Eilen haettiin uusi varaaja Mikkelistä. Minä innolla purkamaan pakettia, arssionoimaan asennusta. Sen verran "moternimpi" on Jäspin varaaja, että en uskaltanut omin päin lähteä liittämään. Soitin Jokken P:lle, miehelle, joka aikoinaan tänne putkihommat teki. Ja viime kesänä asensi apk:n. Sattui niin somasti, että Jokke, vastikään eläköitynyt, oli mökillään. Eli siis muutaman sadan metrin venematkan päässä.
Jokke porhalsi kohta hätiin. Ilmeni, että muutama lisäosa tarvitaan. Sovittiin, että hän tulee seuraavan aamuna, eli tänään, laittamaan varaajan toimintakuntoon.
Kahdeksan jälkeen Jokke porhalsi rantaan puolen kuution kokoinen pakki mukanaan. Hommiin ryhdyttiin. Pientä pään raapimista onnistuminen edellytti, hieman odottamatontakin. Kuitenkin melko vaivattomasti pääsi mr. Putkimies sanomaan, että laita vesi päälle. Kun varaaja oli tyhjentynyt ilmasta, täyttynyt vedestä, laitoin töpselin seinään.
Hilppa keitti kahvit. Hollin aikaa turistiin kahvipöydässä. Sitten Jokke kävi vielä tarkastamassa liitokset, kiristi hieman yhtä. Vesi alkoi olla lämmintä. Kaikki toimi. Jokke lähti pakkeineen pois, minä laittelin kalusteet takaisin paikoilleen.
Vettä tulee, vesi lämpenee, vesi menee. Hyvä on taas ihmisen oleilla. Ei tuo kovin kauheaa ollut, kantoveden varassa eläminen. Mukavampaa kuitenkin on aamulla naamansa keittiössä lämpimällä vedellä huuhtoa kuin ulkona sadevesitynnyrissä. Toisaalta herääminen sadevesitynnyrimenetelmällä on varmempaa kuin pullamössökansan metodeilla.
Hilppa oli jo eilen valmistellut herkkuja. Kun keittiö täydessä toimintavalmiudessa vapautui hänen käyttöönsä, jatkui emännän työsarka.
Päivällä tuli tarkennettu tieto vierailusta. Veljeksistä vain Juha pääsisi tulemaan. Sovittiin, että hän ajelee autolla Potinlahteen, mistä hänet noudan.
Vieras 50 vuoden takaa saapui puoli kaksi. Rupateltiin tuokio. Sitten kävi kutsu kahvipöytään, missä
oli kanttarelli-pekonipiirakkaa, sulhaspiirakoita munavoilla, sekä omenapiirakkaa. Kahviteltiin perinpohjaisesti. Samalla Juha, vieras menneisyydestä ja Kauko-Idästä, tarinoi elämänsä käänteistä. En niistä kovin tarkkaan, suoraan sanottuna juuri lainkaan, ollut tietoinen. Emme näe ole olleet missään yhteyksissä sitten ammoisen nuoruuden, kunnes pari vuotta sitten meistä tuli fb-kavereita.
Lähi-Idässä, Afrikassa, Aasiassa, Kiinaa myöten, oli mies ehtinyt käydä joskus vuosien, joskus lyhyempien projektien myötä. Nyt hän on ollut jo melko kauan Filippiineillä, ja on avioitunut paikallisen kaunottaren kanssa.
Kahvin jälkeen rupateltiin vielä elämän käänteistä, sivuttiin melko raskaasti vanhoja Anttola-muistoja, vanhoja anttolalaisia "legendoja".
Mukavaa oli kuulla nuoruuden tutun elämän värikkäitä tapahtumia. Kun vein Juhan takaisin autolle, sovittiin, että jos, ja kun, hän tulee vaimonsa kanssa Suomeen, niin he tulevat yhdessä käymään. Ehkä ensi kesänä, ehkä seuraavana.
Siinä tarinaa niille, jotka luulevat, että täällä perifreriassa ei sosiaalista kanssakäyntiä lainkaan tapahdu. Tänään peräti kaksi vierasta, eri aikoina, eri kahvipöydissä. Tai samassa pöydässä, mutta eri aikaan. Ei me mitään metsäläisiä olla! Mutta nyt kyllä riittää, sosiaalinen puoli. Ollaan ihan kahdestaan ja melkein hiljaa ensi maanantaihin saakka. Silloin on veneen syyshuolto. Ilman jonkinlaista kanssakäymistä siitä ei selvitä.
Loppuun kuva kahdesta miehestä, jotka eivät ole tottuneet kovin usein toisiinsa törmäämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti