Illansuussa Anna ja Joni lähtivät ystäväpiirinsä perinteisiin pikkujouluihin, me jouduttiin (lue "päästiin") lapsenvahdeiksi. Ja Iiris joutui (lue "pääsi") piparileipuriksi.
Hyvin homma sujui, Hilppa-mumman opastuksella:
Kauliminen...
...taikinan kääntö...
...muottien käyttö...
...eikä duuni ollut vastenmielistä, mikäli ilmeestä jotain voi päättellä.
Tänään ovat kelit suosiollisemman ulkoiluun; pikku pakkanen, pilvipouta. Kunhan likka herää, aamutoimet tekee, lähdetään leikkipuistoon. Jätetään äiti ja isä huilaamaan.
Päivällä lähtevät Tiilikaiset Lahden mummon luo syömään, sieltä Helsinkiin. Mutta joulu on jo parin viikon kuluttua. Silloin taas tavataan, useamman päivän ajan.
Joulusta Iiris sen verran jo mainitsi, että kysyi eilen Hilpalta:
"Koska se joulu tulee?"
Kun Hilppa selvitti, jatkoi tyttö: "Olen sitä jo hieman odotellut!"
No kyllä se tulee. Ja pukki myös. Toivottavasti minulla ei taas ole alakerrassa muuta hommaa, kun valkoparta saapuu. Näin kävi viime vuonna. Pahasti pelkään tragedian toistuvan.
Tuleva viikko kulunee rauhallisissa merkeissä. Elinalla käyn loppuviikosta joulusiivouksen tekemässä. Sopivasti pakkasta luvassa, voi hyvin matot käyttää pihalla.
Lahja-asiat, vähät sellaiset, käydään ehkä joku päivä tekemässä, eli kaupassa, muutamassa, Lahden suunnalla poiketaan.
Kotona siivotaan vasta seuraavalla viikolla. Ruokaa haalitaan sopiva määrä. Annetaan joulun tulla, kulua, mennä. Uusi vuosi seuraa perässä. 2018! "Tempus fugit" sanovat latinankielen taitoiset. Ja minäkin, vaikka osaaminen rajoittuu joukkoon fraaseja....nyt kuuluu alhaalta sen kaltaisia ääniä, että Iiris heräilee, Hilppa samalla myös. Pitää keitellä kahvit...
....kahvit keitin, join, Iirikselle ja Hilpalle huomenet toivotin.
Tuohon latinaan vielä. Vuosien saatossa on mieleen painunut noita sanontoja. Osa sinne jäänyt, osa haihtunut. Muutama tärkeä ohjenuora ja viisaus kestänee lievän dementiakin:
- nemo saltad sobrius, nisi insanus est (kukaan ei tanssi selvinpäin, ellei ole hullu, -Cicero)
-an nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur (tietäisitpä poikani kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan, -Axel Oxenstierna pojalleen)
-Iucundi acti labores (tehdyt työt ovat ihania) sekä ei ehkä niinkään ohjenuora tai viisaus, vaan entisten latinistien hilpeyden aihe
-in porto perse vitulus est (satamassa on vasikka)
Kuinkas tämä juttu nyt latinaan lipesi? Arvaamattomat ovat ajatusten polut. Ai niin, ajan kulusta, ei siis ajankulusta, riveäminen juontuu. Mutta asiaan. Jos jäät Etelä-Luonterilla sallivat, jo tammikuussa saareen mennään. Näin olen mietiskellyt. Eli se jää ilmojen haltijan kontolle. Vaan eiköhän niin tule tapahtumaan. Ei ole minun muistissani tammikuuta, että ei olisi Avokkaaseen jäitse päässyt. Ukkini Aleksi, vanha sisävesikippari, joskus tarinoi poikkeuksellista vuosista. Kun hän oli ollut pikkupoika, aivan 1800-luvun lopulla, oli juhannuskirkkoon suotavien eteen tullut läpipääsemätön jäälautta, ja 1930-luvulla Aleksi oli ajanut höytylaivan Mikkelistä Lappeenrantaa tammikuussa. No, Aleksi oli melkoinen tarinaniskijä. Tuon juhannuskirkkoreissun todenperäisyyden voisin panna "eholle". Tammikuun laiva-ajelu kuulostaa uskottavammalta.
Vielä yksi Aleksin tarina. Sotavuosina oli Piskolaan majoitettuna evakkoperhe. Eräänä kesäpäivänä perhe lähti soutamaan kylille kauppaan. Heti kohta loikkasi monilikoinen lohi veneeseen.
"Kiitos Taivaan Isä tästä ihmeestä", alkoi emäntä ristissä käsin hokea.
Perheen isä heittytyi kalan päälle, puristi sen käsiensä väliin, nousi seisomaan. Silloin lohi ponkaisi itsensä irti otteesta, sukelsi takaisiin veteen.
"Perkeleen kalantirri, minkä tempun teki!", äleytyi emäntä lointelemaan.
Tämä on ukkini kertomaa, uskokoon, ken tahtoo.
Nyt Iiriksen kanssa vehtaamaan, kunhan valkenee, ulkoilemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti