VAPAAPÄIVÄ

  Tänään on vapaapäivä. Siksi en ole tehnyt kuin talonmiehen askareita. Niistäkin ainoastaan kohtuullisen elämisen laadun ylläpitämiseen tarvittavat. Siksi meillä oli aikaa lähteä yhdeksän maissa veneellä yli ja sauvakävelemään. Pakko tunnustaa, että myös uteliaisuus nakkeli. Eilen iltahämärissä havaittiin nimittäin vastarannalla epäortodoksista toimintaa: savua alkoi nousta metsikön takaa, samalla kuului sarjoina paukahduksia. Ihan kuin papatteja olisi joku pamautellut. Tai konetuliasella ammuskellut. 

  Siis lähdettiin yli, vaikka kovin kosteaa oli keli. Ei suoranaisesti satanut, mutta silmälasit sumeiksi menivät. 

  Mitään ihmeempiä merkkejä eilisestä toiminnasta ei paikalla, mistä äänet ja savu olivat peräisin, näkynyt. Osaan kyllä aavistaa, mistä oli kyse. Se riittäköön tällä kertaa.

  Sen verran uusilla urilla käytiin sauvojen kanssa, että käveltiin sillan tällä puolella erkanevaa Västäräkinniementietä jonkin matkaa. En ollut koskaan sitä tietä astellut, en edes ajanut. Muutamille mökeille se tie johtaa. Samoin sitä kautta pääsee Reissalmen rannalle Olkkosen talolle. Olkkosen Arttu-vainaa oli muurari, joka on tehnyt mm. tässä pirtissä olevan leivinuunin. Olkkosen talon kohtalosta en tarkemmin tiedä. Liekö vielä suvun hallussa? Suunnilleen ikäiseni tytär, Inkeri, heidän perheessään oli. 

  Tien varrella on myös vanha maalaistalo pihapiireineen ja rakennuksineen. Kun oli poikanen, siellä vielä asuttiin vakituisesti. On ollut jo kauan satunnaisella käytöllä. Vanhuus ei tule yksin, sillä en millään saa päähäni siinä asuneiden nimeä. Peltomäki on paikan nimi, mutta se ei ollut asukkaiden sukunimi. 

  Kun tie alkoi mennä lähelle erästä mökkiä, käännyttiin takaisin. Päästiinköhän tuolla pistäytymisellä kuvaan? Parissa paikassa näet oli kyltti, missä kerrottiin alueella olevasta kameravalvonnasta. 

  

  Kun Saarelaan palattiin, alkoi laiskottelu. Paitsi Hilpalla. Hän loihti luonaaksi keitetyt perunat, kanttarellikastiketta, ja ahvenfilettä. Ahvenet pakkasesta, mutta maukkaita silti. 

  Nyt on vapaapäivää kulutettu perräisillä ja suoratoiston katselulla. Talonmiehen alussa mainittuihin velvotteisiin kuuluvana lämmitin kammarin uunia. 

  Huomenna käydään Mikkelissä. Reilun viikon muona on hankittava. Tietysti myös uusi varaaja K-Raudasta noudettava. Toivottavasti samat palikat käyvät sen vesijohtoon liittämiseen. Niin minulle on parillakin suulla vakuutettu. Sellaisten miesten taholta, joista ei voi sanoa, että ihan sama puhuuko sillä pää vai perse. Jos brutaali ilmaus sallitaan. 

  Tiistaina tulee vieraita kylään. Tulee sellaiset veljekset, joista toisen, kansakoulu luokkatoverin, olen sitten seitkyluvun alun tavannut pari kertaa kylällä. Toista, isoveljeä, en ole naamakkain nähnyt tuon seitkytluvun alun jälkeen. Hän on työskennellyt ja asunut kauan ulkomailla, ja on nyt, koronarajoitusten höllennyttyä, päässyt käymään Suomessa. Fb-kaveriksi tulimme kai pari vuotta sitten. En kummankaan velloksen kanssa kovin läheinen kaveri ollut, mutta tiettyä nostalgiaa tulevaan tapaamiseen sisältyy. Kaiken lisäksi, kuriositeettina joillekin, minulle merkittävänä muistona, olin ainakin yhden rospuuttokauden, luultavasti kaksi, heidän kotonaan kortteerissa. He astuivat sopivasti silloisen Kirkonkylän kansakoulun vieressä. Muistelen, että tämä olivat 1. luokan syksy ja kevät. Toisella luokalla oltiin siskoni Ritvan kanssa rospuutot läheisessä talossa, missä asui muistaakseni Liikasen vanhahko pariskunta. Sille paikalle tuli myöhemmin Markus Liikasen talo ja paja. Seppä-Markus muutti kirkolle itseasiassa aika läheltä tuota tienoota, millä aamulla käveltiin. Suoverniemestä muutti, linnuntietä jotakin kilsan verran matkaa siitä, missä kävimme kääntymässä. Muistan alle kouluikäisenä kerran käyneeni Markuksen pajassa Suoverniemessä. Isä-Erkin kanssa käytiin, talvella hevosella. Jotain sepitykseen liittyvää asiaa oli. Liekö hevosenkenkiä haettiin? Tahi petkeleitä, tuuria, tukkisaksia, viikatteita? Kun Markus muutti pajansa kirkolle, jäi Suoverniemi veljelleen Aarnelle. Melko eksentrinen persoona ja erakko oli Aarne. Hänestä tarinaa saisi varmasti kirjan verran tehdyksi, jos olisi joku, joka ne kaikki muistaisi. 

  Tämä sivuharppaus tuli tehtyä. Ihan vaikka siksi, että näin asiat liittyvät mutkattomasti toisiinsa. Kuten tässä tapauksessa. Meidän aamulenkimme kytkeytyy pirtin leivinuuniin, vanhan tutun tapaamiseen, kansakouluaikaiseen rospuuttojen kortteeraamiseen, ja erään sepän sekä hänen veljensä tarinaan. Ihmeellistä on elämä!

  Vieläpä sydäntäni avaan, sisintäni puran. Rokottamattomista ja rokotevastaisista on ollut puhetta viime aikoina. Minusta on väärin, että tuon joukon takia saa valtaosa kansasta kärsiä. Mutta koska se on jokaisen oma asia, niin ei sille mitään tehdä voi. En ainakaan minä. Mutta haluaisin tietää, mitä heidän pääkopassaan liikkuu?

  Toinen asia, mikä saa minut vihaiseksi. Näkee, kuulee, lukee, kaiken aikaa, lausuntoja, joissa sanotaan, että ei Suomi, tai ei yksi ihminen, voi vaikuttaa ilmastomuutokseen. Ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä Suomi, tai yksi suomalainen, tekee. Tuohan täysin perseestä olevaa lyhytnäköistä ajattelua. Tuolla ajatustavalla ei siis minkään maapallon noin viiden miljoonan asukkaan maan, kaupungin, kaupunginosan, läänin, osavaltion, terratoorion, kannata tehdä mitään, sillä ei se mihinkään vaikuta. Eikä yhdenkään pallomme liki kahdeksasta miljardista ihmisestä kannata tehdä yhtään mitää, sillä ei se sitäkään vähää vaikuta. Ja hyvästi tulevaisuus! Tehkää ihmiset omalla kohdallanne ainakin ne muutamat ilmastonmuutoksen ehkäisyä edistävät asia, sellaiset, joilla ei ole edes elämää hankalammaksi muuttavia vaikutuksia. Tehkää edes sen vuoksi, että ette olisi yksi tuosta omat aivonsa narikkaan jättäneestä johdateltavissa olevien joukosta. 

  Loppuun sopii syksyinen. Toivottavasti ihmiskuntakin varistaa lehtensä valmistautuakseen uuteen kukoistukseen.