Lienee tarkkaavaisille valjennut, että katselemme aikalailla sarjoja. Yleensä uudet sarjat julkaistaan heti kokonaisuudessaan, niin Areenassa, HBO:lla ja Netflix:lla. Katselemme siis kaikki jaksot muutamassa päivässä.
Jokusia juttuja julkaistaan, syystä jota en tiedä, siten, että vain jakso viikossa tulee nähtäväksi. Silloin saattaa käydä niin, että lankeamme aloittamaan katselun heti, kun ensimmäinen jakso on nähtävillä. Odotamme viikon, kunnes seuraavaa pääsemme tiirailemaan. Ja vaikeudet alkavat. Usein sattuu, että ei meinaa muistaa, mitä edellisessä osassa tapahtui! Johtuu varmaan osin siitä, kun niin monia eri sarjoja on tullut koko ajan katseltua, eli asiat sekoittuvat hatarassa kaalissa. Osoittain syy on tietysti pelkästään iän myötä yhä huonommaksi muuttuvassa muistissa.
Poikkeuksiakin on. Esim. My Brilliat Friendin katselu onnistui vallan mainiosti jakso/viikko-tahdilla. Shetlandsaarten murhat puolestaan tuotti vaikeuksia. Monasti kesti esittevän jakson loppupuolelle saakka, ennen kuin alkoivat tapahtumat valjeta, juoni palautua.
Se, ainakin minua, hämää, kun monesti sarjoissa on lukuisa määrä henkilöitä, henkilöitä, joilla kaikkilla on tietty tarkoituksensa juonen kannalta. Ja kun joku nimi laukaistaan esiin, niin eihän se minulle heti sano yhtään mitään. Nimimuisti ei koskaan ole ollut vahvuuksistani parhaita.
Teimme tässä päivänä muutamana Hilpan kanssa diilin. Täst'edes jaksamme odottaa, kunnes koko sarja on nähtävillä.
Omat murheensa on nopeammalla tahdilla katselussakin. Olen huomannut, että jos kyseessä on vaikka 8-osainen juttu, ja tuijotamme siitä kaksi jaksoa päivässä, niin ensimmäiset neljä kuluvat siihen, että yrittää päästä perille, mitä sarjassa tapahtuu, viimeiset neljä puolestaan siihen, että yrittää muistaa, mitä neljässä ensimmäisessä tapahtui. Pitääköhän tuplata päivittäinen B12-annos?
Moottorisahan otin edellisellä reissulla Anttolasta mukaan Huomenna aioin tehdä pienimutoisen sahauksen. Takapihallamme on yksi omenapuu, vaalea kuulas. Sitä ovat jänikset syöneet monina talvina, mutta hengissä se kestänyt. Joinain vuosina se on tehnyt omenoita parikin ämpärillistä, joinain ei juuri yhtään. Olen puun pitänyt leikkaamalla lyhyenä. Leveyttä sillä on kyllä melkoisesti. Sen vuoksi viime talven lumi pääsi kerääntymään puun oksille siihen malliin, että se kaatui. Eli nyt karsin ja pätkin omenpuun odottamaan jossain vaiheessa taloyhtiön paikalle tilaamaa siirtolavaa. Samoin katkaisen naapurin rajalla kasvavan terijoen salavan. Katkaisen ihan maata myöten. Pitää kesällä kokeilla, saisiko sen juuretkin ylös kaivettua. Tuo salava on ollut turhan työläs kasvi, Se kasvaa kesässä hurjasti, ja on siten leikattava joka vuosi, vähintään joka toinen. Nyt se rieha on loppu, näin naapurin kanssa sovittiin.
Vielä käyn talon toisessa päässä kaatamassa erään asukkaan etupihalta tuijan. Se on kasvanut leveyttä ja korkeutta niin, että peittää jo näkyyvyyden, varjostaa sisätiloja.
Eiköhän tankillinen bensaa noihin töihin riitä. En tullut ottaneeksi bensa- ja teräketjuöljykannuja mukaan.
Niinpä. Aika onnettomiahan nuo meidän murheemme ovat, muistit ja bensan riittämiset. Sota jatkuu osoittamatta laantumisen merkkejä, eikä neuvotteluista ole mitään tietoa. Venäjä yrittää jotakin myös Moldovan suhteen. Tai siltä ainakin näyttää.
Lavrov kertoo pitävänsä kolmannen maailmansodan mahdollisuutta varteenotettavana. Ei paljon naurata! Toisaalta ei venäläisten puheisiin ole voinut luottaa. Päinvastoin he ovat yleensä tehneet. Mutta sekään näkökulma ei lohtua tuo; sanoihan Lavrov Intiassa, että Venäjä ei aio käyttää ydinaseita. Huh, huh!
Loppuun laitan viikonloppuna ystävältäni Karin lähettämistä kuvista yhdistettynä rantalookin 1967 mallia. Minä ja siskoni Ritva (RIP) silloin, kun kesät olivat pitkiä ja lämpimiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti