sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

KESÄ -67

  Sain tänään vanhalta kaveriltani Kari Parikalta muutamia kuvia kesältä 1967. Kari vietti sen kesän isoäitini Emman (Emchen) "kesäpoikana" Avokkaassa. Saarela oli silloin leskeksi jääneen Emman omistama, ja hän pestasi muutamana kesänä ennen kuin aika hänestä jätti jonkun lukiota lopettelevan, tai juuri koulunsa päättäneen, nuoren miehen Lahdesta kesäkuukausiksi avukseen saareen. Veneellä ajaminen, puiden tekeminen, saunan lämmittäminen, ruohon leikkaaminen, etc., kuuluivat askareisiin, joista iäkäs isoäitini ei enää selviytynyt. 

  Minä täytin tuona kesänä 16 vuotta. Takana oli Pictures-kausi, luokalle jääminen, edessä aikuistumisen oven varovainen koputtelu. Kesätöihin en vielä tuona kesänä mennyt, vaan duunailin Piskolassa kaikenlaisia maalaistalon töitä. Töitä, jotka eivät olleet kellokortin takana, joten vietin paljon aikaa Avokkaassa itseäni reilun vuoden vanhemman Karin seurana. 
  
  Muutama tänään saamistani kuvista minulla jo oli ennestään, jokusia ennennäkemättömiä  Karin skannaamien joukosta löytyi. Kari oli kuvien viereen kirjoittanut aikanaan pienen selituksen, ja ne olivat mukana hänen skannaamissaan sivuissa. Hauska niitä on katsella, asioita mieleensä palauttaa. 

  Tässä kuvassa ollaan syömässä grillarttua sorsaa. Karilla oli metsästyskortti ja haulikko, eli kuva on elokuun lopulta. Tai sitten ollaan käyty salamesällä. Kunnon hiiligrilli oli silloin pop. Kuvassa Äiti-Elina, isoäiti Emma, sisko-Ritva taustalla, sekä Haneli (13 v.) ja minä.
 

  Tiemme Karin kanssa kesän aikana Saaren pohjoisosassa olevan mäen päälle tornin. Neljään elävään puuhun se rustattiin. Ihan luvan kanssa tehtiin.
  

  Ritva ja minä tornin alemmalla lavalla.


Näkymä pohjoiseen ylälavalta.


  Yöretkelläkin oltiin. Ei kovin kaukana, Jänissaarista pohjoisemmman rantakalliolla leiriä pidettiin. Veneen alla nukuttiin. Onneksi ei ollut enne tulevasta. Veneen alla nukkuminen.


  Haneli ei vissiin mahtunut veneen alle. Tämä kuva on selvityksen mukaan otettu aamulla klo. 5:00. 


  Vesihiihtoakin harrastettiin. Kymppiheppainen Mercury vaneripaatissa jaksoi köykäisiä poika vetää. Kuvassa Hanelin tyylinäyte.
  

  Heinähommia tehtiin Piskolassa, kun se aika oli käsillä.


  Pictures oli haudattu, basso vaihdettu akustiseen kuusikieliseen. Ei minusta soittajaa tullut, vaikka vielä sinä kesänä yrittelin sointuja tavoitella.



  Sinä ikimuistoisena viimeisenä "vapaana" kesänä puksuttivat matkustajalaivat monta kertaa viikossa Mikkelin ja Lappeenranna väliä. Meillä oli saunatuvan hirsiseinään lyijykynällä kirjoitettu aikataulu. Suurta huvia oli ajaa pienellä peräprutkulla melko kookkaisiin laineisiin.


  Tässä kuva, joka on otettu jouluna 1967. Kari oli lienee käymässä Anttolassa, vaikka en sitä kyllä ihan heti jaksa muistaa. Onko minussa häivä Iiriksen näköä? Tai siis tietysti toisin päin.  

Lopuksi kuva, josta ei ole mitään sanomista. En aivoituksiani kesältä -67 niin tarkkaan muista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti