lauantai 19. elokuuta 2017

MUIKKUJA, MARJOJA JA MUUTA MUKAVAA KAIKEN EPÄMUKAVUUDEN SEASSA

  Täällä ollaan, sano. Eilen iltapäivän alussa palattiin. Piskolan kautta, tietystä syystä. Avokkaassa asiat tolallaan.
  Illan alussa soitti Haneli. Kertoi Virtasaaren apajalta nuottaa vetävän porukan tuovan hänelle muikkuja. Kysyi, onko meillä tarvetta?
  "No, ei meillä ole muikun muikkua, mikäli en ihan väräÄssä ole. Joten kelpaa!"
  "Ei ku ajakee hakemaan", ilmoitti Haneli.
  Mehän ajettiin, mielellämme, tietystä syystä. Taina, Hilppa ja Haneli putsasivat porukalla muikut.


  Minä en osallistunut, koska otin kuvan....


....ja peuhasin Kaapon kanssa.

  Sovittiin, että tulemme seuraavana päivänä keräämään viinimarjoja ja puutarhavattuja. Siten teimme. Ajeltiin jopa kylän kautta. Ostimme pakasterasioita, koska vatut on järjellisempi pakastaa rasioihin kuin pusseihin. Tietystä syystä oli ihan mukavaa ajella kylän kautta. 

  Minä poimin viiden litran ämpärillisen punaisia viinimarjoja, sekä hieman vajaan mustia. Punaiset olivat tosi nopeita kerätä, mustat vähälukuisempia ja työläämpiä. Hilppa haali viislitraisen vattuja.


  Huilatessani hetken (lue kusitauko) huomasin heinäsirkan nakottamassa omenan päällä. Ne ovat olleet viime vuosina harvinaisia nähtävyyksiä. Eikä siritystä ole kuulunut aikoihin. Se voi olla kuulon heikkenemisen syytä, mutta näkö ei, kiitos ammattitaisten optikoiden, ole niin heikoksi tullut, että sitä voi syyttää sirkkojen näkymättömyydestä.


  Kun Piskolasta palattiin, haikutin muikut. Hyviähän ne. Hetki pitkällään, sitten nurmikon leikkuu. Nyt on myöhästyneet kahvit juotu, minä kirjoitan. 

  Mistäpä vielä kertoisin? Ai niin. Kerronpa, tietystä syystä, että meillä on uusi vene! Se on meillä nopeiden päätösten ja nopean toimituksen mahdollistamana. Tässä hän on, kaunottaremme:


  Kastettu häntä ei vielä ole, vaikka pullo kuplivaa saattaisi komeron nurkasta löytyä. Pitää odottaa Iiristä; tytöltä lähtee nimiehdotus melko vaivattomasti.
  En pitkän kaavan mukaan lähde selvittämään hankintaan johtaneita seikkoja. Mutta lyhyesti kävi näin: Olimme Hilpan kanssa jokusia kertoja puhelleet, että paatti alkaa olla aikansa elänyt, ja että olisi mukaavaa, jos molemmat pääsisivät tuulilasin taakse istumaan. Asia oli jäänyt siihen, koska asiallisesta vesineuvosta joutuu maksamaan rumasti pätäkkää. Olin katsellut pari kertaa käytettyjen veneiden hintoja, mutta ei sieltäkään mitään sävähdyttävää ollut löytynyt.

  Maanantaiaamu toi sitten kohtalokkaan virikkeen. Kun lähdin sieneen, ei kone tahtonut jaksaa käynnistyä, eikä käynnistyttyään pelittää tyhjäkäyntikaasulla. Kävin sienessä. Matkalla venho toimi kuitenkin melko normaalisti.
  Samana päivänä menin surffailemaan veneliikkeiden sivuille. Äkkäsin Lahden Bike Marinen ilmoituksista tarjouksen vuoden 2016 mallisesta Yamarin Cross 46 veneestä 40 heppaisella Yamaha-koneella. Paketti oli pakasta repäisty, mutta hinta aika passeli, koska mallit vuoden takaiset.
  Pyysin liikkeestä tarjousta. Siihen tuli pian vastaus, missä pyydettiin  paria valokuvaa vaihtoon menevästä Busterista. Laitoin ne menemään, kohta tuli tarjous. 
  "Ei pöllömpi", mietin. Lähes yhtä paljon joutuu maksamaan muutaman vuoden ikisistä käytetyistä samat ominaisuudet sisältävistä veneistä.

  Kun tiistaiaamuna lähdettiin Hollolaan, kone taas nikotteli hieman. Aloin autossa puhua Hilpalle tarjouksesta. Päätimme, että hitto, koska olemme paljon Anttolassa, ja koska elämästä kannattaa nauttia, niin kauan, kun on joltinenkin kunto päällä, niin mennään käymään Bike Marinessa.
  Niin teimme. Paketti osoittautui ennakko-odotusten mukaiseksi. Pyysin vielä laskemaan mukaan karttaplotterin. Rahoitustakin meille oltiin tarjottu, mutta edullisemmilla ehdoilla saisimme sen muualta. Joten kysyimme, vaikuttako hintaan, jos maksamme käteisellä? Ei kuulemma vaikuttanut. Mies tälläsi meille laskelman nenän eteen. Sanoi, että saa veneen luovutuskuntoon perjantaiksi. Tivasimme, että eikö se ole tasatuhannet, eli 450 € tinkasimme. Kaverin mietti hetken, ojensi käpälänsä. Minä tarrasin kiinni.

  Eli nyt paljastuvat nuo "tietyt syyt". Ajoimme Hanelin kautta, koska meillä oli liikkeen trailerin päällä uusi vesineuvo. Piskolasta se oli hyvä laskea veteen, jättää traileri odottamaan seuraavaa Hollolareissua. Kun se on ajankohtainen, sörnäytän Busterin sinne, lastaan traileriin ja viemme Bike Marineen. Mukavaa asiakaspalvelua oli, että saimme trailerin tarvisemallemme ajalle. Eikä vaihdokkia ollut kiire toimittaa liikkeeseen. Ehkä venekauppias se ja se ajatteli, että parempi, mitä kaemmin menee siihen, kun näkee sen rähjän, mistä tuli hyvittäneeksi mukavasti retusoidun kuvan perusteella. Vitsi, vitsi. Kerroin kyllä ihan rehellisesti veneen taustat ja kunnon.
  "Tietty syy" oli myös ajella Hanelille muikkuja hakemaan, kylän kautta Piskolaan marjaan; pääsi samalla tutustumaan veneen ja koneen ominaisuuksiin.

  Nyt meillä on sitten kulkuneuvo ja vermeet, joilla voimme vaikka lähteä Puumalaan kahville, jos sellaisen päännouseman saamme. Tai mikä ettei Savolinnaan syömään. Plotterin kortti sisältää Saimaan Lappeenrannasta Kuopioon. Eli jos Iisalmeen tulee mieli lähteä, pitää ostaa toinen kortti.

  Jollein saattaa tulla mieleen, että on absurdia kirjoitella tuollaista asioista  Barcelonan ja Turun ikävien tapausten ollessa tuoreena mielessä. Niin minustakin. Mutta tosiasia on, että eivät ne kauheudet miksikään muutu, kirjoitan mitä kirjoitan, tai olen kirjoittamatta, jos niikseen tulee. Eli en aio pukeutua säkkiin ja tuhkaan. Se ei tarkoita, että asiat eivät mieltäni painaisi. Mutta olen maailman pahuuden vuoksi elämäni aikana niin paljon mieltäni pahoittanut, jopa se on joskus lievästi järkkynyt, että en koe ole olevani kovinkaan huono ihminen, jos lähden huomenna vähän kiertelemään Etelä-Saimaan vesiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti