EESTAAS

  Aamulla Avokas jäi, taas kerran. Jäi taas taas, eikä ollu ees viimeinen kerta, kun jäi taas taas. Eestaas matkaamista tämä on. Milloin seuraava on ees, taas? Toivottavasti vielä tänä vuonna, ennen joulukuu puoliväliä, ennen joulusiivoja, ennen joulukiireitä?!?!?

  Muutama sentti vitivalkeaa lunta kuorrutti maisemaa, kun lähdettiin. Kameralaukku oli jo pakattuna, veneeseen kiikutettuna, kun oven lukittuani otin vielä kuvan kännykällä.

  Potinlahdessa oli viimeinenkin vene kipattu nurin niskoin. Eli kädet pystyssä on yhteisrannan mökkiläisillä loppuvuoden edessä. Tai saahan paatin kiepautettua ympäri. Kuten ehkä tulemme tekemään, ehkä naapuri-Hannilat myös. 

  Hieman haikein mielin joka tapauksessa lähtöä tehtiin. Moneen kertaan tarkastettiin, että kaikki on, kuten pitää talven varalle olla. Huilaa rauhassa, mikäli tavataan vasta 2018!

  Kun saatiin auto puttsailtua jäätyneestä lumesta, tavarat ahdettua sisään, vene käännettyä talviasentoon, lähdettiin sörnäyttelemään melko neitseellisessä lumessa. Kun päästiin Hauhalaan, käännyttiin pikitielle kohti Mikkeliä, huudahti Hilppa kuin ihmeen nähtyään: "AUTO!"

  Auto toisiaan vastaan ajeli. Niinkö oltiin muutamassa päivässä taas metitytty, että auto tuntui ihmeeltä? No ehkä ei sentään. Mutta koska ainoa fyysinen havainto lajitoverista kuuteen päivään oli yksi ohi ajanut moottorivene (jota Hilppa ei edes nähnyt), niin todellisuus tuntui hämmentävän rouvaa. Eipä silti, olisin minäkin tuon "AUTO!"-huudahduksen päästää ilmoille. 

  Jo ennen yhtätoista oltiin Hollolassa. Pienempi kylmälaukullinen pakastettuja puolukoita oli tuomisina. Oltiin Avokkaan pakastin napsautettu ansaitulle lomalle, koska se tyhjeni. Kotipakastin puolestaan natisee liitoksissaan. Hyvä, eipä tule ostettua jäätelöä ärsykkeeksi, kun ei mahdu kylmään laittamaan.

  

  Tuosta jäätelöstä suoraan seuraavaan asiaan. En ole käynyt vaa'alla, mutta tiedän, tunnen, huomaan, että ainakin pari kiloa on alkusyksystä tullut painoa lisää. Nytkin melkein viikon olin saaressa tekemättä mitään liikunnallista. Ja mehän syödään hyvin. Terveellisestikin, kalaa paljon, vihanneksia, hedelmiä, mökilläkin. Mutta sitten iltaisin popsitaan pähkinöitä, minä ainakin enemmän, kuin suositellun kourallisen. Päälle päätteeksi iltaespresson kanssa vähintään rivi suklaata. Tule aamu, tule, että pääsen lenkille!

  Jos mielenne tekee kysyä, että mikset mene jo tänään, lenkille, älkää kysykö. Minun varsinainen kunnonkohotus-, tai -ylläpitolenkkini tapahtuu sianpieremän aikoihin. Piste. Silloin otetaan hiki pintaan, sykettä sydämeen. Meikäläisen päivälenkit ovat ulkoilua. 

  Jos oli hiljaista Anttolassa, niin hiljaista on täälläkin. Olen "studiossani" nyt kirjoittanut tunnin verran. Huoneen ikkuna on muutaman metrin päässä kadusta. En ole noteerannut ulkoa minkään laista ääntä. Kai siitä jokunen auto on ehtinyt ajamaan? Kolmenkympin rajoitus tiellä on, ei hurina häiritse. Nyt, kun höristelen, kuulen, vaivoin, että joku ohi usmuuttaa. Toista on, kun jäteauto pärähtää vastapäisen yhtiön roskia noutamaan. Silloin huomaa, ettei olla Avokkaassa. 

  Meillä on vielä kaksi savusiika, tuliaisiksi itsellemme tuotiin. Kohta niitä ruotimaan aletaan. Salaattia, tomaattia, paprikaa, haikusiikaa. Menköön, kele, illalla rivi suklaata kahvin kera! Ja aamulla nastakengät jalkaan (pakkasyö tulossa), Kukkatalo Töyrylän lenkki, tuollaiset 8,7 km.

  Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että joka toinen aamu teen hieman lyhemmän lenkin (n. 7 km) kuntakeskuksen ympäri. Tai jos vieläkin rehellisyyttä kaivellaan, saattaa joinakin aamuina, mikäli sää, mieliala, tai muu kokonaisuuteen vaikuttava seikka niin vaatii, lenkki lyhentyä teollisuusalueen kiertoo (n. 5 km). Tämän enempää en anna rehellisyydelle valtaa. Koska ei ole tarvetta. 

  Tietysti koko rupeama jää väliin, mikäli vettä tai räntää pieksää surutta. Pakkasraja on -20.

  Vielä yksi vähän manipoloitu kuva maanantailta saaresta. Nyt uutisia katsomaan, siikaa repostelemaan.