Lauantaiksi tuli Katriina Avokkaaseen. Iiris sai peuhata kyllikseen. Ja uida. Iltapäivällä lähdettiin, pienessä tihkusateessa, kuinkas muuten, ajelemaan Luonterille. Vene täynnä, uistin perässä kierrettiin Halkoluodotojen kautta Makutsaaren laavulle. Vaan ei päästy sillä lastilla matalalle hiekalle rantautumaan. Ei ollut edes saappaita porukalla. Joten jatkettiin matkaa pohjoisemmalle Makutsaarista. Siellä on matalakallioisessa niemessä nuotiopaikka. Hyvä maihinnousukohta löytyi myös. Sade oli loppunut alkuunsa. Leipien heittoa harjoiteltiin ankarasti. Rantakalliolla vuosien saatossa pidettyjen nuotioiden ansiosta irti rapautuneita lituskakiviä löytyi tarpeeseen. Iiriksellä on vielä tekemistä tekniikan kanssa. Mutta yliolanheiton jo sujuvat. Oikeaan suuntaankin, useimmiten.
Lienee tarpeetonta mainita, ettei norpaa näkynyt, ei kala tarrannut. Mutta onneksi on suvussa kalamiehiäkin. Minun oli tarkoitus viedä Katriina illalla kotiinsa, mutta Taina ja Haneli poikkesivat kuuden kantissa ilmoittamassa, että menevät uistelemaan, hakevat tytön keskiyöllä. Niin tekivät, jättivä meille kuhan ja kolme ahventa.
Eilen savusteltiin Hanelin edellisenä yönä meille tuomat kalat. Hyviä olivat. Minä suuntasin jo valmiiksi lastattuun veneeseen, edelleen naapurisaareen verhoilemaan ajan hampaan kaluamaa saunan kuistin kaidetta. Tai, sotatermeissä pysyäksemme, naamioimaan.
Hanelin kanssa vaihdettiin joku aika sitten alahirsi ja pystytolpat. Kaiteen rakenteen uusiminen olisi ollut kovin työlästä, koska sivuhirret ovat koko rakennuksen mittaisia. Me verhosimme naamapuolen hirsipanelilla. Lopuksi sörnäytin moottorisahalla vasemman sivun päällihirrestä puolet pois, jotta sen päälle voisi asentaa lankun samaan tasoon, kuin etulaidalla.
Tämän näköinen oli etumus, kun paikalle eilen menin.
Jätin arvovaltaisen isännän viimeistelemään hommaa. Hän sanoi, että koska parempi puolisko tulee illalla, täytyy jättää jotakin kesken, jotta tämäkin saa sanoa omat ohjeensa toteutukseen. Arvovaltaisellakin on itseään arvovaltaisempi.
Kello on nyt 7:40, tihuuttaa. Ei yllätä. Anna ja Iiris lähtevät Mikkeliin ja Emman luo muutamaksi päiväksi, sitten kotiinsa. Me samalla veneellä autoille, siitä Mikkeliin rautakauppaan ja Lidliin hankkimaan viikon eväät.
Carlsonilta pitää hakea puuttuvat maalit kammariin, jotain tilpehööriä myös. Minnan Torikahvilassa pitänee poiketa, veneeseen kannullinen bensaa ostaa. Sitten kiivaasti takaisin. Aloittamaan mentaalinen valmistautuminen huomenna alkavaan urakkaan.
Aikomus on saada homma tämän viikon aikan tehdyksi. Vaikka viikonloppua ehkä joutuu apuna käyttämään. Lauantaina toki pitää Anttolan Kihuilla poiketa.
Maanantaina, 31.7. lähdetään käväisemään Hollolassa, parin päivän päästä takaisin. Sitten on jo elokuu. Jos vaikka keskittyisi sienestykseen. Parit kerrat ollaan kanttarellejä syöty. Näyttää siltä, että ihan hyvin ovat kasvamassa, Toivottavasti myös muut sienet ilmaantuvat metsiin.
Puristelkaa, miespuoliset, munianne, naisenpuolet, tehkää vastaavia, minulle tuntemattomia taikoja; minä lähden kuopasemaan pottumaalta koevarren ylös! Jos perunaa löytyy, vieläpä syömäkokoista, ei tarvitse Mikkelistä tullessan tuoda. Jännittää! Varttahan peruna on lykännyt kummasti. Mutta yksi orpo ainoastaan on kukkinut. Se ei välttämättä ole paha asia. Saattaa satoa olla kuitenkin. Kertoo asiaan netin avulla tutustunut Hilppa. Joten toivo elää.
Obigatorikseksi päätökseksi Iiris Makutsaarilla äinsä ohjattavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti