SAMAA PASTAA

  Aina kun Iiriksen kanssa touhuaa, täytyy olla mieli virkeänä, ajatus terävänä. Tyttö kyselee kaikenaikaa kaikenlaista. Hänelle pitää myös selittää, miksi kannattaa tehdä jotakin, suhtautua johonkin toiseen asiaan maltillisemmin. Ja on perusteltava, mikä on sopivaa, mikä väärää, mikä vaarallista, mikä vaaratonta. Aina tämä ei ole helppoa. Lapsella on ihan oma logiikkansa, logiikka, mikä vetää jopa vertoja naisen logiikalle. Näin on, vaikka Spede haudassaan kiepuisi.

  Lapsen päätä on myös vaikeaa saada kääntymään. Vaikka Iirikselle kuinka selittää, että spagetti ja pasta ovat samaa pastaa eri spagetissa, niin neitokainen on sitä mieltä, että spagetista hän tykkää, ei pastasta. 

  Raskasta puhua koko ajan pastasta. Joten Hilppa valmisti pastaa. Spagetin kanssa käy niin, että vaikka se on aluksi aivan suoraa, mutkistuu, pirulainen, keitettäessä. Mutta asiat eivät mutkistuneet; Iirikselle maistui pasta. 

  Kova likka se on touhuamaan. Kun ei päiväunia enää normaalisti nuku, on meno jatkuvaa. Välillä hinkuaa aikuisia leikkeihinsä, välillä menee pitkiä jaksoja ihan omissa neliöissä.

  Huushollihommiin on Iiris myös hanakka tarttumaan. Ei tarvitse paljon keittiöapua pyydellä, olen huomannut. Ja suu käy, koko ajan. Vaan siinähän oppii samalla. 

Kuvassa Iiris on vaihteeksi hiljaa. Ja paikallaan. Eläväisestä on välillä vaikeaa saada kelvollista kuvaa.

  Anna lähti ystäviensä kanssa Irinan konserttiin Sibbetalolle. Heitin hänet jo viideksi etkoille tuohon lähelle Kasakkamäkeen. Hyvin ollaan Iiriksen kanssa pärjäilty. Miksei oltaisi? Nyt Hilppa on alhaalla Iiristä kylvettämässä, lukee sitten tytölle iltasadun. Minä kirjoittelen. Kunhan Iiris urvahtaa,  päästään espressot jäätelöllä nauttimaan, jotain tallenteelta katsomaan. 

  Huomenna lähtevät Anna ja Iiris tietysti kotiinsa. Me ryhdymme hiljalleen valmistautumaan maanantaiseen Anttolareisuun. Tai rutiiniahan se kaikki on, moneen kertaan mietittyä ja tehtyä. Silti sitä pohtii ja kertaa, onko kaikki tarvittava varmasti huomioitu? Näet jos mökille päästyään äkkää, että läppärit ja tabletit kyllä tuli pakattua, mutta reititin jäi viettämään vapaata kotiin, niin sehän vetää, näin nettiaikana, huligaanin naaman violetin väriseksi. Paitsi että kyllä siitä selvitään; eiku jakamaan puhelimesta verkkoa tableteille ja chrometikulle tallenteiden katselua varten.

  Kameralaukun unohduksenkin voi paikata, kännyköissä on nykyään monipuoliset ja hyvälaatuiset kamerat. 

  Mutta pikkasen enemmän varmaan ipottaa, jos huomaa Potinlahdessa, että sukset tuli mukaan, mutta mononketaleet jäi Hollolaan. Ei käy haitarijatsari eikä töppönen nykysuksen siteeseen, ei. Ei oo hiihtimissä mäystimiä. 

  Tai jos joutuu päätään raapimaan, että uhohtuiko se saamarin kylmälaukku kuitenkin tuulikaappiin. Sellainen hama tietää vähintään Hurrissalon Salen reissua, kele. Eipä maalailla demoneita laipioihin.

  Joskus kuitenkin unohduksia sattuu. Iiriksen kolmivuotisjuhlille ajelessamme älysin Mänsälässä, että kamerat jäi. Puolitoista vuotta sitten, kaihileikkauksen jälkeen, iski Paason paikeilla päähän totuus; olin unohtanut pakolliset silmätipat kotiin. Eiku Kuortin ABC:lle apteekkiin. Mutta ei siellä voitu auttaa; reseptilääke, resepti käytetty. Mikäs siinä, nokka Hollolaan. Lähes 150:n kilsan mutka tuli matkaan. Mutta ei onneksi käynyt, kuin Niemiselle Dumarin rallissa. Siinä kun Niemiselle tuli mutka matkaan, kaik' män, eikä piisannutkaan. 

  Näitä kun tässä kirjoittelen, menneitä muistelen, tulee varmasti melko tarkkana oltua, kun autoa maanantaina pakkaa. Eikä sovi unohtaa, että Elinaa ei passaa jättää Saimaankadulle! No, ehkä muisti ja hoksottimet eivät aivan sellaisessa kunnossa vielä ole. Että muka sen...., no, mikäs sen nimi nyt olikaan......, sinne....., niin tuonne....., siis sinne......., unohtaisi. Kyytiin se ...... otetaan, ......, viedään sinne....., sinne......., no sinne, minne ollaan menossa.

  Näitä kirjoitteli...., ......tota noin........, kuka nyt kirjoittelikin.