ET SIIS ETSI ITSEES

  Otsikon toteamuksen saattaisi moni guru minulle heittää. Jos olisin tekemisissä monen gurun kanssa. Mutten ole. En edes yhden. Enkä etsi itseäni. Useimmiten tiedän, missä fyysinen minäni kulloinkin on. Varsinkin viime aikoina olen tiennyt. Henkistä minääni ei ole hiki ryhtyä kaivelemaan. Ties mitä sieltä paljastuu. Parempi olla penkomatta. Tieto lisää tuskaa.

  Enemmän minua viehättää tuo lause: "Et siis etsi itsees". Suomen kieli esiintyy siinä neljän kirjaimen kuudeksitoista merkiksi järjestäytyneenä jonona lyyrisesti. 

  Jos saman jono sekoittaa, vaikkapa muotoon: "Teesi E: etsi tissis", ei lopputulos ole yhtä lyyrinen. Jos taas jono muodostaa lauseen: "Ties siisti seeste", on se runollinen.

  Sellaisia kielellisiä ajatuksia saattaa joskus päähän pälkähtää. Eikä aina pääse pälkähästä, ennen kuin on päähänpälkähdyksen mielessään käsitellyt.

  Suomen kielestä vielä. Jos olisin Kotuksen (Kotimaisten kielten keskuksen) kielenhoito-osaston päänaatikka, virallistaisin verbille "välittää" kolmannen tarkoituksen. Nythän sana tarkoittaa, että välittää (jostakusta), tai välittää (tavaraa, tietoa, uutisia). Uusi merkitys olisi "jättää väliin". "Aion välittää seuraavan matsin", tai "pakko välittää kapakkailta huomenna". Paljon luonnikkaampaa, kuin "pakko jättää kapakkailta huomenna väliin". Mihkä hiton väliin se pitää jättää? Myöskään sanonta "pakko missata kapakkailta huomenna" ei ole kunnon suomea. Joten, itse asiassa, älköön pelkästään virallistettako kolmatta merkitystä, vaan keksittäköön välittää-verbin aiemmille tarkoituksille korvaavat teonsanat, voimaan astukoon uusi merkitys! Siis ei näin: "Tästä ehdotuksesta ei kannata välittää!", eikä: "Tämän ehdotuksen välitän edelleen", vaan: "Tätä ehdotusta ei kannata välittää!" Eläköön uudistuva kieli!

  Jotteivat aivoni nyrjähdä lopullisesti, siirryn maallisempiin asioihin. Ne lumet toisiaan sulivat pois. Kannatti kolata! Päivällä alkoi vaihteeksi pakastaa, jopa arska pilkahteli. Miinusilmojen on povattu jatkuvan. Huomenna on siis hyvä päivä siivota. Ihan perusputsit tehdään. Kohtahan on holistinen joulusiivo edessä. Sen tekee, kahteen henkilöön. Ilman suurempia tunteita. Paitsi kirjahyllyjen pölyjen pyyhintä! Se on sitten paskamaista hommaa! En tiedä, miksi. Työtä vain. Mutta perusteellinen kammo mokomaa duunia kohtaan on pesiytynyt sisimpääni. Joka vuosi se on tullut tehtyä, tulee taas, vaikka tekisi mieli välittää!

  Kun ollaan siistitty, suihkuteltu, lounastettu, pitää dallata kirjastoon. Håkan Nesserin "Taivas Lontoon yllä" on noudettavissa. Helvetin hieno homma, että vaikka Håkan, tietääkseni, lopetti jännistyskirjojen kirjoittamisen Van Veeteren-, ja Gunnar Barbarotti-sarjojen jälkeen, löytyy vielä muutamia yksittäisiä aiempia teoksia suomennettaviksi.

 Keskiviikkona nostan lipun. Koko yhdeksän huoneiston taloyhtiön puolesta hilaan salkoon. Jokatalviset niukat ledvalonauhat laitan etupuolelle ja parvekkeelle. Ilalla sähkökynttelikön ikkunaan, Hilppa sytyttelee jokusia perinteisen sydämellisiä vahapötköjä. Katsotaan Emmerdalet, Linna juhlia myös, näin erikoisvuonna. Ja ei kun seuraavalle sataselle. Toivottavasti tolkku päässä, ryhti teoissa. Enkä nyt tarkoita iseäni. 

  Eiköhän toinen sata mene, jos eivät maailmalla äidy kohtuutomuuksiin. Ja jos otetaan ilmastonmuutos vakavasti. Meillä ja maailmalla. Kolmas sata onkin jo enemmän arvailujen varassa. Saatikka neljäs. Kävisiköhän tuohon neljänsadan merkkipaalun saavuttamiseen ohjenuoraksi Voitto Hellstenin neuvo mukaeltuna: "Eläkää ensimmäiset vuosisadat niin ekologisesti, kuin osaatte, ja loppuvuosisadat niin ekologisesti, kuin jaksatte."