keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

KESÄPÄIVÄN TARINA ll (itsenäinen jatko-osa)

  Tänään aamupäivä kului venevajaa tuunaten, eli lievää ryhdistelyä (tunkin kanssa), tavaroiden järjestelyä. Tämä siis Jonin kanssa. Lapset ja naisväki hommaili omiaan. Iltapäivällä oli muuta puuhaa.


  Kahvit juotiin KAHVILA MUIKUSSA. Ihan oikeat. ei kuvitteelliset. Kahvilan pitäjä Iiris hoiti homman ryhdikkäästi. Tarjolla oli mehua, kahvia, mustikkapiirakkaa ja jäätelöä. Aivan oikeaa kamaa, ei kuvitteellista. Liisa ei kahvista perustanut, mutta jäätelö maistui MUIKUN pienellä terassilla.


  Sitten lähtivät muut mustikkaan, minä jäin kipeän polveni kanssa lopettelemaan venevajan possakkaa. Kun oli saanut sen valmiiksi, soitin Jonille, utelin tilannetta. Joni sanoi, että ovat siinä ja siinä, mustikoita on joku litra, samoin kanttarellejä. 

Kuva by Joni:


  Kertoi myös, että he ovat menossa laavulle. Sanoin ottavani sienikorin mukaan, tulevani perässä. Kylmää juotavaa pyydettiin tuomaan.

  Keräsin hetken sieniä, lampsin laavulle. Siellä porukka odotteli, sai kurkunkostuketta. 



  Aikamme istuksittiin, lähdettiin palaamaan.


  Minä koukin hieman eri reittiä, keräsin vielä lajin verran sieniä. Kohta pääsin ne, ja Iiriksen keräämät (niitä oli paljon!), putsaamaan. Anna putsasi mustikat. Sieniä kertyi seuraavasti:


  Nyt on Joni saunamajurin vakanssia hoitamassa. Sienipitsaa on tiedossa illemmalla. 

  Tarina päättyy tähän, vaikka päivä ei. Uusi päivä tuo uuden tarinan. Se on erilainen, sen tiedän. Tuletteko te tietämään? Sitä en tiedä, sillä kirjoittaminen ei ole ihan jokapäiväistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti