsipuupelissä? Olen saattanut mainita, mutta keron kuitenkin, sillä se hivelee yhä itsetuntoa.

  Tämä tapahtui tekussa, varmaan ensimmäisenä vuonna, sillä jouduttiin olemaan aakkosjärjestyksessä, ja vieressäni istui Laukkasen Jari, nuori mies Heinolasta. Jotkut tunnit olivat pitkäveteisiä, joten kulutimme aikaamme hirsipuuta pelaamalla. Tiedättehän pelin? Siinä toinen keksii jonkun sanan, laittaa sen alku- ja loppukirjaimen näkyviin, puuttuvien kirjainten kohdalle viivan. Vastapelurin pitää saada sana selville arvaamalla kirjaimia. Jos arvaus osuu oikeaan, laitetaan se paikalleen, yhdelle tai useammalle. Jos menee väärin, arvuuttaja piirtää osan hirsipuusta. Mikäli arvaaja ei saa sanaa selville, niin hä joutuu hirteen. Meidän versiossamma 11 väärän arvauksen jälkeen, mikäli oikein muistan. Tähän tapaan:

  Totta kai pelissä yitettiin keksi arvattavaksi hankalia sanoja. Kerrn minulla välähti! Tein tällaisen:

   Laukkasen poika arvaili, raapi päätään, arvaili, kiroili, arvaili, ja joutui hirteen! Sana, mitä hain, oli

  Kyllä toveria ketutti. Miettikää ite; aakkosten kaksi ensimmäistä kirjainta, joista on jo toinen annettu, eikä ratkaisua löytynyt! Joten toveria ketutti, minua ei niinkään! Ei meistä vihamiehiä kuitenkaan tullut. Taisi Jari tarjoita päälle kahvit silloisella Urheilutalolla.

  Nyt on mukava mieli, kun tuota hirsipuu-urani ylevintä voittoa sain muistella, joten lopetan tähän.