Väistämättä lähestyy hetki, jolloin saari ja Saarela jätetään, Hollolaan muutetaan. Ajatus on tällä hetkellä sellainen, että tiistaina mennään vielä käymään Hollolassa ja Lahdessa. Renkaanvaihto on silloin, siis tiistaina. Yksi yö ollaan, tullaan keskiviikkona vielä Anttolaan. Viikko ollaan, siikaa pyydetään, talvikuntoon paikat laitellaan. Keskiviikkona, 27. lokakuuta, tai torstaina, 28. lokakuuta, sitten pakataan loput kamat, lähdetään lähemmäs koronaa. Saareen tultiin 26. huhtikuuta, joten tavanomaisesti puoli vuotta taas saadaan täyteen. Verottajalla ei liene asiaan nokan koputtamista? Kuten käsittääkseni vaikka Espanjan aurinkorannoilla osan ajastaan viettävien eläkeläisten kohdalla on. Tai ainakin oli. En ole veroasiantuntija.
Tänään aloitin, oikeastaan jatkoin, syystoimenpiteitä. Otin saunan pumpun pois, laitoin kasteluletkut talviasentoon. Sitten putsasin venevajan rännit. Koska aamuinen sade näytti hiipuvan, vaihdoin asianmukaiset varusteet niskaan, menin moottorisahan kanssa harventamaan niemen tiheää metsikköä. Satamaan se pirulainen alkoi melkein heti. En välittänyt, jatkoin hommia. Jatkoin, kunnes aloin olla läpi asti märkä. Onneksi tuvan uunin aamulla lämmitin; vaatteen sain mukavasti pankolle kuivamaan. Iltapäivä saattaa olla poutainen, mutta en kyllä enään metsään mene.
Huominen on myös poutainen. Maanantaina pitää ajella vene kylille. Klo. 13 on syyshuolto. Sadetta näyttää ennuste povaamaan. Onneksi ei kovin rankkaa. Eikä aivan mahdotonta tuulta. Viittä metriä sekunnissa näyttää olevan. Huomenna on päiväksi povattu jopa kahdeksaa sekuntimetriä. Se on kyllä turhankin kova veneillä.
Tuuli se viime yönäkin. Pariin kertaan heräsin, kun sade hakkasi ikkunoihin, tuuli vihelsi rakenteissa. Ei sentään sähköt pätkineet.
Lehdet ovat lähes kokonaan tippuneet. Kova tuuli tietysti on asiaa edesauttanut. Nyt näkee järvelle mukavasti. Ei vaan ole juuri nähtävää. Veneilijät ovat vähissä. Jos keskimäärin yksi per päivä ohi menee, niin ei ainakaan enempää. Lukuunottamatta parin mökkinaapurin pursia, niin olen edellisen viikon aikana bongannut muistaakseni kolme ajelijaa. Ei käy pörinä korviin!
Todisteeksi tyhjästä vesireististä laitan pari kuvaa. Ne otin, sateen pakottamana, kesällä asentamieni kalliitten lasien takaa.
Itse asiassa ei talveen varautumista enää ole paljon tekemättä. Talon räystäskourujen putsaus, hieman lehtien puhaltamista, ja tärkeimpänä vesijärjestelmän tyhjennys. Eli eivät tulevat päivät täyty niistä töistä. Pitää kehitellä muuta askaretta, jotta saa aikansa kulumaan. Ja kuluuhan se.
Mitenkään riemusta kiljuen en odota kotiin paluuta. Mutta tosiasia on, että ei täällä enää ole samanlaista asustaa kuin keväällä, kesällä ja alkusyksyllä. Ihan mukavaa on päästä ulkoilureittien viereen kävelysauvoja kuluttamaan. Vaikka kokemuksesta tiedän, että alkuun minua häiritsee, kun ei voi/viitsi pienessäkin välissä heittää nuttua niskaan, käydä pihalla ällistelemässä ympäristöä. Kyllä kaupunkimaisessa kunnassa asuminen tulee olemaan sisätiloissa nuhjuamista saaren elämään verrattuna. Vaan siihen pian tottuu.
Toinen asia, mitä tulee ikävä, on uunien lämmitys aamulla aikaisin. Niissä hetkissä, kun vielä Hilppa nukkuu, minä virittelin hiljaa tulta leivinuuniin, sen yltyessä roihuun keitän kahvin, katan pöydän, selaan läppäriltä uutiset, juon santsikupin, lisään puita uuniin, on asiaan vihkytymättömälle ehkä käsittämätöntä, mutta minulle käsinkosketeltavaa taikaa. Mutta minkäs teet? Keinokartanotiellä ei ole uuneja!
Loppuunpa laitan kuvan, joka valehtelee. Pari päivää sitten oli puolikuu. Ja oli taivas sees. Minä kävin ikuistamassa puolikuun. Puhelimen kameralla nappasin muutaman kuvan. Vaikka kamera on monipuolinen jne., niin ei tulos minusta puolikuulta näytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti