keskiviikko 2. elokuuta 2017

RATKAISU NISKAN KASTUMISEEN

  Puolipikainen visiitti Hollolaan suoritettu. Asiat saatiin toimitettua, pyykit pestyä. Yhtenä aamuna ehdin uusilla pumppusauvoilla käydä dallaamassa. Okeroisten Myllyn lampi oli siellä, missä sen kuuluukin olla. Näin siellä kaksi haikaraa, mutta puhelimen kameraan en niitä saanut tallennettua. Olivat melko arkoja kavereita.


  Nyt ollaan Anttolassa. Viittä vaille, ettei lähdetty jo eilen tulemaan. Mietittiin, että mitä sitte, jos viimeiset pyykit on kosteita; tällätään jätesäkkiin, kuivaa ne aikanaan. Aika hitaasti tietysti, ainakin jollei ota niitä säkistä pois. Ei kuitenkaan lähdetty.
  "Olisi pitänyt!", ajattelin aamulla aikaisin, kun netistä sääennusteen katsoin. Ihan varoiteltiin rankasta sateesta Etelä-Savossa. Startattiin jo seitsemän korvilla, jotta ei ehtisi saderintama Saukonsalon maisemille juuri ennen venematkaa. Vaikka ei hätää! Meillä on vakiona sadepuvut veneen keulapiikissä. Ja muutakin asiaan kuuluvaa. Ei keulapiikissä, mutta kassissa. Käytiin nimittäin eilen toteuttamassa pitkäaikainen haave, aina vaan unohtunut sydvestihanke. Erä-Lindroosille Launeelle ajeltiin. Näkyi sateisen kesän vaikutus sydvestihyllyssä. Mutta muutaman jäljellä olevan joukosta löydettiin sopivat; Hilpalle punainen, minulle musta. Aika hinnakkaat ne olivat, tiukan tinkimisenkin jälkeen. Ja käyttöaste lienee melko alhainen. Tai riippuu kesästä, syksyn keleistä, kevätsateista. Mutta ei enää niska kosteana PoriJazzissa, ei venematkalta pää märkänä, ei lasit sumeina mökin vessamatkoilla.

  Mutta asiaan. Potinlahdessa oltiin 9:30. Ei satanut. Vene lastattiin, muutama pisara ilmassa. Yli sörnäytettiin, ei sadetta. Tavarat paatista purettiin, pientä tihkua. Kaikki katon alla, sade alkoi. Sitä sitten tuleksii kaiken aikaa. Ei kylläkään kovin rankasti.

  Kun oltiin kotiuduttu, tai mökkiydytty, tein viimeistelykierroksen kammarissa. Uunineduspelti, pari kynnyslistaa, akryylia, ripaus pakkelia, muutama jalkalistan pätkä. Verhotangot, säleverhot, lukulamput, vaatekoukut, jokunen taulu, huonekalut paikoileen. Huomenna vielä pikkupensselin kanssa käyn tarkkomassa muutamia kohtia.
  Tulkoon silmitön talvi, kaikki valmiina. Tulkoon vaan silmitön talvi,  järjetön sää. Meitä ei kylmetä routa ja jää. Tai tulkoon ensin hiljalleen pimeämmäksi muuttuva yö. Paluu kammariin on tosiasia.

  Huomenna lähden metsään. Hirvet, mäyrät, supit, ketut, puput, satunnaiset karhut ja epätodennäköiset sudet, elekee jäikö alle! Ja syömäsienet, nauttikaa viimeisistä hetkistänne luonnossa. Se on Peppe päässyt irti!
  Tuskin paljon muita sieniä, kuin kanttarellejä löytyy. Tai eihän sitä tiedä. Ei ole mitään vainua tilanteesta. Mutta tyhjin käsin, vasun pohja pilkottaen, en reissulta palaa. Laitetaan vaikka jäkälää koriin, jos ei muuta löydy.
  Asiaa puhuakseni sen verran elkeitä olen tässä lähinurkilla seuraillut, että kyllä keltaisia herkkuja varmasti on. Jos niitä on, ei  niiden löytäminen ole minulle koskaan ollut ongelma. Oletan, että jäkäläkasvusto saa olla minun puolestani rauhassa.
  Jos niin käy, että ei tule saalista, ollaan ilman. Loinnellaan hiljaa itsekseen, mutta ollaan ilman. Ilman ollaan, koska ei muutakaan voida.

  Kovin on kosteaa ulkona. Sisällä mukavan lämmintä. Kun tämän jutun saan valmiiksi, katsotaan varmaan jotakin. Tai tiedänhän minä, mitä katsotaan. Tein nimittäin eilen sellaisen tempun, että tilasin HBO Nordic'in ElisaViihteelle. Suivaannuin, kun ei ollut mitään kiinnostavaa tallenteella eikä suorana. Nyt on. Ensimmäinen kuukausi on tilauksessa ilmainen, sitten 9,90 €/kk. Sen jaksaa maksaa. Jos tuntuu, että ei enää ole tarvetta, voi tilauksen lopettaa.
  Suoraan sanottuna pääsyy tuohon mielenhorjahdukseen on, että, syystä tai toisesta, Game of Thrones on jäänyt meiltä näkemättä. Nyt pääsee kaikki jaksot ja tuotantokaudet ensimmäisetä uusimpaan tuijottamaan. Eilen jo kaksi katseltiin. Tänään lisää.
  Ei tuo GOR tietysti ole ainoa; laatusarjoja löytyy määrättömästi. Käytettävissä oleva aika astettaa tietysti rajoituksensa. Käytettävissä olevä aika kun pitää käyttää järkevästi. Sitä on jo ehtinyt miettiä, että väheneekö lukeminen HBO:n myötä? En usko. Ehkä hetkeksi, mutta ei minusta kirjatonta saa. Uskon, että balanssi näidenkin välille löytyy.

  Viiden uutiset jos vilkaisisi, ElisaViihteen esiin kaivaisi. Iltaa hiljalleen kuluttaisi. Itsensä sopivaan sienestystilaan saattaisi. Mikä noita tehdessä, kun niskankastumisongelma ja joutoajan viihdykkeeseen liittyvä pulma ovat tulleet tyydyttävästi ratkaistuiksi.

  Tälläiselta näytti maanantaiaamuna Okeroisten Myllyn tienoilla. Miltä lie huomenna Avokkaansalmen seutuvilla?

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti