Eilen jätettiin Luonterin tienoot. Hyvä valinta, sään suhteen ainakin; ei sadetta, ei juurikaan tuulta, plussan puolella kuutisen astetta. Koska kaikki valmistelut oli jo tehty, oli helppo aamulla hilata tavarat (kaksi kylmälaukkua, korillinen purkkeja ja purnukoita, kolme isoa kassia, kaksi reppua, Makitan akkukone laatikoineen ja akkuineen, säkillinen havuja haudoille, vajaa kympin maalipönttö) veneeseen. Puoli yhdeksän kantissa hyvästit jätettiin. Jo lueteltu tavarapaljous Potinlahdessa autoon, Hilppa puikkoihin, minä veneellä Piskolaan. Hanelin kanssa oli sovittu, että yhdeksän maissa tullaan. Rantauduin 8:56, Haneli oli jo odottamassa. Vene suoraan trailerille, saunarannan puuliiterin taakse talvehtimaan.
Hanelilla oli kiire Virtasaareen nuotalle, joten jäin peittelemään venettä. Hilppakin tuli sopivasti avuksi. Selvennyksi, että minulla oli venematkaa noin viisi kilsaa, Hilppa joutui ajelemaan sorateitä liki 20.
Taina oli etäpäivällä, ja hän ilmestyi jututtamaan. Kaapo-koira oli matkassa. Voi sitä riemua. Hyvä oli Kaapon siihen sammalikkoon lirauttaa tavanomaiset ilopissat! Taina sanoi, että hirvenlihaa olis pari pakettia kaivettuna pakkasesta.
Kun vene oli hupussa, mentiin käymään talolla. Jauhelihaa ja paistipala saatiin matkaan. Eli melko edullinen talvisäilytyspaikka meillä veneelle on; vetoapu trailerilla maille, vastikkeeton paikka talvehtia, kylkiäisenä hirvenlihaa. En ole ajatellut alkaa tinkimään.
Hollolassa oltiin ennen puolta päivää. Tavarat paikoilleen, savuahventa naamariin. Siitä alkoi sopeutuminen. Sopeutuminen, joka on lähtenyt sujuvasti käyntiin. En ängennyt illalla ulos hampaita pesemään, en myöskään yöpissalle. Aamulla en lähtenyt hakemaan liiteristä puita, vaan toimeuduin sauvakävelemään jo ennen Hilpan heräämistä. Enkä lähtenyt eilisen aikana kuin yhden kerran viemään käytettyä talouspaperia tuvan uunin kyljessä olevaan paperikassiin, mihin laitetaan poltettavat roskat. Siksi en lähtenyt enempää kuin yhden kerran, koska sen yhden kerran opetuksena sisäistin, että täällä ei ole tuvan uunia, eikä sen kyljessä olevaa paperikassia poltettavilla roskille. Hyvin sisäistetty.
Tänään mennään iltapäivällä hieman siistimään pieniä pihojamme. Pihoja, jotka ovat meidän osaltamme koskemattomia keväästä asti. Ruohon ovat hyvät naapurit sentään aina ajelleet. Nyt pitää vähät kukkapenkit perata, isommat roippeet haravoida. Eli pientä talonmiehen hommaa täälläkin on. Jonain päivänä pitää siinä ominaisuudessa pestä ikkunat ja parvekelasit. Sitten saa talvi puolestani tulla. Vaikka ei taida ihan heti päälle painaa. Talvi. Oikeus ja kohtuus tietysti olisi, jos lunta tulisi aikaisin, usein, paljon. Kosolti minulla on vastavuoroisuuden nimissä korvattavaa kesän nurmenleikkuista. Kuitenkin paholainen kuiskuttelee korviini, että ei sitä lunta niin älyttömästi tarvitse tulla. Ketä uskoa? Oikeutta ja kohtuutta, vai pirua? Siinäpä kysymys. Yleisemmin asiaa tarkastellen taitaa piru saada selkävoiton. Totta puhuen jos minulla olisi valta päättää, niin joulukuun alussa saapuisivat napakat pakkaset. Kun jääkansi olisi auton kestävää, saisi ripotella lunta sopivasti latujen ja laskettelurinteiden tarpeisiin. Koska minulla ei ole valtaa, eikä tietenkään edes kykyä, noista asioista päättää, katselen säiden kulkua sillä mielellä, että tulevaan on tyytyminen.
Aika hienoa syyssäätä näyttää Foreca povaavan. Parina seuraavana yönä hieman sataa, perjantaiaamusta alkaen on sitten lämmintä, osittain aurinkoista poutailmaa monta päivää. Tulee varmaan lähdettyä kuntopolkuja Messilän ja Tiirismaan maisemiin dallailemaan.
Näin on pian ensimmäinen vuorokausi Hollolassa vietetty. Merkit viittavat siihen, että seuraavat noin 120, tai pahimmassa tapauksessa yli 180, tulevat kulumaan pian entisiin kaavoihin asettuvalla tavalla.
Loppuun laitan pari arkistoista kaivamaani kuvaa. Ne on otettu 29.10.2018 Avokkaansaaressa. Jotenkin vippuustaa siihen suuntaan, että olen niitä lievästi manipuloinut. "So What?!" Noinhan ne sanovat jotkut minua huomattavasti oppineemmat henkilötkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti